UUSILLE URILLE

Mainos
TEKSTI RIIKKA PAJUNEN KUVA JARI-PEKKA ESKELINEN | 23.11.2022 | KOLLEGA.FI
Uskomukset unelmatyön esteenä

Uravalmentajana olen joutunut liian usein näkemään kuinka uskomukset ovat unelmatyön löytymisen tiellä. Tällaiset uskomukset ovat estäneet ihmisiä näkemästä omaa valtavaa potentiaaliaan ja vahvuuksiaan, joilla voisi tehdä vaikka mitä. Toivoisinkin sydämestäni, että vapautuisimme meitä rajoittavista uskomuksista ja ajattelu- sekä toimintamalleista, jotta voisimme elää vapaata, elinvoimaista ja juuri omannäköistä elämää töissä ja vapaalla.

Riikka Pajunen on uravalmentaja ja onnellisen työelämän rakentaja, joka auttaa työkseen ihmisiä luomaan omannäköisen työelämän ja kestävää hyvinvointia.

Uskomus on oma tai jonkun toisen mielipide, josta on tullut meille tosi. Uskomukset syntyvät siitä, mitä meille sanotaan eli opittuina, sen pohjalta mitä koemme tai siitä, miten tulkitsemme ympärillä tapahtuvaa. Omaksumme ne huomaamattamme eikä niitä ole helppo tunnistaa, mutta onneksi omia uskomuksiaan voi muuttaa!

Millaisia rajoittavia uskomuksia sinulla on?

Yleisimpiä kuulemiani lausahduksia ovat:

  • Voin rentoutua sitten, kun x, y ja z hommat on tehty.
  • En minä mitään tarvitse.
  • Ensi viikolla helpottaa…tai no viimeistään ensi kuussa, tai ensi vuonna…
  • Jos minä en tätä hoida, ei kukaan mukaan.
  • Ei tarvitse auttaa, pärjään kyllä.
  • En kuitenkaan uskalla.
  • En ole hyvän arvoinen.
  • En ole valmis tai kykenevä elämäntehtävääni.
  • Sydämentyöni ei elätä minua.
  • Minun on tehtävä sitä, mitä muut tahtovat.
  • On turvatonta elää omassa voimassa.
  • Muut tietävät paremmin.
  • Minusta ei ole mihinkään, epäonnistun kuitenkin.
  • En usko, että (enää) löydän unelmatyötäni.
  • Minusta ole enää opiskelemaan.
  • Minusta ei ole yrittäjäksi.
  • Oma yritys ei elätä.
  • Eihän tämän ikäinen nyt vielä/enää voi vaihtaa alaa.
  • Olen kaikessa keskinkertainen, aina löytyy minua parempia.

Kaikki nämä uskomukset on mahdollista muuttaa. Minulla on ollut ilo nähdä, kuinka alla olevan menetelmän avulla itseä rajoittavat ja energiaa syövät uskomukset ovat muuttuneet voimauttavaksi. Tässä muutama esimerkki tosielämästä:

”Voin nauttia joka hetkestä elämässäni, vaikka to do -listalla onkin asioita tekemättä.”
”Olen vasta 55 v ja täynnä virtaa!”
”Aion löytää unelmatyöni nyt.”
”Olen kaiken hyvän ja rakkauden arvoinen.”
”Vedän puoleeni hyviä asioita ja onnistumisia.”
”Luotan itseeni ja osaamiseeni täysin.”
”On turvallista ja upeaa olla omassa voimassa.”
”Minun tarpeillani on yhtä paljon väliä kuin muidenkin.”
”Minusta tulee loistava yrittäjä.”
”En anna vastoinkäymisten lannistaa.”
”Teen kaikkeni unelmani eteen.”
”Nyt on paras aika tehdä muutos.”
”Voin oppia paljon uutta nopeasti.”
”Motivaatiota ainakin löytyy!”
”Näytän vielä kynteni!”
”Pystyn hyödyntämään aiempaa kokemustani.”

