COACHING

Mainos
TEKSTI JAANA HAUTALA KUVA IHMISYYDEN ÄÄRELLÄ | 8.9.2021 | KOLLEGA.FI
Kuunteletko kehosi viestejä?

Eräänä elokuisena iltana paniikkikohtaus otti vallan kehostani ja ajauduin valtavaan ahdistuksen tilaan. Myös vuosia poissa ollut alaselkäkipuni palasi kuin varkain. Olin juuri saanut kuulla perheelleni läheisen ihmisen odottamattomasta menehtymisestä. Kehoni palasi muistoissa kymmenen vuotta taaksepäin, päivään, jolloin avopuolisoni menehtyi liikenneonnettomuudessa ja kehoni meni näistä muistikuvista hetkessä shokkiin.

Jaana Hautala on puhuja, työyhteisövalmentaja ja NLP-kouluttaja, jonka intohimona on mielentaidot.

Kehomme muistaa kaiken, vaikka mielemme unohtaa. Kehomme onkin meille eräänlainen kokemusten koti. Tämä elokuinen ilta palautti tilanteeseen liittyvän huolen lisäksi pintaan myös kehooni varastoituneita tunteita ja muistoja. Nyt muutamaa viikkoa myöhemmin huomaan olevani takaisin kotona kehossani. Keho-mieli-yhteyteni on pikkuhiljaa palautunut lempeän kehontyöskentelyni ansiosta. Olen saanut energiaa luonnosta, joogannut ja uinut sekä tehnyt töitä rauhallisesti ja armollisesti.

Keho-mieli-yhteys on voimavara

Kehomme ja mielemme ovat äärimmäisen viisas kokonaisuus, jolla on kyky hoitaa itseämme. Keho-mieli-yhteydessä onkin valtava voimavara, jota moni meistä ei välttämättä tiedosta, jos oma keho-mieli-yhteys on kadoksissa. Hyvinvoinnin kannalta kehon vaikutusta mieleen on yhtä tärkeää pohtia kuin mielen vaikutusta kehoon. On tärkeää oppia aistimaan ja kuulemaan omaa kehoa ja sen viestejä.

Syksy on käynnistänyt arjen kiireet ja lisännyt kuormitusta sekä myös epävarmuutta. Kehomme kyllä selviytyy tulevasta, koska sillä on neurologinen kyky selvitä kuormittavista tilanteista ja niiden aiheuttamasta lyhytaikaisesta stressistä. Stressi on kehon yleisreaktio mihin tahansa muutokseen, mutta liian usein kuormitus ja stressi kuitenkin pitkittyvät.

Meillä voi olla kehomuistissamme myös aiempaa ylikuormitusta. Esimerkiksi valtava kontrollin tarve on voinut vuosia hallita elämäämme ja tukahduttaa yhäkin tunteita kehossamme. Kun tunne-energia tukahdutetaan kehoon, seurauksena on monia kehollisia tuntemuksia, kuten kipuja sekä suolisto- ja selkäongelmia. Keho on voinut antaa näistä erilaisia viestejä, mutta emme välttämättä ole tiedostaneet niitä tai olemme niin tottuneita olotilaamme ja kehollisiin tuntemuksiimme.

Kehotietoisuus on kaiken perusta

Kehotietoisuus on lähtökohta keho-mieli-yhteyden vahvistamiselle ja itsesäätelyn kehittymiselle. Oman kehoni shokkitila purkautui ja kehoni tasapaino palautui muutamassa viikossa. Tällaisina hetkinä olen kiitollinen siitä, että takana on systemaattinen ja vuosia jatkunut keho-mieli-yhteyden vahvistaminen.

Vaikka liikunta on kuulunut aina elämääni – myös ammatin puolesta – niin kehotietoisuuteen aloin havahtua vasta oman pitkittyneen ylikuormitustilan vuoksi 2000-luvulla. Kun opin päästämän irti riittämättömyyden ja arvottomuuden kehokokemuksista ja harjoittelin elämään ilman jatkuvaa suorituskeskeisyyttä, oivalsin pysähtyä kuuntelemaan kehoani tietoisemmin.

