HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT NICLAS MÄKELÄ E HINKKALA | 10.6.2020 | KOLLEGA.FI
Palava­sydäminen elämäntyyli­yrittäjä

Eija Hinkkala on nopeiden käänteiden nainen, joka on ehtinyt toimia niin hammaslääkärinä, tanssibändin solistina, artistikoulutuksen vetäjänä kuin musiikintekijöiden etujenajajana. Tätä nykyä omassa yrityksessään toimiva Hinkkala nauttii monipuolisesta työstään valmentajana, ihmisten tsemppaajana ja sanoittajana.

Eija Hinkkala on intohimoyrittäjä ja valmentaja, jonka missiona on ihmisten auttaminen ja tsemppaaminen.

Jo nuorena Eija Hinkkala oli kova menemään. 17-vuotiaana keskikoulusta päästyään hän lähti maailmaa koluamaan ja teki konttoritöitä, kunnes palasi jälleen koulun penkille, suoritti iltakoulun Lahdessa ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1975.

– Kirjoitusten jälkeen työskentelin Koskisen Oy:n konttorilla ja olin myös paikallislehden toimittajaharjoittelijana. Lisäksi keikkailin tanssibändin solistina. Nuoruuden unelmanani oli nimittäin laulajan ura, Eija Hinkkala kertoo.

Hinkkala seurusteli siihen aikaan hammaslääkärin kanssa, joka oli innostunut ammatistaan ja ehdotti Hinkkalalle hammaslääkäriopintoja.

– Minulle ei ollut kuuna kullan valkeana pälkähtänyt päähän, että minusta voisi tulla hammaslääkäri. Aluksi nauroin koko ajatukselle, mutta pikkuhiljaa aloin kiinnostua alasta.

Seurustelu loppui, mutta kiinnostus hammaslääkäriopintoja kohtaan oli jäänyt itämään ja Hinkkala halusi kokeilla työtä käytännössä.

– Pääsin kesätöihin kotiseudulleni Isojoelle suomenruotsalaisen hammaslääkärinaisen apulaiseksi ja tykästyin työhön. Kun tämä hammaslääkäri sitten kertoi itse opiskelleensa Saksassa ja ehdotti, että lähtisin Saksaan alaa opiskelemaan, olin jo kahden tunnin päästä keskustelustamme poliisiasemalla passia hakemassa, Hinkkala kertoo.

Hinkkala lähti Saksaan yhdessä hammaslääkärin ja hänen 6-vuotiaan tyttärensä kanssa. Hinkkala asui perheessä au pairina ja opiskeli illat yliopistolla saksankieltä. Kun kieli alkoi taittua, hän haki opiskelupaikkaa Hampurin hammaslääketieteellisestä ja omaksi yllätyksekseen pääsi sisään.

– Minulla oli varasuunnitelmana hakea myös Suomeen hammaslääketieteelliseen sekä yliopistoon saksaa lukemaan. Olin kuitenkin siinä vaiheessa jo tavannut tulevan mieheni, enkä enää halunnut palata Suomeen.

Yliopistosta omaan praktiikkaan

Yliopisto-opinnot kestivät viisi vuotta ja loppuvaiheessa Hinkkala piti lyhyen äitiysloman, kun hänen poikansa syntyi juuri ennen lopputenttikautta. Tentit suoritettuaan hän valmistui hammaslääkäriksi vuonna 1985 Hampurin hammaslääketieteellisestä.

– Saksassa on laki, jonka mukaan on työskenneltävä ensin kaksi vuotta assistentti-hammaslääkärinä ennen kuin voi perustaa oman praktiikan. Halusin ehdottomasti jäädä yliopistolle töihin ja pääsinkin juuri haluamalleni osastolle siellä.

Hinkkala viihtyi yliopistolla erinomaisesti. Hän teki töitä hammaslääkärinä omille potilaille, minkä lisäksi hän ohjasi opiskelijoita ja piti heille seminaareja. Kaiken tämän ohessa Hinkkala teki tohtorin väitöskirjan.

– Työskentelin yliopistolla yhteensä viisi vuotta, kunnes halusin nähdä, mitä on työskentely vapailla markkinoilla. Toimin muutaman vuoden kaverieni äitiyslomasijaisena näiden omilla vastaanotoilla.

Vuonna 1990 Hinkkala perusti viimein oman yrityksen. Hänen mieleensä oli kuitenkin jo sijaisuuksia tehdessä hiipinyt epäilys, oliko tämä sittenkään hänen juttunsa. Hinkkala torjui ajatuksen ja tuumi, että kun hän saa oman vastaanoton ja omia potilaita, epäily menisi ohi.

– Perustin oman praktiikan ja sain yliopistolta mukaani parhaimman hammashoitajan. Vastaanotosta tuli toimiva ja tyylikäs ja sain heti alusta asti paljon asiakkaita – ja juuri sellaisia potilaita, kuin olin toivonut. Siitä huolimatta koin, että ympärilleni kasvoi muuri ja minulla oli kiviä mahassa.

