PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 4.3.2020 | KOLLEGA.FI
Mielen valintoja

Myönnän, että kiire pääsee aina välillä yllättämään, vaikka olen tietoisesti yrittänyt sitä välttää. Mieli tekee kiireen. Se uskottelee, että kaikki asiat pitää tehdä tässä ja nyt, vaikka aikaa olisi riittävästi. Ja kiireen tunteesta seuraa yleensä vielä riittämättömyyden tunne, kun ei saa tarpeeksi aikaan.

Yksi hyvä lääke kiireeseen on tietoisten päätösten tekeminen. Koska tekemistä on aina vähän liikaa, ei kaikkea vain ehdi. On siis mietittävä, mihin fokusoi. Välillä kuitenkin mieli keksii jotain kiinnostavaa, mihin tulisi osallistua, ja silloin iskee helposti pelko siitä, että jää jostain paitsi. Näin minulle kävi muutama kuukausi sitten, kun mieleni rakensi erinomaisia perusteita, miksi minun olisi kannattanut osallistua eräälle kurssille. Pähkäilin asiaa aikani, kunnes päästin irti ajatuksistani. Ja onneksi päästin, koska sillä hetkellä ajatukseni kirkastuivat ja näin kokonaiskuvan. Lopputulos oli, että en tarvinnut kurssia. Kuten Heli Tuulenmäki tähän numeroon kirjoittamassaan kolumnissaan sanoo: ”Mieti tietoisesti, millä perusteella teet valintasi ja mitä siitä seuraa. Kannattaa sanoa ei sellaisille tekemisille, jotka eivät ole hyväksi itselle ja kyllä niille asioille, jotka vievät eteenpäin.” Viisaita neuvoja, joita aion jatkossa noudattaa.

Lisää mielen hallinnasta voit lukea Kiire hallintaan -blogista, jossa Heli Tuulenmäki käsittelee mielen rauhoittamista. Yritämme tekemällä ja suorittamalla hiljentää mielemme, kun meidän sen sijaan tulisi pysähtyä kaiken kiireen keskellä. Omia uskomuksia muuttamalla meillä on kuitenkin mahdollisuus siirtyä suorittamisen ja selviytymisen maailmasta kohti mielenrauhan ja mahdollisuuksien maailmaa, Tuulenmäki sanoo kolumnissaan.

Johtajuuden ytimessä -blogissa Kaisa Alamäki tarkastelee työelämäkohtaamista. Onnistunut kohtaaminen työpaikalla merkitsee sitä, että yksilöä tuetaan ja rohkaistaan kasvussa parhaaksi versioksi itsestään. Parhaiten se onnistuu psykologisesti turvallisessa työyhteisössä, josta löytyy niin tunneälyä kuin erilaisuuden sietokykyäkin, Alamäki toteaa kirjoituksessaan.

Coaching-blogissa aloittaa uusi kolumnistimme Johanna Laitila, joka kirjoittaa unelman tavoittelemisesta. Meillä jokaisella on vastuu siitä, mihin suuntaan viemme elämämme, etenemmekö unelmaamme kohti vai loittonemmeko siitä. Vaikka asiat eivät tapahdu heti, pienikin askel oikeaan suuntaan voi pidemmällä aikajänteellä kasvaa suureksi, Laitila sanoo kolumnissaan.

Elämä järjestykseen -blogissa Riikka Pajunen käsittelee elämän kriisejä. Vaikka kriisit ovat välillä todella raskaita, ne ovat parhaita opettajiamme. Kriisit voi kääntää hyödykseen, kun uskaltaa kokea ne läpi ja katsoa niiden taakse. Kolumnissaan Pajunen käy läpi viisi hyötyä kriiseistä.

Hyvinvointi-blogissa Tiina Latikka pohtii rohkeutta ja haavoittuvaisuutta. Vasta kun olemme sinut itsemme kanssa, uskallamme laskea suojamuurimme. Niin kauan meidän on suojattava itseämme ja haavoittuvaa sisintämme.Rohkeus syntyy siitä, että uskaltaa elää omaa elämää. Ollessamme tasapainossa, kukaan ei voi horjuttaa meitä tai viedä voimiamme, Latikka sanoo kolumnissaan.

Vierailija-blogissa Jouko Mikkola tarkastelee työilmapiirin vaikutuksia hyvinvointiin ja taloudelliseen menestykseen. Pehmeitä arvoja ei ole helppo mitata, mutta kaikki tiedostavat niiden tärkeyden. Niitä kannattaakin huolella vaalia, sillä totuus on, että pehmeät arvot tuovat kovan rahan, Mikkola painottaa kolumnissaan.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 18. maaliskuuta.

Mielekästä työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)