Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kirjoitan tätä kolumnia kansainvälisen naistenpäivän tunnelmissa. Ajattelen siis naisia, esimiesasemassa olevia naisia, ja muistelen omaa naisjohtajauraani.

Haluan kirjoittaa naisesimiehille, meille, joilla on johdettavina sekä naisia että miehiä. Haluan herättää meidät naiset huomaamaan ja oivaltamaan jotain, mikä on jonkinasteinen tabu tässä maassa.

Se on tabu, jota kukaan mies ei halua sanoa ääneen, sillä siitä ammuttaisiin alas.

Tämä tabu on työpahoinvointi ja huono johtaminen, joihin me naiset olemme omalta osaltamme syyllistyneet – usein tiedostamattamme.

Eriytyminen vaikuttaa

Suomi on yhteiskuntana moneen muuhun maahan verrattuna poikkeuksellinen. Meillä enemmistö naisista on työelämässä. Sen lisäksi meillä on eurooppalaisittain poikkeuksellisen runsaasti naisia esimiestehtävissä. Suomessa keskustellaan paljon hallituskiintiöistä ja lasikatosta. Tämä keskustelu keskittyy organisaatioiden ylimmän portaan sukupuolijakaumaan. Ne ovat tärkeitä aiheita, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on pohtia keski- ja ylemmän keskijohdon johtamistapaa ja sitä, miten me naiset johdamme.

Suomen työmarkkinat ovat myös voimakkaasti eriytyneet, toisin sanoen naiset ja miehet työskentelevät eri yhteiskunta-aloilla. Tällainen segregaatio on Pohjoismaissa voimakasta verrattuna muuhun Eurooppaan. Syitä tähän pohditaan, ja esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö aloitti viime vuonna “Valitse ala päällä, älä alapäällä” -kampanjan 8–9. luokkalaisille.

Tämä eriytyminen liittyy tämänkertaisen kolumnini ydinkysymykseen. Kun Suomessa voidaan huonosti työelämässä ja erityisesti SOTE- ja opetusalalla, vaikuttaako siihen se, että nämä alat ovat vahvasti naispainotteisia ja naisten johtamia? Onko meidän naisten tavassa johtaa – ja erityisesti johtaa toisia naisia – sellaisia piirteitä, jotka eivät toimi, mutta jota emme näe tai halua hyväksyä?

Uudesta näkökulmasta

Ymmärrän, että naiset kantavat ”yhteiskunnallisen ahdistuksen taakkaa”. Naiset hoitavat lapset, sairaat ja vanhukset. Naiset joutuvat tekemisiin ihmisten tarvitsevuuden ja tuskan kanssa. On varmaa, että tämä vaikuttaa naisten työssä jaksamiseen. Sen lisäksi nämä alat ovat matalapalkkaisia, vaikka jokaisen ihmisen omatunto sanoo, että nämä ovat inhimillisen elämän näkökulmasta arvokkaimpia töitä. Sisäinen ristiriita vaikuttaa taatusti työssä jaksamiseen. Maassamme omaksutut kovat arvot ahdistavat hoiva-alan töitä tekeviä työlleen omistautuneita naisia, jotka haluavat edistää hyvinvointia ja vähentää pahoinvointia.

Olisiko kuitenkin niin, että meidän naisten pitäisi uskaltaa katsoa asioita hiukan toisesta näkökulmasta? Suomalainen naisjohtaja haluaa joka käänteessä korostaa, että hän ei ole naisjohtaja, vaan johtaja, kuten miehetkin, ja jatkaa, että eihän miehistäkään sanota ”miesjohtaja”, niin miksi naisesta pitäisi sanoa ”naisjohtaja”. En oikein ymmärrä tätä asennetta. Minusta näyttää siltä, että useat naisjohtajat vähättelevät itseään naisena ja pyrkivät häivyttämään naisille ominaisia vahvuuksia ja mukautumaan mahdollisimman pitkälle miehiseen johtamistapaa ja -kulttuuriin. Onko suomalaisessa työelämässä vain miehiä ja androgyynejä? Jokainen voi nähdä, missä tilanteessa nyt olemme tällaisen ”miehisen johtamiskulttuurin” seurauksena!

Feminiiniset vahvuudet

Me naiset voimme tuoda johtamiseen lisää sellaista, jota siinä ei tällä hetkellä ole, kunhan ensin uskallamme olla enemmän itsemme työelämässä. Kyse on feminiinisistä vahvuuksista. Feminiinisyys on jotain, mitä meissä kaikissa on, niin naisissa kuin miehissä. Naisissa tätä on pääsääntöisesti enemmän kuin miehissä. Mutta niin kauan, kun me naiset piilotamme feminiinisyytemme työelämässä, miehetkään eivät saa sitä tuotua työelämään, vaikka kuinka haluaisivat.

Esitänkin näin lopuksi kysymyksiä, joita toivon naisesimiesten pohtivan vakavasti: Onko niin, että nainen ei onnistu pyrkimyksistään huolimatta kunnolla omaksumaan vallalla olevia miehisiä johtamistapoja, koska ne ovat monella tapaa vastoin naisen tapaa ajatella ja toimia? Ja aiheuttaako tämä pyrkimys ylilyöntejä, jolloin nainen huomaamattaan muuttuu itselleen ja toisille vieraaksi, sairastuu vahvuuteen, kieltää paljon aidosta itsestään työelämässä ja pakottaa johdettavansa samaan? Voisiko osa työpaikoilla esiintyvästä pahoinvoinnista olla peräisin tällaisista tekijöistä?

Olen kuullut miesten sanovan, että mikään ei kylmä heitä niin paljon kuin se, että naisesimiehestä on tullut tunteeton ja kova. Miehet myös väittävät, että vastaavanlaisia tapauksia ei kovin helposti löydy miesjohtajista. Onko tämä vain kuvitelmaa, vai onko tässä totuuden siemen?

Annu Palmu toimii johtajuuskouluttajana ja johdon työnohjaajana. Lue myös Palmusta aiemmin julkaistu juttu Eettisyys johtotähtenä. Lisätietoja Palmusta löydät osoitteesta www.hekateconsulting.fi. Palmu on kirjoittanut kirjat Rakasta itseäsi, Basam Books 2014 ja Nokia-vuodet, Atena Kustannus 2009.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.