COACHING

Mainos
TEKSTI JA KUVA JAANA HAUTALA | 1.12.2021 | KOLLEGA.FI
Hiljaisuuden kuuntelua epävarmuu­den keskellä

Olin äskettäin hiljaisuuden retriitissä. Kolmen päivän retriitissä ehti viipyillä kaikessa rauhassa omassa sisäisessä maailmassa ja huomasin, kuinka nopeasti mieli ottaa tarinoillaan vallan hiljaisuudelta. Itse olen luontaisesti nopearytminen tekijä, kokija sekä ammattini puolesta puhuja, joten olen tottunut täyttämään hiljaisuuden toiminnalla ja sanoilla. Menneisyydessäni olen myös vältellyt pysähtymistä. Vuosikymmeniä pakotin itseni olemaan vahva suorittaja ja selviytyjä aina hermoston uupumiseen saakka.

Jaana Hautala on puhuja, työyhteisövalmentaja ja NLP-kouluttaja, jonka intohimona on mielentaidot.

Pysähtyminen hiljaisuuden retriitissä meditoiden ja joogaten oli hyvä muistutus itselleni siitä, kuinka kehon monet viestit ja epävarmuudet pyrkivät selkeämmin ajatuksiin ja tunteisiin hiljaisuuden keskellä. Se voi olla monille myös syy vältellä pysähtymistä itsensä äärelle. Suorittamisen ja selviytymisen tila on meille paljon tutumpi ja tässä tilassa olemme myös tottuneet ohittamaan kehon viisaat viestit.

Pysähdy kehosi äärelle

Juuri nyt on kuitenkin tärkeää pysähtyä oman kehon äärelle, elämmehän varsin kummallista aikaa, joka on täynnä epävarmuutta. Tämä on voinut tuoda sekä monenlaista ristiriitaa että emotionaalista, sosiaalista ja henkistä kuormaa elämäämme. Kuormitustekijöiden tunnistaminen on tärkeä askel kohti oman hyvinvoinnin johtamista. On aivan liian tavallista, ettemme tunnista ajoissa omaa väsymistämme vaan luulemme, että jatkuva unettomuus, keskittymiskyvyn puute, päänsäryt ja tunteiden säätelyn vaikeus kuuluvat normaaliin elämään.

Emme kuitenkaan päädy väsymiseen tai psyykkiseen uupumiseen yhdessä yössä emmekä edes kuukaudessa vaan prosessi voi olla hidas. Uupuminen on kehon ja mielen kovaääninen hätähuuto siinä vaiheessa, kun elimistön säätelyjärjestelmä ja keskushermoston toiminta on suistunut niin suureen epätasapainoon, että keholle on tullut yhä vaikeammaksi korjata tilannetta.

Kun itse kadotin yhteyden kehooni 2000-luvulla suorittamisen maratonissa ollessani esihenkilönä, kadotin samalla tärkeän osan itseäni eli sydämen ja intuition kuulemisen taidon. Minulta vei pari vuotta palauttaa yhteys itseeni ja löytää takaisin kehoviisauden äärelle. Teema puhuttelee kouluttajana minua kovasti, jotta voin muistuttaa itseäni säännöllisesti sen tärkeydestä.

Joulua kohden mentäessä me usein huomaamatta puskemme eteenpäin ja ajattelemme, että kun tämän vielä jaksan, niin sitten pääsen lomalle huilaamaan. Juuri nyt tarvitsemme kuitenkin niitä pieniä pysähtymisen ja hiljaisuuden mikrohetkiä. Niitä hetkiä, jotka auttavat kuulemaan kehomme viestejä paremmin. Se voi olla vaikkapa kävely luonnossa aisteihin upoten tai pysähtyminen kodin tutussa lepotuolissa omia kehollisia tuntemuksia kuunellen. Kun tietoisesti siirtää huomion omaan hengitykseen ja kehoon, auttaa vahvistamaan omia kehotuntemuksiaan.

Toivoa ja myötätuntoa tarvitaan

Jokainen meistä tarvitsee toivoa ja myötätuntoa, joihin voi nojata. Sitä ajatusta ja energiaa, joka kantaa, kun varmuutta ympäristöstä ja elämästä ei löydy. Mielellämme on mahdollisuus muuttaa kokemuksemme ulkoiseen maailmaan, vaikka ulkoinen maailma ei muutukaan.

Myötätunto tuo joulun odotukseen vahvuutta ja lämpöä. Kun kiinnitämme huomiomme enemmän siihen, mikä sujuu ja onnistuu, opetamme aivojamme näkemään enemmän myönteisyyttä tässä ajassa. Kun muistamme hengittää sekä juurruttaa itsemme omaan kehoomme keskellä epävarmuutta, olemme valinneet puskemisen sijasta toivon.

”Mikään ei paina niin paljon kuin väsynyt sydän.”
Jose de San Martin

Pysähdy kanssani mielikuvarentoutukseen, jossa luodaan keho-mieli yhteys ja vahvistetaan omaa turvallisuuden tunnetta tässä joulun ajassa. Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=kM-U3QigzUc

Jaana Hautala on coach, NLP-kouluttaja, mentaalivalmentaja, puhuja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt työelämän kehittämisen parissa yli kymmenen vuotta. Hautalan intohimona ovat ajattelu- ja tunnetaidot, vuorovaikutus sekä henkinen suorituskyky. Hautala on kirjoittanut tietokirjat Rohkeiden aikuisten kirja, vapaudu uskomusten kahleista, joka julkaistiin marraskuussa 2019 sekä Selkäkipu ja mielen voima -kirjan, joka on julkaistu 2017.

Lisätietoja Hautalasta löydät osoitteesta https://oivaltamaan.fi/jaana-hautala/, https://www.facebook.com/oivaltamaan/, https://www.instagram.com/jaanahautala/ sekä https://twitter.com/jaanahautala@jaanahautala

Lue myös Hautalan aiemmin julkaistut kirjoitukset Arvostavia kohtaamisia hybridiarjessa, Kuunteletko kehosi viestejä?, Innostus tarttuu ja luo merkitystä, Olet vahvempi kuin luuletkaan ja Muuta ja unelmoi sydämestä käsin.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)