HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT S SALMINEN | 5.2.2020 | KOLLEGA.FI
Hyvän­tekeväi­syydelle omistautunut säästö­pankkiiri

Sari Salminen on pankkilainen henkeen ja vereen. Pitkän uran pankkialalla tehnyt Salminen työskentelee Nooa Pankin säästöpankkiirina ja kokee olevansa unelmatyössään. Vapaa-aikanaan Salminen uppoutuu koko sydämellään hyväntekeväisyystyöhön Kympin Lasten hyväksi.

Rahan arvon Sari Salminen on tuntenut pienestä pitäen. Jo 6-vuotiaana hän alkoi harjoittaa pankkitoimintaa lainaamalla rahaa veljelleen perien siitä korkoa ja kirjaten kaikki summat huolellisesti mustakantisiin kirjoihin.

Sari Salmiselle sekä asiakkaista huolehtiminen että hyväntekeväisyys ovat sydäntä lähellä.

–  Äitini aina vitsaili, että osasin laskea kuukausikoron jo ennen kuin osasin kävellä. Äitini teki pitkän uran omassa tilitoimistossaan. Tarkkuus taisi tulla geeneissä, Sari Salminen kertoo.

Salminen työskenteli 14-vuotiaasta lähtien äitinsä yrityksessä kaikki illat ja viikonloput sekä myöhemmin opiskelujensa ohessa.

– Kauppaopistosta valmistuttuani hain töihin Osuuspankkiin, johon minut valittiin 250 hakijan joukosta. Hoidin rahoitusta, pääasiassa velkakirjalainoja, vekseleitä ja valuuttaluottoja. Ehdin työskennellä Osuuspankissa runsaat seitsemän vuotta, kunnes 90-luvun pankkimyllerrykset alkoivat.

Salminen päätti lopettaa työskentelyn pankkialalla ja siirtyi pyörittämään äitinsä tilitoimistoa tämän toipuessa isosta leikkauksesta. Puolen vuoden työrupeaman jälkeen Salminen kuitenkin huomasi, ettei tilitoimisto ollut hänen juttunsa.

– Tilitoimiston vetäminen ei sopinut minulle ollenkaan. Päädyin erään toimiston asiakkaan ravintolapäälliköksi ja siinä työssä viihdyin, sillä sain olla tekemisissä ihmisten kanssa. Sitten jäin äitiyslomalle, kun poikamme syntyi.

Osuuspankista säästöpankkiin

Äitiysloman aikana OP:n henkilöstöpäällikkö soitti Salmiselle ja pyysi häntä takaisin pankkiin töihin. Vuonna 2006 Salminen palasikin osuuspankkiin, sillä hän kaipasi työntekoa ja lapsikin oli ehtinyt parin vuoden ikään.

– Osuuspankissa työskentelin rahoituksen parissa. Tapasin asiakkaita, neuvottelin, annoin talouden valmennusta ja autoin asiakkaita. Myöhemmin siirryin palvelupäälliköksi yrityspankin puolelle.

Kääpiösnautseri Lumi tuli Salmisen perheeseen vuonna 2018.

Salminen viihtyi työssään hyvin eikä hänellä ollut minkäänlaisia aikomuksia vaihtaa työpaikkaa, kunnes vuonna 2018 kilpailijapankista otettiin yhteyttä.

– Minulle tarjottiin työtä Nooa Säästöpankissa, mutta olin hyvässä työpaikassa ja mietin, miksi lähtisin. Lopulta liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund sai minut vakuuttumaan ja aloitin säästöpankkiirina 5. marraskuuta 2018. Vaihtoa en ole katunut, Salminen sanoo.

Salmisen työ painottuu rahoituspuolelle ja hänen keskeisimpänä tehtävänään on yksityisasiakkaiden kokonaisvaltainen talouden valmennus. Normaalin työpäivänsä Salminen aloittaa toimistolla kello yhdeksältä, mutta etäpäivän kotona jo kello 6.30.

– Työskentelen etänä yhdestä kahteen päivää viikossa ja ne ovat tosi tehokkaita työpäiviä, kun ei kulu aikaa turhiin siirtymiin. Istun yöpaita päällä ja villasukat jalassa koko päivän ja teen töitä aamusta iltaan.

Työssään Salminen nauttii suunnattomasti siitä, että voi auttaa asiakkaitaan.

– Kun asiakas tuntee olonsa turvalliseksi ja hän on tyytyväinen, koen onnistumisen tunnetta.

Työtä ja hyväntekeväisyyttä

Hyväntekeväisyys on tätä nykyä oleellinen osa Salmisen elämää. Sysäyksen siihen hän sai jo työskennellessään Osuuspankissa, kun hänen työkaverinsa ja hyvän ystävänsä poika sairastui vakavasti.

Hyväntekeväisyyttä varten myytäviä tuotteita valmistetaan välillä koko perheen voimin.

-Ystäväni kertoi, kuinka hänen koripalloa pelaava poikansa ei päässyt katsomaan silloin Suomessa pidettyjä koripallon Euroopan mestaruuskisoja, koska ei voinut kantasolusiirron jälkeen mennä istumaan tavalliseen katsomoon tartuntavaaran vuoksi.

Osuuspankki oli juuri samana vuonna lanseerannut Hiiop100 vapaaehtoistyön välityspalvelun osana Suomen satavuotisjuhlia, minkä yhteydessä työntekijät saivat yhden palkallisen päivän vapaata hyväntekeväisyystoimintaa varten.

