HYVINVOINTI

Mainos
TEKSTI LEENA SIITONEN KUVA AMANDA LEHTOLA | 18.4.2018 | KOLLEGA.FI
Kuusi vinkkiä henkiseen kevätsiivoukseen

Jostain syystä ajattelemme usein, että henkisyys on jotain kovin mystistä ja ylevää. Tuon maagisen tilan saavuttaaksemme meidän on ehkä lähdettävä joogaretriitille Balille tai ashramiin Intiaan tai tehtävä suuria muutoksia: jätettävä tuttu ja turvallinen puolisomme tai työmme ja syöksyttävä uusiin, hurjiin seikkailuihin.

Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, joka luennoi, kouluttaa, tekee intuitiivisia tulkintoja ja auttaa ihmisiä kohti lempeämpää elämää.

Niin voi toki tehdä, mutta dramaattinen aloitus ei ole mikään edellytys henkiselle kasvulle. Hienoja oivalluksia on täysin mahdollista saada keskellä arkipäivää, vaikkapa kotisohvalla, lenkillä tai bussissa matkalla töihin. Itse saan suurimmat oivallukseni yleensä istuskellessani varsin epäeksoottisesti kulahtaneessa nojatuolissa, vanhat villasukat jalassa. Tai keskellä arkista vuorovaikutustilannetta – kun olen vaikkapa vähällä hermostua ja tiuskaista toiselle ja tajuan äkkiä, että voin sen sijaan olla hiljaa ja hymyillä.

Käytännössä meillä on päivittäin tilaisuus oppia vaikka kuinka paljon asioita, sillä suurin henkinen opettajamme on ihan tavallinen arki. Opetukset tarjoillaan meille ystävällisesti aivan nenän eteen – ei tarvitse kuin pitää silmänsä auki. Voimme kasvaa ihmisinä joka ikinen päivä vaikkapa harjoittelemalla kärsivällisyyttä kassajonossa, myötätuntoa kaverin kriiseillessä tai luottamusta laskun eräpäivän lähestyessä. Tai ehkä illan elokuva lisää itsetuntemusta ja inspiroi ottamaan elämässä uuden askeleen tai kirjasta luettu lohdullinen lause antaa vahvistusta ja voimaa jatkaa.

Omaa henkistä kasvua voi arjessa halutessaan hiukan vauhdittaa. Seuraavat keinot ovat hyväksi havaittuja.

1. Tee tilaa uudelle luopumalla vanhasta

Tilaa voi raivata ihan fyysisesti siivoamalla ja heittämällä pois kaiken turhan roinan, jota ei enää tarvitse (konmarittamisessa on ideaa). Fyysisen tilan siivoamisen lisäksi juuri nyt on hyvä aika tehdä kevätsiivous myös mielessä. Se tapahtuu parhaiten niin, että antaa itselleen luvan hetken aikaa vain olla kaikessa rauhassa ja keskittyy kuulostelemaan itseään.

Sulje silmäsi, anna ajatustesi tulla ja mennä niitä arvostelematta tai niihin takertumatta ja rentoudu vähitellen tähän hetkeen. Hengitä rauhallisesti, anna itsesi tyyntyä. Huomaa lempeä rauhan pohjavirta mielen metelin alla. Se on todellista, muu hälinä ympärilläsi ei. Päästä jokaisella uloshengityksellä irti kiireestä, huolista ja stressistä. Hengitä sisään rauhaa, rakkautta ja tyyneyttä.

2. Tarkastele uskomuksiasi

Tule tietoiseksi siitä, mihin uskot ja miten reagoit maailmaan uskomuksiesi perusteella. Suhtaudutko toisiin ihmisiin epäluuloisesti ja pelokkaasti vai luottavaisesti ja avoimesti? Oletko itsellesi ankara vai lempeä? Tukevatko uskomuksesi kasvuasi vai ovatko ne pikemminkin lannistavia tai tukahduttavia? Usein henkinen eteneminen edellyttää, että luovumme vanhoista uskomuksista, joihin olemme turvautuneet koko ikämme. Se vaatii rehellisyyttä eikä aina tunnu mukavalta, mutta kannattaa.

3. Avaudu uudelle

Tutustu uudenlaisiin näkökulmiin ja eriäviin mielipiteisiin. Lue mielenkiintoisia kirjoja, käy inspiroivilla kursseilla ja juttele ihmisten kanssa, jotka elävät aivan erilaista elämää. Sinussa tapahtuu pieni henkinen herääminen joka kerta, kun opit ja ymmärrät jotain uutta. Kun luovut vanhoista rajoittavista ajatusmalleista ja pidät mielesi avoimena uusille ajatuksille, näkemyksille ja mahdollisuuksille, avaudut kokemaan yhä mielenkiintoisempaa ja rikkaampaa elämää.

4. Mene ulos luontoon

Luonnossa on helppo olla oma itsensä. Metsissä, rannoilla ja niityillä kokee lähes väistämättä läsnäoloa ja rauhaa. Usein kuitenkin kyhjötämme päivät sisätiloissa tietokoneidemme ääressä, joten ei ole mikään ihme, jos yhteys ympäröivään luontoon – ja samalla omaan itseen – välillä katkeaa. Siksi sitä on hyvä ihan tietoisesti vahvistaa. Jos et pääse maalle tai mökille, kaupungeissakin on puistoja, puita, puutarhoja, joenrantoja ja lenkkipolkuja. Älä vilkuile luonnon helmassa puhelinta, vaan anna itsellesi lupa nauttia ja koe luonnon parantava voima.

5. Pidä hyvää huolta itsestäsi

Elämällä terveesti kiität, arvostat ja vahvistat kehoasi. Pysyt elinvoimaisena ja yhteydessä itseesi ja sisäiseen ohjaukseesi – kutsuitpa sitä sitten intuitioksi, korkeammaksi minäksi, maailmankaikkeudeksi tai joksikin muuksi. Jos olo on tukkoinen ja keho uupunut, on vaikea pysytellä henkisesti valppaana ja innostua uudesta. Rakasta kehoasi ruokkimalla sitä oikein, pitämällä se liikkeessä ja hoivaamalla sitä kaikin tavoin.

6. Älä suorita henkisyyttä

Henkistä etenemistä ei voi pakottaa. Se tapahtuu harvoin sormia napsauttamalla. Henkilökohtainen kasvu on pitkälti tarkkailua, huomioiden tekemistä ja oivaltamista. Joka päivä pääsemme pikkuisen pidemmälle. Kiirettä ei ole ja tilaisuuksia tulee taatusti eteen yllin kyllin.

Tee se, mihin pystyt ja päästä irti. Se riittää.

­

Filosofian maisteri Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, joka kouluttaa, luennoi ja kirjoittaa henkisen kasvun aiheista sekä tekee vastaanotollaan voimaannuttavia intuitiivisia tulkintoja. Siitonen on myös äskettäin julkaissut esikoiskirjansa Lempeän elämän käsikirja säätäjille. Lue myös Siitosen aiemmin julkaistu kolumni Viisi vinkkiä onnellisempaan elämään.

Lisätietoja Siitosesta löydät osoitteesta https://www.hyvatvibat.fi/, https:/facebook.com/hyvatvibat/ ja ja www.instagram.com/leenasiitonen_hyvatvibat/

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Mainosta tekstillä tässä mainospaikassa!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun haluat erottua joukosta, saavuttaa uutta yleisöä ja saada asiasi helposti perille. Kokeile nyt ja kysy tarjoustamme!

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)