Lähes neljä vuotta omaa vastaanottoa pidettyään Hinkkala rohkaisi mielensä ja kertoi aviomiehelleen, ettei halunnut enää jatkaa praktiikan pitoa. Kuin taivaan lahjana Saksassa oli tulossa voimaan lakimuutos, joka rajoitti vastaanottojen myymistä ja ostamista. Tämä vauhditti myyntipäätöstä.

– Loppujen lopuksi kaikki tapahtui vauhdilla. Vastanotto meni kaupaksi jo saman vuoden puolella. Se oli vähän pelottavaa, sillä mietin, mitä mieheni, potilaat ja hoitajat sanovat, kun halusin irti menestyvästä ja toimivasta yrityksestä, Hinkkala sanoo.

Uusi alku

Hinkkala halusi viimein toteuttaa nuoruudenhaaveensa laulajan ammatista. Hän kävi ensin tunnustelemassa maastoa Suomessa, kunnes vuonna 1995 asettui Keravalle asumaan lapsensa kanssa ja alkoi keikkailla tanssibändin solistina.

Hinkkalan rakkaimpia harrastuksia on lukeminen. Hänellä on tapana laittaa pieniä lappuja sivuille, joista on löytänyt mielenkiintoisia oivalluksia.

– Päätin jäädä Suomeen. Halusin kouluttautua artistina ja huomasin, että Ikaalisissa Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymässä oli käynnistymässä viikon mittainen kurssi artisteille. Menin kurssille ja kuinka ollakaan siellä suunniteltiin jo uutta pidempää koulutusta ja tiedusteltiin, olisiko jollakin halua osallistua sen suunnitteluun – ja minullahan oli!

Keikkailun aloitettuaan Hinkkala oli kokenut tarvitsevansa kipeästi tietoa musiikkialasta, sillä hän ei tuntenut sitä alkuunkaan. Hinkkala kirjoitti ruutupaperille muistilistan kaikesta siitä, mitä artistikoulutuksessa tulisi olla ja millaista apua uusi artisti tarvitsee.

– Paperin nähtyään aikuiskoulutusjohtaja Maj-Lis Läykki pyysi sen itselleen ja minä annoin sen. Kun kyseinen koulutus sitten myöhemmin järjestettiin, osallistuin siihenkin. Koulutuksen jälkeen Läykki pyysi minua heille töihin, Hinkkala muistelee.

Hinkkalan ruutupaperi oli tehnyt vaikutuksen aikuiskoulutusjohtajaan, joka näki siinä täydellisen koulutussuunnitelman. Uusi pesti oli mieluisa myös Hinkkalalle ja artistien auttamisesta tuli hänelle sydämenasia.

– Se oli unelmapesti, sillä sain lähteä nollapisteestä ja kehittää koko koulutuksen alusta loppuun. Koulutustuottajan työni oli oikea musiikkialan korkeakoulu minulle.

Isoissa saappaissa

Aika kului siivillä ja Hinkkala viihtyi työssään hyvin. Kymmenen vuoden antoisan työrupeaman jälkeen Hinkkala halusi kuitenkin ryhtyä yrittäjäksi. Hän ehti perustaa vuonna 2006 oman yrityksensä EijaOhjelmat, mutta lopulta vasta vuonna 2008 pääsi irrottautumaan palkkatyöstään.

– Vedin artistikoulutusta yhteensä kaksitoista vuotta, kunnes seuraaja löytyi. Siinä välissä olin jo ehtinyt suorittaa yrittäjän ammattitutkinnon Tiimiakatemiassa Jyväskylässä. Siellä innostuin heidän käyttämäänsä tiimioppimiseen ja myöhemmin kouluttauduin myös tiimivalmentajaksi.

Hinkkalan vakaana aikeena oli aloittaa valmentajana omassa yrityksessä, mutta toisin kävi. Hinkkala sai vinkin, että hänen kannattaisi hakea Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtajan paikkaa.

– Minä hain paikkaa ja sain sen. Astuin isoihin saappaisiin. Tehtävä oli vaativa ja siinä oli paljon oppimista, mutta tykkäsin kovasti työstäni, koska se oli mielekästä ja merkityksellistä. Sain jälleen olla auttamassa, tukemassa ja parantamassa musiikintekijöiden asemaa.

Pari vuotta työskenneltyään Hinkkala kuitenkin huomasi, että oma luominen oli jälleen kerran jäänyt syrjään hänen elämässään, vaikka se oli hänelle tärkeää.

– Minulla on tapana aina vuodenvaihteessa tarkastella tulevaisuutta. Piirsin isolle paperille, mitä halusin tehdä. Olisin halunnut jatkaa laulamista, mutta se ei käynyt, koska se vei niin paljon aikaa. Vetelin monien asioiden päälle henkseleitä, kunnes yksi kohta jäi: sanoittaminen.

Hinkkala oli tehnyt jo aiemmin sanoittamista harrastuksenaan, mutta nyt hän asetti itselleen tavoitteeksi tulla kuuden vuoden sisällä ammattisanoittajaksi.