– Aloin miettiä kuumeisesti, mitä voisin tehdä. Googlasin ja löysin Hartwall Areenan aitioiden omistajaluettelon ja rupesin soittamaan listaa järjestyksessä läpi. Viidennen nimen kohdalla huomasin omistajan, jonka yrityksessä poikani jalkapallokaverin isä työskenteli. Otin häneen yhteyttä ja saimme aition kahteen peliin sekä liput niihin.

Kaiken lisäksi Salminen onnistui saamaan yhden toimijan lahjoittamaan tilaisuuksien ruoat ja toisen hankkimaan parikymmentä koripalloa, jotka Susijengi ja Dettman signeerasivat.

– Otteluita tuli katsomaan Osasto Kympin terveimmät lapset valvojansa kanssa ystäväni poika mukaan lukien. Silloin huomasin, miten paljon voin vaikuttaa ja auttaa.

Koira tuli taloon

Hyväntekeväisyyteen liittyy nykyään tiiviisti myös Salmisen valkoinen kääpiösnautseri Lumi. Tämä pikku prinsessa tuli Salmisten perheeseen kaksi vuotta sitten.

– Lumin kasvattaja Liisa Brander-Keskinen ilmoitti minulle eräänä päivänä keväällä 2018, että valkoinen kääpiösnautseri muuttaa meille. Rakastan koiria, mutta se ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä mieheni ei lainakaan innostunut asiasta.

Salmisilla shakkia pelataan lähes päivittäin. Lumi osallistuu peliin tarkkailemalla laudan äärellä.

Brander-Keskinen, joka on ammatiltaan toimintaterapeutti, näki, että Salmisen työtahti oli liian kova, joten hän halusi antaa Lumin terapiakoiraksi.

– Isännänkin sydän lopulta suli ja nyt koira pyörittää miestänikin. Aamuisin Lumi hyväksyy vain isännän aamulenkille. Minä käyn päivä- ja iltalenkillä.

Salminen perusti koiralle myös omat facebook-sivut, jossa kerrotaan Lumin ja välillä myös hänen veljensä Myrskyn seikkailuista.

– Lumi on mukana monessa kampanjassa, joita olemme tehneet Kympin Lasten hyväksi. Kesällä meillä oli kesäpaikassamme Kuhmoisissa kesätori ja jouluna Suomen pienin joulutori. Pienistä summista muodostuu isoja puroja.

Nooa Säästöpankkiin saa tuoda koiria ja myös Lumi on käynyt emäntänsä työpaikalla. Pankki on antanut tiloja käyttöönsä myös hyväntekeväisyyttä varten.

– Marraskuussa järjestimme Nooan tiloissa Kukkakauppiasliiton kanssa kukkahuutokaupan ja tammikuussa Riitta Hyppäsen kanssa koulutustilaisuuden. Kaikki rahat menivät lyhentämättöminä Kympin Lapsille.

Historiaa ja täytekakkuja

Liikuntaa Salminen harrastaa paitsi Lumin kanssa, myös ilman sitä, pelkästään ystäviensä seurassa, koska Lumilla on tapana varastaa kaikkien huomio.

– Jo pentuna Lumi tottui siihen, kuinka ohikulkijat aina pysähtyivät ja kehuivat kuinka söpö tämä on ja Lumi haluaa kaikkien yhäkin rapsuttavan ja huomioivan sitä.

Kakkujen leipomista rakastava Salminen tekee leivonnaisia myös hyväntekeväisyyteen.

Salminen rakastaa lukemista ja on kiinnostunut historiasta. Hän lukee intohimoisesti niin henkilökuvia kuin kirjoja Suomen sotahistoriasta. Salmisilla on kotonaan 3 000 niteen kirjasto.

– Myös veljeni on aina ollut kiinnostunut historiasta ja hänellä on Kuhmoisissa ase- ja varusmuseo, jossa Lumi ja Myrsky työskentelevät aika ajoin museokoirina staff- tai security-paidat päällä.

Salminen on mukana myös Vapaussodan perinneyhdistyksessä ja Suomen sotahistoriallisessa seurassa. Molemmat seurat järjestävät kerran kuussa mielenkiintoisia luentoja, joihin hän osallistuu aina kun ehtii.

– Lisäksi harrastan kakkujen leipomista. Teen täytekakkuja ja juustokakkuja. Tapanani on leipoa niitä myös ystävieni juhliin. Keittiössä pankkiirikin rentoutuu.

Hyväntekeväisyys on harrastus, josta Salminen ei aio luopua. Hän haluaisi vielä keksiä jotain mullistavaa Lumin kanssa Kympin Lasten hyväksi. Uusia suunnitelmia Salminen tekee usein ystävänsä Liisa Brander-Keskisen kanssa.

– Sanomme aina, että autamme, koska voimme tehdä niin. Teemme pieniä juttuja, mutta saamme niistä hurjan paljon iloa itsellemme.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Kaipaatko tukea itsesi tai muiden johtamiseen, esihenkilö tai projektipäällikkö?

Kaipaatko uusia näkökulmia? Tökkiikö tiimisi toiminta? Tahdotko vahvistaa valmentavan johtamisen taitojasi?

Osallistu esihenkilöille ja projektipäälliköille tarkoitettuihin etäcoachausryhmiin, jossa saat yksilöcoachausta ryhmässä.

Ryhmässä (jossa max 6 henkilöä)

  • saat coachausta omissa tavoitteissasi
  • pääset sparraamaan muita
  • kehityt valmentavan johtamisen taidoissa.

Lähde mukaan innostavalle kehittymismatkalle! Ryhmiä myös uusille esihenkilöille ja projektipäälliköille.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.laurasundell.fi/ryhmat/

Laura Sundell, sertifoitu business coach, DI

laura@laurasundell.fi  +358 45 657 9608

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)