COACHING

Mainos
TEKSTI KATJA KOKKO KUVA JAN KOKKO | 23.9.2020 | KOLLEGA.FI
Uupuneesta ehyemmäksi

Kun on uupunut, ei kannattaisi jaksaa. Puskemalla ei palaudu ja tulossa oleva toipumisen aika pitenee. Usein ihmisiä askarruttaa: miten tästä eteenpäin? Uupuneenakin voit vaikuttaa elämääsi.

Katja Kokko on ratkaisukeskeinen työnohjaaja, työhyvinvointivalmentaja ja uravalmentaja, joka auttaa ihmisiä löytämään itsensä näköisen elämän.

Hyväksy. Hyväksyminen edellyttää, että tunnistat tilanteen. Uupumiseen tottuu, koska se hiipii elämään pikkuhiljaa ja salakavalasti. Elimistösi kuitenkin kertoo, ettet voi hyvin.

Muuta suhtautumistasi. Useat uupuneet ovat tunnollisia vastuunkantajia, tottuneita saamaan aikaiseksi ja heittäytymäänkin. Ei kuitenkaan ole yhtä ainutta tapaa uupua. Usko omaan pärjäämiseen voi myös olla syvään juurtunut ja siksi hyväksyminenkin on työlästä. Uupuneelta on pyydetty paljon ja hän on halunnut vaatimuksiin vastata. Hän on myös itse alkanut vaatia itseltään liikaa.

Koeta saada yhteys. Yhdessä on helpompaa. Kaikkien kanssa yhteys ei sinnikkäistä yrityksistä huolimatta luonnistu. Senkin voi hyväksyä, antaa olla. Kaikki ei suinkaan ole itsestä kiinni. Toisillakin on prosessinsa.

Hae apua tilanteeseen

Hanki omaa tilannettasi vastaavaa apua. Ulkopuolinen ammattilainen avaa uusia fyysis-psyykkis-sosiaalisia näkökulmia. Uupunut tarvitsee kokonaisvaltaista näkemystä, ymmärtämystä, tietoa ja laaja-alaista näkökulmaa toipumisen tueksi. Uupuneena tehtävä kannattaa pilkkoa, koska se on niin moninainen. Kaikki askeleet eteenpäin ovat isoja onnistumisia. Vaikka uupumus ilmenee sairasteluina, väsymisen juurisyy tulee usein kaukaa.

Välitä vähän vähemmän työstäsi. Uupuneen työt siirtyvät muiden vastuulle. Tämä on vaikeaa hoitoalalla toimivalle, ihmisosaajalle ja johtajalle, joille on luontaista huolehtia kaikesta viimeiseen asti. Välittäminen koetaan myös osaksi omaa ammattitaitoa. Sitä se onkin – kuten on avun hakeminenkin.

Välitä itsestäsi ja ala pala palalta purkaa elimistösi kuormittuneisuutta. Monella kertymää on koko elämän ajalta. Kerro ympärilläsi oleville, luottamuksen arvoisille ihmisille, miten väsynyt olet, ja tee se myös töissä. Vierellä väsynyt kun ei aina havainnoi riittävän nopeasti.

Ota pieniä askeleita. Tankkaa valoa parvekkeella. Pidä kiinni rytmistä – mutta löyhästä ja sallivasta sellaisesta. Syö monipuolista ruokaa sekä vitamiineja. Otata verikokeita. Pienikin valo herättää toivon. Silloin taas muistat, miltä tuntuu, kun sinulla on tulevaisuudennäkymiä.

Älä kanna toisten taakkoja

Ethän syyllisty. Saatat olla herkkä ympäristön tunneilmastolle. Uupuneet kantavat usein toistenkin taakkoja. Meillä on kuitenkin ensisijainen vastuu omista taakoistamme, eikä niitä ole tarkoitus siirtää eteenpäin. Väsyminen on inhimillistä ja sairauksien kanssa väistämätöntä. Muista, että herkkyys on suurta vahvuutta. Pääset jälleen hyödyntämään sitä.

