Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Maailmassa, jossa kaikkea on liikaa, tulee helposti siirtyneeksi tehtävästä toiseen tiedostamatta, koska edellinen päättyi ja uusi alkoi. Elämä lipsahtaa kuin huomaamatta suorittamiseksi, emmekä enää arvosta niitä asioita, joita teemme. Se on surullista, sillä asenteella on ratkaiseva merkitys. Jos tehtävä tuntuu vain välttämättömältä pahalta, se vie paljon enemmän elämänvoimaa kuin saman, arkisenkin asian tekeminen tietoisena ja arvostaen.

Muistan eräältä kurssilta äidin, joka kertoi havahtuneensa siihen, että huusi lapsilleen: “Tulkaa pian syömään, että päästään tiskaamaan!” Perheen yhteinen ateriointikin oli muuttunut pelkäksi velvollisuudeksi suoritusten jatkumossa. Rutiinit antavat meille hallinnan tunteen, mutta hetkeen heittäytymisen riemu ja spontaanit valinnat voivat myös näivettyä liialliseen ohjelmointiin. Samoin täpötäyteen ahdettu kalenteri voi tuntua tehokkaalta, mutta ennen pitkää aikataulutettu elämä alkaa ahdistaa. Yksi ratkaisu työn ja muun elämän välisen tasapainon löytämiseen voisi olla uudenlainen rytmitys.

Oikeus omaan rytmiin

Samalla kun tietotyö ja luova työ muuttuvat yhä näkymättömämmäksi ja kehittyvä teknologia vapauttaa meidät työskentelemästä yhtä aikaa samassa paikassa, on syntymässä uudenlainen vapausliike. Osa meistä, joilla työ kulkee pääasiassa korvien välissä, haluaa työskennellä oman luontaisen aikataulunsa mukaan parhaiten inspiroivissa paikoissa. Välillä sisällä, välillä ulkona, joskus muiden kanssa, joskus yksin.

Vapautuminen ajasta ja paikasta tarjoaa uutta joustavuutta elämään. Aamu-unisten ei enää ole pakko toimia aamuvirkkujen ehdoilla ja istua liikenneruuhkissa tai viedä liian väsyneitä lapsia parkuvina tarhaan. Tutkimusten mukaan meillä jokaisella on oma peritty rytmimme, joka määrittelee parhaan vireystilan työnteolle ja oppimiselle. Ja tietysti elämäntilanteemme ovat yksilöllisiä.

Monet työnantajat ovat havahtuneet joustavien työaikojen myönteisiin vaikutuksiin. Monimuotoiset rakenteet ja ajankäytön mallit vähentävät stressiä ja lisäävät samalla työn tuottavuutta. Muutos vaatii luottamuksen kulttuurin rakentamista ja sosiaalisesta kontrollista luopumista, mutta toimivia esimerkkejä löytyy yhä enemmän. Olen kirjoittamassa työelämän muutoksesta kirjaa yhdessä kiiretutkija Anna-Liisa Niemelän kanssa ja olen innoissani siitä, että me suomalaiset emme enää viimeisimmässä työolosuhdebarometrissä tunnekaan itseämme Euroopan unionin kiireisimmiksi. Haluan uskoa, että olemme vuosien varrella oppineet kehittämään niin omia kuin yhteisöjemmekin toimintamalleja vastaamaan paremmin aikamme haasteita.

Itsetutkiskelua ja ihmesuhteita

Itselläni on kolme hyvän elämän mittaria, joiden äärelle pysähdyn aika ajoin. Ensimmäinen vaatii rehellistä itsetutkiskelua. Sellaista, jossa kuulostelen tiedänkö edelleen, kuka olen kaikkien roolieni takana. Kuka olen silloin, kun ei ole mitään suoritettavaa. Mikä on minulle tärkeää ja kuinka hyvin olen pitänyt huolta kehoni ja mieleni hyvinvoinnista? Jos polveni yrittää hidastaa vauhtiani, kannattaisiko sitä kuunnella? Onko unielämäni kunnossa vai kummittelevatko tekemättömät työt ja huomisen uhkakuvat yön synkkinä hetkinä makuuhuoneessani?

Sekä keho että mieli lähettävät koko ajan viestejään, mutta jos lisään vauhtia, suljen ne pois tietoisuudestani. Ne osaavat myös vastata kysymykseen, mikä juuri nyt tarvitsen. Onko tarpeen järjestää rauhallisia aamuja tai iltoja? Miltä maistuisi pitkä ohjelmoimaton viikonloppu ja paljon ulkoilua raittiissa ilmassa? Olenko itselleni velkaa rentouttavan hemmotteluhoidon ja tulisiko kalenterissani olla enemmän tilaa yllätyksille?

Toinen hyvän elämän mittarini koskee ihmissuhteitani. Onko minulla aikaa tärkeimmille ihmissuhteilleni? Olenko ollut läsnä ja todella kuullut heidän viestejään sanojen takaa? Millainen aikasijoitus olisi nyt tarpeen?

Kolmas mittari onkin jo vähän mystisempi, mutta itselleni merkityksellinen. Se koskee ihmesuhteitani. Sen takana on uskomus, jonka mukaan näkymätön kenttä ympärillämme tarjoilee koko ajan mahdollisuuksia, joihin kannattaisi tarttua. Jos juoksen liian lujaa ja olen oman käsikirjoitukseni lumoissa, riennän useimpien tällaisten onnenkantamoisten ohi. Mitä annettavaa kohtaamillani ihmisillä olisi, jos olisin herkästi kuulolla? Miten voisimme yhteistyön tai verkostojen voimalla kehittää jotain ainutlaatuista?

Intuitio on paras ihmesuhdeasiantuntija. Valitettavasti sen ääni on kuitenkin niin hiljainen, etten kuule sitä kuin harvoin. Intuitiolla on myös jännittävä suhde aikaan. Se näkee järkiälyä paremmin tulevaisuuteen. Se olisi myös kullanarvoinen matkakumppani pyrkiessäni kohti onnellista aikasuhdetta. Kannattaisi varmaan tietoisesti alkaa kaveerata intuition kanssa ja katsoa mihin kaikkeen se johtaa. Lähdetkö mukaan?

Anja Kulovesi on tietokirjailija ja Kiirenkesytys-konseptin luoja. Lisätietoja Kulovedestä löydät osoitteesta https://www.facebook.com/kiireenkesytys/.

Lue myös Kuloveden edellinen kolumni  Viime tippa ja toimeen tarttumisen taito sekä Kiire syntyy korvien välissä-juttu, jossa Kulovesi antaa vinkkejä kiireen hallintaan.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.