Keho-mieli-yhteyttä vahvistavat harjoitukset auttavatkin usein liiallisesta kontrollista luopumisessa sekä vahvistavat läsnäolon tilaa. Kehotietoisuusharjoituksilla voimme vapauttaa mielen turhaa murhetaakkaa sekä rentouttaa kireää mieltämme, jolloin myös kehomme rentoutuu. On oivallista huomata, että mitä herkempiä olemme lukemaan kehomme välittämiä viestiä, sitä helpompaa niihin on reagoida.

Olen valmennusryhmiltäni toisinaan kysynyt kysymyksen: Jos tänään alkaisi elämäsi viimeinen vaihe, olisitko tyytyväinen viime aikojen hyvinvointivalintoihisi? Keho-mieli yhteyden vahvistaminen tapahtuu jokapäiväisillä valinnoilla. Liian usein kuitenkin sammuttelemme tulipaloja elämässämme tai tiedostamme keho-mieli-yhteyden puuttumisen vasta pitkityttäneen aivosumun tai unettomien öiden jälkeen.

Stressin itsesäätely ja kehon kuuntelu on tärkeä taito, joka on mahdollista oppia milloin tahansa. Mitä kehosi kertoo sinulle tänään? Millaisia valintoja teet tästä eteenpäin oman kehosi ja mielesi eteen?

Vahvista kehotietoisuuttasi ja keho-mieli-yhteyttäsi

Maadoita ja skannaa kehosi

Tämä harjoitus auttaa sinua tiedostamaan oman kehosi, jolloin pystyt vähitellen luomaan syvemmän yhteyden kehoosi. Lähde liikkeelle jalkapohjista ja huomio mitä tunnet, kun jalkasi ovat alustaa vasten. Etene hiljalleen alaraajojen muihin osiin, istuinluihin, lantioon, vatsaan, selkään, niskaan ja lopulta pään alueelle. Tiedosta jokainen kehonosa edetessäsi ja havainnoi kehosi aistimuksia. Kehonskannauksessa voi asennoitua ystävällisesti ja uteliaasti kuhunkin kehon osaan ja kokemukseen.

Perhoshalaus

Perhoshalaus rauhoittaa kehoa, jos vauhti tai epävarmuus meinaa viedä mukanaan. Laita kätesi rintakehälle ristiin ranteittesi kohdalta. Huomio, että kämmenet ovat vapaita liikkumaan. Anna sormien osoittaa yläviistoon, keskisormet ovat suunnilleen solisluiden kohdalla. Taputtele rintakehää kämmenillä pehmeästi ja rauhallisesti. Kosketus auttaa sinua pääsemään takaisin mielestä keho-mieli-yhteyteen.

Käynnistän maksuttomat Virittäydy hyvään päivään -aamulivet 8.9 alkaen Facebookissa. Olet tervetullut mukaan luomaan keho-mieli-yhteyttä kanssani. Facebook-ryhmään pääset mukaan tästä linkistä https://www.facebook.com/groups/2945752922366302.

Jaana Hautala on coach, NLP-kouluttaja, mentaalivalmentaja, puhuja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt työelämän kehittämisen parissa yli kymmenen vuotta. Hautalan intohimona ovat ajattelu- ja tunnetaidot, vuorovaikutus sekä henkinen suorituskyky. Hautala on kirjoittanut tietokirjat Rohkeiden aikuisten kirja, vapaudu uskomusten kahleista, joka julkaistiin marraskuussa 2019 sekä Selkäkipu ja mielen voima -kirjan, joka on julkaistu 2017.

Lisätietoja Hautalasta löydät osoitteesta https://oivaltamaan.fi/jaana-hautala/, https://www.facebook.com/oivaltamaan/, https://www.instagram.com/jaanahautala/ sekä https://twitter.com/jaanahautala@jaanahautala

Lue myös Hautalan aiemmin julkaistut kirjoitukset Innostus tarttuu ja luo merkitystä, Olet vahvempi kuin luuletkaan ja Muuta ja unelmoi sydämestä käsin.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)