Mielenhallinnantaidot ovat avaintekijä tämän päivän työelämässä ja elämässä. Olemme monien vetovoimien, odotusten ja paineiden vietävänä. Arjen sirpaleisuus ja hektisyys vaatii entistä enemmän mielenhallintaa ja itsensä johtamisen taitoja. Kun olemme tietoisia, miten reagoimme, ajattelemme ja toimimme, olemme jo pitkällä. Se ei kuitenkaan vielä riitä tekemään muutosta takaisin omalle polulle. Meidän on oltava aitoja ja rehellisiä itsellemme. Se ei aina tapahdu kivuttomasti ja kipu on se, jota aivomme välttävät ja jolta ne yrittävät suojella meitä. Elämme kaikki samassa maailmassa ja meitä ohjaa samat lainalaisuudet. Kykymme tehdä havaintoja erottaa meidät toisistamme.

Paradoksaalista on, että tarvitsemme rutiineja ja aivojemme autopilotti-asentoa, mutta liian kauan autopilotilla kulkeminen saa meidät tylsistymään ja kokemaan vähemmän tunnetasolla. Tunteiden tehtävä on toimia majakkana ja johdattaa meidät takaisin omalle poululle ja eteenpäin elämässä. Tunteet voivat viedä mennessään ja jäädä päälle, jolloin energiamme valuu pois meistä. Pahimmillaan voimme erkaantua omista tunteistamme emmekä tunnista niiden viestiä tai joustamme loputtomasti itsemme kustannuksella. Itse ohitin omat hälytysmerkit ja opin samalla hyvin arvokasta itsestäni.
Mielenhallinnan ydin on rentoudessa. Rentoudesta löytyy luovuus, ongelmanratkaisukyky ja vaihtoehtojen valikoima. Tietoisuus omasta kuormituksesta tai joustavuudesta pitää meidät oman elämämme ruorissa ja kurssissa. Meitä ei ole loputtomiin luotu olemaan tehokkaita. Rentouden löytäminen arkeen tuo laatua ja viisautta. Teemme asioita fiksummin ei enemmän. Juuri tästä asiakkaani antoi palautetta omassa coachauksessaan. Vähemmän onkin enemmän ja sen saavuttaminen on tavoiteltavaa. Ole rohkea valinnoissasi, joita teet päivittäin!
Autopilotti off asentoon
Kysy itseltäsi: Miksi haluat muutosta? Etsi vähintään viisi syytä, jotka vastaavat tuohon kysymykseen. Kun olet löytänyt riittävän ison syyn muutokseen, olet valmiimpi tekemään muutosta suunnan korjaamiseksi.
Valitse kaksi asiaa vastauksistasi, jotka ovat itsellesi merkityksellisimpiä. Tunnista tunteet, jotka nousevat merkityksellisyyden myötä.
Kysy itseltäsi: Mikä todellisuudessa muuttuu?
Mitä rehellisempi olet itsellesi, sitä nopeammin löydät takaisin omalle polulle. Muista, että elämäsi on arvokas ja Sinä olet arvokas! Aikaa emme voi kukaan ostaa lisää, mutta voimme elää täysillä sen ajan, joka meille on annettu.

Tiina Latikka on ammatticoach ja MindCoach, joka auttaa ihmisiä johtamaan itseään kohti todellista intohimoaan, unelmiaan, tavoitteitaan ja ottamaan käyttöön täyden potentiaalinsa niin työ- kuin yksityiselämässään. Latikka on työskennellyt coachina ja työnohjaajana lähes kymmenen vuoden ajan. Vuoden alussa Latikka aloittaa lehtemme kolumnistina Coaching-blogissa.
Lisätietoja Tiina Latikasta löydät osoitteesta www.sillanrakentaja.fi Facebook ja Instagram @tiina.latikka
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/