Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Vuoden pimein aika on alkamassa ja se vaikuttaa meihin monin tavoin. Toiset väittävät energiansa lisääntyvän syksyn tullen, mutta vielä useampi kertoo valovoimansa vähentymisestä lyhenevän päivän myötä. On aika suojata energiaansa ja ikiomia voimanlähteitään, aika valita huolellisemmin ja tehdä ajatellummin.

Tykkään syksyn raikkaudesta ja pimeydestä, kynttilänvalon pehmeydestä, isoista villasukista ja pehmeistä filteistä. Saan luvan kuulostella, käpertyä ja keinua pimenevään iltaan – ja jostain syystä huomaan hoivaavani itseäni paremmin tähän vuodenaikaan, kun kesän rientelyt, auringonvalo ja haipakka on väistynyt. Sosiaalisuus minussa rajautuu kuin itsestään ihan ytimeen, siihen mikä on tärkeintä. Jälleen kerran ymmärrän, että rauhoittuminen suojelee kaikkein oleellisinta. Kuljen luonnon rytmissä, hiljennän illan pimennossa.

Mitä haluat tuoda elämääsi?

Kun vastaamme kyllä, vastaamme myös ei. Tämän yksinkertaiselta kuulostavan tosiasian sisäistäminen kesti itseltäni pienen ikuisuuden. Kun sen sitten jotakuinkin sain valettua perustuksiini, siitä tuli minua isosti kannatteleva voima. Mille sanon kyllä, kun sanon ei jollekin toiselle?

Aloitan aamuni muistuttamalla itseäni siitä, että tänäänkin valitsen ensisijaisesti oman hyvinvointini. Aamuvarhaisella hengittelen hetkisen – toisinaan pitkäänkin – ja kun olen jotakuinkin omassa ”keskiössäni”, päivä starttaa. En halua vyöryttää kaikkea minusta ihan jokaisen viattoman aamuisen vastaantulijan, työtoverin, saatikka asiakkaani niskaan, siksi otan omahoidollisen keskittymisen heti aamusta.

Ja ilokseni olen todennut, etten suinkaan ole yksin näiden aamuvirittelyjeni kanssa – moni toimii samoin. Yksi aamuisella lenkillä, toinen valitsemalla työmatkalleen pyörän alleen. Joku meditoi, ja toinen ihan vaan herää omiin tarpeisiinsa nähden riittävän ajoissa. Vaikken olekaan 5 AM -klubilainen enkä halua, paratkoon, tehostaa elämääni, myönnän että aamuissa taitaa tosiaan piillä monia mahdollisuuksia!

Kaikki lähtee pienestä. Pienistä hengenvedoista. Sen luominen, mitä haluat elämääsi lisätä.

Puolusta arvokkaimpia asioitasi

Arvokkainta minulle on läheisteni vointi, oma turva ja terveys, aika, jonka käytän kuten parhaaksi katson, työyhteisön arvot ja ilmapiiri, aidot ystävyydet, luottamus toisiin, kotini onni, nautinnot ja tietenkin ne ihanat huippuhetket, joista ei pidä luopua vaikkei enää pitäisi niin tärkeänä kaikkeen koko ajan osallistumista. Jomottelu, joy of missing out, on kunniassaan.

Aseta ja puolusta sinulle tärkeimpien asioiden rajoja niin henkilökohtaisella, yhteisöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

Tunnista ne kaikista arvokkaimmat asiasi ja huolehdi siitä, että omalla arvokkuudellasi opit rajaamaan nätisti. Arvokkuus sanana toi joskus nuorempana mieleen hieman nenänvarttaan pitkin katseellaan tuomitsevan, jo varttuneemmassa iässä olevan täti-ihmisen. Mutta kun nyt alan itse uhkaavasti lähestyä edellä mainittua kategoriaa, olen asemoinut arvokkuuden ihan toisin.

Arvokkuus on suopeutta ja hyväntahtoisuutta. Pidän niitä arvokkaina asioina. Suojeltavina asioina, kuten suojaan myös omia hetkiäni. Koska niistä saan omavoimaa, jota tarvitsen ollakseni sen suuntainen ihminen, kuin haluan olla.

Muutos toimivampaan suuntaan

Muutos alkaa siitä, että sanot ei. Ja täsmentäen: hyvä muutos alkaa siitä, että opettelet sanomaan myönteisellä tavalla ei.

Kaikki muutos ei vaadi kärjistämistä, barrikadeja tai konflikteja. Uskon, että monikin asia, kuten ihmissuhde, kuitenkin kärjistyy, koska vasta opettelemme myönteistä rajaamista. Emme osaa sitä, koska meitä ei otettu todesta, kun yritimme vetää rajoja ollessamme lapsia tai nuoria aikuisia vaikkapa ensimmäisissä seurustelusuhteissamme tai pyrkiessämme olemaan hyviä ystäviä niin työelämässä, harrastustoiminnassa kuin vapaa-ajallamme.

Kerroimme, ettei meille nyt sovi tai että nyt tämä treeni sattuu liikaa tai että emme vaan pysty/ehdi millään juuri nyt. Jostain syystä vanhempamme, opettajamme ja läheisemme eivät reagoineet toiveisiimme ja tarpeisiimme, ja niin me opimme toimimaan itseämme vastaan.

Siitä poisoppiminen onkin kinkkisempi juttu. Jos olet oppinut, että olet hyväksyttävä, kun koko ajan aikaansaat ja ahkeroit, miten oppisit olemaan ja rauhoittumaan. Jos taas olet oppinut, että sinusta pidetään enemmän kilttinä, miten ryhtyisit kiivaaksi. Jos olet oppinut, että ollaksesi suosittu, osallistut kaikkeen, voisitko kuitenkin oppia kieltäytymään. Jos sinulle on malliopetettu, että ollaksesi aidosti olemassa, sinun tulee aina hyökätä ja saada viimeinen sana, jaksaisitko opetella olemaan toisille läsnä – kuulla, mitä toinen sanoo?

Vaivannäkösi, jota tapojensa uusiminen kieltämättä vaatii, palkitaan, kun kieltäytymisen tai uudelleen opettelemisen avulla huomaatkin suojaavasi arvokkainta mitä sinulla on.

Mutta mikä voisi olla arvokkainta? Senkin tunnistat, kun ryhdyt sitä miettimään. Ja kannattaisi selvittää se hyvissä ajoin ennen kuin joudut siitä luopumaan. Menetystenkin kautta moni asia selviää, mutta se on kivulias tie.

Siksi toivon, että suojaat itseäsi jo nyt, illan vasta syksyyn pimentyessä.

Kirjoituksen lähteenä käytetty William Uryn teosta Myönteinen ei – Kuinka sanoa toiselle ei ja päästä silti myönteiseen lopputulokseen.

Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), peruskoulutukseltaan KTM. Kokko on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Tällä hetkellä hän työskentelee Katja Noponen Oy:ssä uravalmentajana ja työnohjaajana. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueita ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/ 
katja.kokko@hrwell.fi

Lue myös Kokon aiemmin julkaistut kolumnit Miten sinut tavoitan, Koska tahdon hyvän syksyn, Mihin haluat vaikuttaa? ja Kun minuun syttyi valo.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.