Miten hellität? Mikä on sinun meditaatiosi? Energiatasosi nousee, kun teet jotakin mieluisaa. Toipilaana löydät todennäköisesti pieniä iloja, jotka ovat iso voimavara tästä eteenpäin. Kuka tarvitsee mahtavia elämyksiä, kun osaa pienestäkin poksahdella.

Muutos tekee hyvää, vaikka muuttuminen ei koko ajan tunnu hyvältä.

Tapaa ihmisiä, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle ja joiden kanssa viihdyt. He osaavat iloita muutoksestasi.

Älä vertaile. Jos sinua vertaillaan, kuten jotkut erehtyvät tekemään, älä välitä. Vertailija ei todennäköisesti tajua omaa käytöstään.

Et palaa samaksi, joka olit

Tavoitteenasi ei ole tulla samaksi, joka olit aiemmin. Ympäristö reagoi usein omista peloistaan käsin. Sinun ei tarvitse ylläpitää mitään hauskuusharhaa, kenelläkään ei ole koko ajan kivaa.

Muutos koskettaa aina myös muita. Joku oppii mahdollisesti sinun avullasi tunnistamaan omat heikot toimintatapansa. Jollei, teet palveluksen itsellesi pysyttelemällä loitolla. Opettelethan nyt tunnistamaan sitä, miten itse voisit paremmin.

Keskeneräisenäkin on lupa jaloitella. (Kaikki muutkin ovat jossain määrin keskeneräisiä, vaikkei se näkyisikään samoissa asioissa kuin sinulla.)

Jos ei käy avoimeen elämänkeskusteluun itsensä ja toisten kanssa, etääntyy. Omassa poterossa pyöriminen tuntuu helpommalta, kun ei tarvitse miettiä, saati jakaa omaa tarinaansa. Se ei kuitenkaan oikeasti palvele ympärilläsi olevia. Pupu pistää päänsä pensaaseen, älä sinä tee niin, vaan pysy mukana. Etäältä on pidempi matka takaisin.

Uskalla tehdä tarvittavat muutokset. Palkkiot kyllä tulevat aikanaan. Suojaudut paremmin. Tunnistat arvokkaat asiat. Näet itse itsesi ja tulet joka hetki ymmärretyksi.

Se, että on kyennyt välittämään toisista, tarkoittaa että on menestynyt. Ja koska koit uupumisen, olet todellakin välittänyt.

Ei uupumisesta ihan kokonaan selviä koskaan, jos selviämisellä tarkoitetaan paluuta täyden kympin suorittajaksi. Elämänlaatu sen sijaan paranee – ja piilisikö siinä koko uupumisen juju.

”Olkoon niin että opin näkemään ja tunnistamaan onnellisuuden siemenet.”
Ote kirjoittajan lempimeditaatiosta.

Katja Kokko on ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), työhyvinvointivalmentaja (KTM).  Kokko on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Tällä hetkellä hän työskentelee Katja Noponen Oy:ssä uravalmentajana ja tekee myös työnohjausta. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueitaan ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/ 
katja.kokko@hrwell.fi

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Uusi vuosi, uudet tavoitteet: Haluatko kehittyä johtamisessa?

Haluatko kehittyä itsesi tai muiden johtamisessa? Tai oletko tuore esihenkilö, tiiminvetäjä tai projektipäällikkö. Tahdotko vahvistaa valmentavan johtamisen taitojasi?

Ilmoittaudu mukaan esihenkilöille, tiiminvetäjille ja projektipäälliköille tarkoitettuihin coachausryhmiin. Uudet etäryhmät käynnistyvät tammikuussa 2022.

Ryhmässä (jossa max 6 henkilöä)

  • saat coachausta omissa tavoitteissasi
  • pääset sparraamaan muita
  • kehityt valmentavan johtamisen taidoissa.

Omia ryhmiä myös uusille esihenkilöille, tiiminvetäjille ja projektipäälliköille.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.laurasundell.fi/

Laura Sundell, sertifoitu business coach, DI

laura@laurasundell.fi  +358 45 657 9608

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)