Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Suomenkielessä mennään töihin, käydään töissä, ollaan töissä ja tehdään töitä. Vieraskielinen helposti on ymmällään, mutta yhtä ymmällään voi olla joskus myös työtoveri.

Tunnen ihmisiä, jotka käyvät töissä. He menevät joka aamu töihin, ovat töissä päivän ja lähtevät töistä kotiin klo 16. Jos he lähtevät klo 16.15, he ovat olleet ylitöissä. Nämä samat ihmiset ovat usein niitä, joiden ensimmäinen aamun tehtävä on avata sähköposti, tai jättää kone avautumaan, sähköposti tuloilleen ruudulle ja lähteä sitten hyvin ansaitulle aamukahville kollegoiden kanssa. Täytyy päivittää päivän kuulumiset, edellisen illan ruokaostokset, televisiosta seurattujen saippuasarjojen viimeisimmät käänteet tai muuten vain voivotella ja valittaa joko kamalaa säätä, hetken päästä kamalaksi muuttuvaa säätä tai viime päivien kamalana ollutta säätä. Kun tauko on pidetty, kaikki on puitu tai pomo on tullut paikalle, onkin jo aika siirtyä takaisin sorvin ääreen.

Koska sorvi yhä useammassa työpaikassa on itse kullakin keskellä avokonttoria, pääsee jokainen läsnä oleva hyvin seuraamaan, miten työssä olijan päivä siitä etenee. Jos päivä on buukattu täyteen töitä, siirrytään tekemään niitä. Ainakin hetkeksi tulee hiljaista. Jos suunnitelmaa ei ole valmiina, katse helposti lähtee käymään sähköpostissa ja jos siellä ei ole mitään kiinnostavaa, voi toki aina laittaa muutaman siviilipostin siinä samassa. Siviilipostin ja työpostin erottelukin on huomattavan vaikeaa, käytetäänhän työnantajan laitteita, tietoliikenneyhteyksiä ja aikaa. Helposti ei huomaa, miten joku sähköposti ei kuulu omaan työnkuvaan, vaan siviilin puolelle. Moni ei ole tullut koskaan edes ajatelleeksi, että töissä ei voisi hoitaa omia asioitaan siinä samassa.  – Missä niitä sitten pitäisi hoitaa? Omalla ajallako?

Koska kaikki ovat joka tapauksessa kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa, on luonnollista työpäivän aikana tsekata sekä Facebook-profiilit, twiitata viimeisimmät viisaudet, päivittää parit jutut Instagrammiin ja vaikka viimeistellä LinkedIn profiiliin parhaat palat viime viikon koulutuksesta. Tämä kaikki on niin luonnollista ja aikaa vievää, että pian onkin jo aika nostaa takapuoli ylös penkistä ja lähteä lounaalle.

Somessa harhailu on avokonttorin kannalta kätevää, koska siitä ei synny suurtakaan ääntä. Ikävämpää on jos samat toiminnot, päivitykset ja tsekkaukset tehdään työkavereiden kanssa siinä saman tien. Vieressä on turha yrittää keskittyä kovin monimutkaisiin kiemuroihin, kun naapuripöydässä messutaan milloin mistäkin aikamme ilmiöistä – vaikkapa siitä, miten kiire koko ajan on ja miten turhat palaverit vievät aikaa oikealta työtä.

Niin, se työ. Kuka sen tänään määrittelee, mitä on tehdä töitä. Päivä voi vapaasti vierähtää laulun ja leikin lomassa iltapäivään saakka ilman, että mitään on saatu aikaiseksi varsinaisten päämäärien ja tavoitteiden suhteen. Voi olla, että on jäänyt hämäräksi se, miten yrityksen strategia ja iltapäivällä väännetty Excel-taulukko ylipäätään ovat yhteydessä toisiinsa. Voi olla, että kaiken kaikkiaan on jäänyt hämäräksi se, mitä pitäisi oikeasti saada aikaan, miksi ollaan tässä työssä, mitä työtä pitäisi tehdä ja mihin aikaan.

Mutta pian kello on neljä. Minuuttia vaille on lupa pudottaa hanskat tiskiin mikä tarkoittaa läppärin kansi kiinni ja menoksi. On aika lähteä töistä.

Tuttavan lapsi oli otettu mukaan työpaikalle ja hän ihmetteli äidilleen: Miksi mä olen täällä aikuisten päivähoidossa?  Sitä sopii ihmetellä itse kunkin.

Eeva Heinonen työskentelee asiantuntijatehtävissä palvelualalla. Hän on myös ammattijärjestäjä, ja luennoi aiheesta kansalaisopistoissa. Lue Heinosesta kertova juttu Monitoiminainen vauhdissa.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.