Kukapa ei haluaisi oppia asioita nopeasti ja helposti. Oppiminen ei kuitenkaan aina suju niin hyvin kuin haluaisi. Syitä siihen voivat olla motivaation puute, puutteelliset opiskelutaidot, epävarmuuden tunne tai kouluajalta jääneet huonot oppimiskokemukset. Monesti taustalla on myös uskomuksia ja ajatusmalleja, jotka rajoittavat tai jopa estävät oppimista. Omaa oppimiskykyään on kuitenkin aina mahdollista parantaa mielen voimavaroja hyödyntämällä, Ilkka ja Harri Virolainen sanovat kirjassaan Mielen voima oppimisessa.
Voimme vaikuttaa oppimiskykyymme yllättävän paljon. Aivot kykenevät luomaan uusia hermoratoja kaiken aikaa ja ihminen voi oppia koko elämänsä ajan. Voimme vaikuttaa ajatteluumme, asenteisiimme ja käsitykseemme itsestämme oppijana. Harvoin kukaan on täysin lahjaton, vaan usein taustalla on huonoja oppimiskokemuksia, joita ei ole käsitelty. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lähes kaikki ihmiset voivat oppia mitä vain, kunhan oppimista tuetaan ja siihen luodaan hyvät edellytykset.
Kirja on jaettu kolmeen pääteemaan. Ensimmäisessä osassa Ilkka ja Harri Virolainen käsittelevät tehokasta oppimista ja oppimistaidon kehittämistä. Osassa tarkastellaan muun muassa uskomusten vaikutusta oppimiseen, kasvumielentilan merkitystä, motivaatiota, sisukkuutta ja syväoppimista. Osassa käydään läpi myös musiikin, meditaation, unen ja liikunnan merkitystä oppimiseen. Ykkösosa käsittää yli puolet kirjasta ja jokainen saa siitä hyviä vinkkejä oman oppimistaitonsa parantamiseen.
Toisessa osassa keskitytään opettamiseen ja kolmannessa osassa oppimisympäristöön. Nämä osiot sivuavat enemmänkin koulu- ja opiskelumaailmaa, vaikka ovatkin osittain sovellettavissa muuhunkin elämään.
Kirjassa tuodaan esille se, että jokaisen tulee tunnistaa itselleen toimiva tapa oppia ja opiskella. Kaikki tavat eivät suinkaan sovi kaikille ja henkilö voi olla urautunut väärään tapaan opiskella, mikä tuottaa heikkoja tuloksia. Silloin on oltava valmis muuttamaan joustavasti omaa opiskelutapaansa saadakseen parempia tuloksia. Tämä oli yksi kirjan tuottamia tärkeitä oivalluksia itselleni. Mielenkiintoiseksi aiheeksi koin myös syväoppimisen; jo pelkästään sillä, että kertoo toiselle itseään kiinnostavasta artikkelista tai tapahtumasta, saa aikaan pysyvämmän muistijäljen. Tiedon jakaminen siis kannattaa!
Kirja on tarkoitettu etenkin opettajille, kouluttajille ja henkilöstöjohtajille, mutta soveltuu jokaiselle, joka haluaa edistää omaa oppimiskykyään.
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Ilkka Virolainen & Harri Virolainen
Viisas Elämä
2018
356 sivua
28 euroa
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/