Menetelmä omien uskomusten muuttamiseen

1. Listaa ensin omia rajoittavia uskomuksiasi niin paljon, kun niitä nousee mieleen.

2. Valitse sen jälkeen yksi sinua vahvasti rajoittava uskomus, jota haluat nyt työstää.

3. Kirjoita vastauksesi muistikirjaasi alla oleviin kysymyksiin:

  • Mikä on rajoittava uskomuksesi?
  • Onko se totta?
  • Jos vastasit kyllä edelliseen, onko se aivan sataprosenttisen varmasti totta?
  • Miltä sinusta tuntuu ajatellessasi tätä uskomusta?
  • Mistä olet oppinut tämän uskomuksen?
  • Minkä ikäinen olit, kun opit sen?
  • Miten opit tämän uskomuksen?
  • Kuka sinulle sanoi näin?
  • Minkälainen hyvä tarkoitus tällä henkilöllä oli?
  • Miten tämä uskomus on auttanut sinua tähän asti?
  • Onko tässä uskomuksessasi jopa jotain humoristista?
  • Miten tämä uskomus rajoittaa sinua tänä päivänä?
  • Mitä tapahtuisi, jos muuttaisit tätä uskomusta?
  • Kuka olisit ilman tätä uskomusta?
  • Mitä sellainen ihminen tekisi, jolla ei olisi tätä uskomusta?
  • Miksi pidät edelleen kiinni tästä uskomuksesta?
  • Jos tämän tilalla olisi jokin toinen uskomus, joka tukisi sinua, mikä se voisi olla?
  • Kuvittele, että tämä uusi uskomus onkin totta. Kerro mitä teet, missä olet, miltä sinusta tuntuu ja miten elämäsi olisi erilaista?
  • Onko tästä uudesta uskomuksesta sinulle jotain haittaa sinulle tai läheisillesi? Jos, niin mitä?
  • Miten toimit nyt, kun sinulla on parempi uskomus vanhan tilalla?

Keskity suuntaamaan ajatuksesi siihen, mitä haluat, ei siihen, mitä et halua. Mieli menee aina kohti jotain. Valitse tarkkaan, mitä kohti haluat mennä.

Lähteet: Byron Katie, The Work, Sari-Marika Durchman, Supervoimani ADHD, www.tasapainossa.fi, Riikka Pajusen omat kokemukset

Edellä esitetyn menetelmän lisäksi EFT-menetelmä on erittäin tehokas omien uskomusten, tunnekuormien ja tunnelukkojen vapauttaja. Lisätietoja EFT:stä löydät osoitteesta www.tasapainossa.fi

Lisää aiheesta löydät aiemmin julkaistusta artikkelista Uramuutos mielessä sekä Riikka Pajusen kirjoittamasta Omaa tehtävää etsimässä -kirjasta, Otava 2019. Lue myös Kirjablogista kirjan arvio Käsikirja uutta uraa pohtivalle.

Riikka Pajusen intohimo on auttaa jokaista luomaan omannäköistä ja onnellista työelämää itselleen ja yrityksiä voimaan hyvin. Pajunen perusti 2010 Montevista Oy:n ja nykyään hän tekee yritysvalmennusten lisäksi uramuutosryhmiä verkossa sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin retriittejä Kemiönsaarella. Pajusen seuraava 7 askelta unelmatyöhön -ryhmävalmennus verkossa alkaa 6.3.2023. Ennakkoilmoittautumaan pääset tästä. Liity @kutsusunvoimaa-hyvinvointiyhteisöön Instagramissa.

Tilaamalla Riikan uutiskirjeen saat joka kuun ensimmäisenä päivänä inspiroivaa postia omannäköisen työelämän tueksi ja lahjaksi 5 askelta omannäköiseen työelämään -videon.

Lue myös Pajusen aiemmin julkaistut kolumnit Seitsemän askelta unelmatyöhön, Erotu eduksesi työnhaussa – entisen rekrytoijan tärpit, Uskallatko loistaa – sanalaskuperimästä huolimatta, Onko työsi raatamista vai unelman toteuttamista?, Puhutaan palkasta, Opi täydellisen hissipuheen kaava ja Motivaatio vie kohti unelmatyötä sekä Pajusesta kirjoitettu henkilökuva Hyvän elämän etsijä.

Lisätietoja Riikka Pajusesta löydät seuraavista kanavista:
https://riikkapajunen.fi
https://montevista.fi/ riikka.pajunen@montevista.fi
https://www.instagram.com/riikkapajunen/
https://www.linkedin.com/in/riikkapajunen/
https://www.facebook.com/montevistavalmennus/

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)