– Työskentelin lopulta vajaa neljä vuotta Suomen Musiikintekijöissä, kunnes vihdoin vuonna 2012 jäin kokopäivätoimiseksi intohimoyrittäjäksi.

Sanoittamista ja valmennusta

Päivätyön jätettyään Hinkkala keskittyi valmentamiseen sekä kouluttamiseen ja saavutti jo muutamassa vuodessa tavoitteensa tulla ammattisanoittajaksi.

– Usein käy niin, että kun asettaa tavoitteen, niin homma etenee triplanopeasti. 2010-luku oli minulle oikein sanoittamisen kulta-aikaa. Samalla toimin vierailevana kouluttajana Ikaalisten sekä myös Tornion lauluntekijäkoulutuksissa.

Kävelylenkit lähimetsässä ovat Hinkkalalle hyvin mieluisia.

Muutama vuosi sitten Hinkkala alkoi kehittää omaa Löydä Sun Juttusi -valmennusta, jota hän on pilotoinut pari vuotta. Aiheeseen liittyen hän kirjoitti kirjan ”Sinä olet enemmän”, joka julkaistiin keväällä.

– Viime vuoden suuri ponnistus oli ensimmäisen kirjan kirjoittaminen. Kirjoittaminen kiehtoo minua kovasti. Olen kirjoittanut myös blogia Hidasta elämää -sivustolle sekä juttuja Musiikintekijät ry:n ammattilehteen.

Yrittäjänä Hinkkala saa toteuttaa juuri omannäköistä elämää. Hän onkin päättänyt, että tekee enää vain töitä, joita rakastaa.

– Tämä ei tarkoita sitä, että työnteko olisi aina hauskaa, sillä jokaisessa työssä on huonommatkin päivänsä. Sen sijaan olen vapaa valitsemaan työni.

Hinkkala pitää myös tärkeänä sitä, että työt ovat haasteellisia ja että hän saa käyttää kaikkia taitojaan ja vahvuuksiaan, ja joutuu koko ajan oppimaan lisää, vaikka se on välillä tuskallista.

– Yksi mottoni on, että niin kauan kuin ihminen oppii, hän on elossa! Ensisijainen missioni on kuitenkin se, että saan auttaa ja tsempata ihmisiä. Koen, että se on merkityksellistä ja palkitsevaa.

Tärkeänä Hinkkala pitää myös verkostojaan, joihin kuuluu muun muassa Hidasta elämää -perhe, musiikin tallikirjoittajien yhteisö sekä Ikaalisten ja Tornion kouluttajayhteisöt.

– Minulla on samanhenkisiä ja samalla aaltopituudella olevia ihmisiä kaikissa näissä yhteisöissä. Näiden ihmisten kanssa voin jakaa kokemuksia, reflektoida asioita ja tehdä yhteistyötä.

Mielenvoimat käytössä

Hinkkala uskoo vahvasti, että mielenvoima vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin. Hän käyttääkin mielenvoimaa tietoisesti visioidessaan tavoitteitaan ja pitäessään yllä hyvää oloa.

–  Mieli ja keho ovat yhtä, jokainen solumme tietää, mitä mielemme päällä liikkuu. Sen vuoksi harjoitan kiitollisuutta, pidän yllä myönteistä asennetta ja vältän ongelmissa vellomista.

Hitaat aamut ovat Hinkkalalle tärkeitä. Silloin hän nauttii kaikessa rauhassa mutteripannukahvista pyjama päällä ja villasukat jalassa.

Terveyttään Hinkkala ylläpitää myös meditoinnilla, kävelylenkeillä lähimetsään sekä Method Putkistoa harjoittamalla. Harrastuksista mieluisimpia ovat lukeminen ja neuletöiden tekeminen.

– Minulla on aina iso pino kirjoja pöydällä odottamassa. Vietän mielelläni hitaita aamuja. Silloin istun sohvannurkassa villasukat jalassa ja mutteripannu täynnä kahvia, jota nautin rauhassa kirjoja lukien. Iän myötä olen huomannut, että tarvitsen yhä enemmän omaa aikaa.

Tulevaisuuden suunnitelmia Hinkkalalla on runsaasti. Hän aikoo edelleen kehittää valmennuskonseptiaan, tehdä enemmän puhujakeikkoja ja kirjoittaa lisää kirjoja.

– Uusia aiheita on jo itämässä. Haluan viedä omaa valmennustani eteenpäin ja jättää ulkopuoliset valmennukset vähemmälle.

Sanoittamista Hinkkala haluaa myös ehdottomasti jatkaa, sillä se on jäänyt kirjaprojektin aiheuttaman aikapulan vuoksi syrjään.

– Sanoittamista en jätä koskaan. Visionani on vielä tehdä muutama iso hitti.

Iän myötä Hinkkala valitsee yhä tarkemmin, mitä tekee. Hän haluaa tehdä asioita vähemmän, yksinkertaisemmin ja viisaammin.

– Olen jo eläkeikäinen, mutta en tule koskaan jäämään kokonaan eläkkeelle. Teen töitä niin kauan kuin jaksan. Aion elää 120-vuotiaaksi, Hinkkala nauraa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)