Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Helsingin sanomissa oli äskettäin juttua työelämästä. Artikkeleissa todettiin, että oman osaamisen päivittäminen on tärkeää ja että siitä kannattaa pitää itse huolta. Toisaalta todettiin, että on myös hyvän työnantajan merkki, että työntekijöitä koulutetaan. Aloinkin pohtia, kenen tehtävä on huolehtia työntekijöiden osaamisen kehittämisestä, työntekijän itsensä vai työnantajan.

Kun ennen valmistuttiin ammattiin, mentiin saman tien töihin ja yleensä pysyttiin saman työnantajan palveluksessa eläkeikään asti. Tämä oli duunari-isäni kohdalla totta, työnantaja pysyi samana, vaikka työtehtävät vaihtuivat useampaan kertaan.

Sama tilanne on eräällä ystävälläni, joka valmistui yli 40 vuotta sitten ammattikoulusta ja meni kunnalle töihin. Vuosikymmenten aikana sekä työn sisältö että työvälineet ovat muuttuneet radikaalisti, vaikka hän on jatkanut saman aihealueen – karttojen – parissa koko työuransa. Siinä missä hän ennen piirsi karttoja käsin, tätä nykyä kaikki kartat on digitoitu ja työkaluna on tietokone. Tämä on vaatinut lukuisia tunteja koulutuksia ja uudelleenopettelua sekä vanhasta poisoppimista. Hän on aina lähtenyt innokkaasti oppimaan uutta ja työnantaja on häntä tukenut koulutuksia tarjoamalla.

Johtajuuskin on muuttunut siten, että ennen johtajan piti osata myös substanssi, mutta tänä päivänä työssä korostuu ennenkaikkea johtamiseen liittyvä osaaminen. Kun johtaja ei ole substanssin syvin osaaja, hänellä ei myöskään välttämättä ole tarkkaa käsitystä siitä, millaista osaamista hänen alaisillaan pitää olla, jotta työ sujuisi mahdollisimman hyvin. Tällöin on tärkeää, että työntekijä itse ehdottaa ja perustelee tarvitsemaansa koulutusta tai valmennusta, ja hyvä johtaja reagoi näihin pyyntöihin.

Omatoimisuus kannattaa

Kuinka paljon jokaisen tulisi itse satsata omaa aikaansa ja/tai rahaansa osaamisensa ylläpitoon? Siihen ei ole yksiselitteistä, kaikille sopivaa vastausta, vaan se riippuu siitä, kuinka kehittyvällä alalla ja missä tehtävässä toimii, millaiset tulevaisuudennäkymät kyseisissä työtehtävissä on ja millaiset mahdollisuudet omaehtoiseen opiskeluun henkilöllä on. Vaikka mahdollisuuksia omaehtoiseen opiskeluun ei olisi, aina kannattaa olla aktiivinen ja ehdottaa koulutukseen pääsyä, jos on työelämässä. Puhutaan jatkuvasta oppimisesta ja jos katson vaikka omaa uraani taaksepäin, en pelkillä Atk-instituutista saamillani opeilla olisi pysynyt kiinni työelämässä, niin paljon oma alani on muuttunut.

Siivotessani jokunen viikko sitten varastoa, löysin kansion, johon olin tallentanut kurssitodistuksia. Ne olivat kaikki 1980-luvulta ja niitä oli paljon: Mikrotietokoneet atk-ratkaisuissa (”älä sinä niihin mikrotietokoneisiin sekaannu, ne ovat ihan leluja”, sanoi aikanaan vanhempi kollegani), Focus-peruskurssi ja SNA-johdanto, muutamia mainitakseni. Minua sekä nauratti että ihmetytti, koska en muistanut mitään noista kursseista. Varmasti olen niitä tarvinnut ja varmasti työnantajani piti tärkeänä, että osaan niitä asioita. Mutta sen muistan, että itse olin aktiivinen ja ehdotin koulutuksia. Ehdotin myös seminaareja ja konferensseja, joista useisiin pääsin. Koin todella, että työnantajani arvostaa minua ja pysyinkin samassa firmassa yli 14 vuotta, kunnes vaihtelunhalu voitti.

Koulutus hyödyttää kaikkia osapuolia

Sitä, miksi kaikki työnantajat eivät kouluta työntekijöitään, perustellaan usein sillä, että henkilö lähtee kuitenkin toiseen firmaan ja vie osaamisensa mennessään. Tuntuu hassulta ajatella, että työnantaja maksaa mieluummin palkkaa sille, joka joutuu käyttämään paljon aikaa uuden oppimiseen eikä ehkä opi kunnolla, kuin ottaa riskin, että hyvin suoriutuva työntekijä lähtee. Varsinkin, kun vaikkapa oma esimerkkini todistaa, että pidin saamiani koulutuksia yhtenä merkkinä arvostuksesta, mikä ei ole ihan pieni asia.

Oma vastaukseni alun kysymykseen ei siis ole joko-tai vaan sekä-että. Kouluttamalla työntekijöitään yritys pitää huolta sekä heidän osaamisestaan ja tuottavuudestaan että samalla nostaa työnantajamielikuvaansa. Huolehtimalla omasta kehittymisestään, vaikkapa olemalla aktiivinen ja ehdottamalla koulutuksia tai kouluttautumalla myös omalla ajallaan, työntekijä pitää yllä mahdollisuuksiaan työllistyä, vaikka työelämä ympärillä muuttuu. Tämä jatkuvan oppimisen vaade koskettaa myös vanhempia työntekijöitä, joille jostain osaamisesta luopuminen voi tuntua vaikeammalta kuin uuden oppiminen.

Tuula Maaranen on projektityön marinoima itsenäinen konsultti, yrittäjä ja työnohjaaja, joka haluaa olla rinnalla kulkijana, kun työelämästä tehdään meille kaikille parempaa. Lue myös Maarasen aiemmat kolumnit Ne pienet sanat ja teot sekä Johtaminen poikkeustilanteissa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.