PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 16.5.2018 | KOLLEGA.FI
Käännä ajatusmallisi

Toukokuu tuntuu olevan ylitsevuotavaisen kiireinen ja aktiivinen ainakin omalla kohdallani. Normaalien töiden lisäksi opettelen uutta tietokoneohjelmaa, suunnittelen syksyn aikatauluja ja käyn kahta intensiivikurssia, jotka ihan vapaaehtoisesti hommasin itselleni ja jotka vievät lähes kaiken vapaa-aikani.

Yhtenä päivänä ihmettelin ystävälleni, miten ihmeessä ehdin tehdä kaiken. Hän kehotti minua ajattelemaan toisin päin, kuinka paljon mielenkiintoisia asioita saan tehdä ja ottamaan asiat kevyemmällä energialla. Rupesin pohtimaan asiaa ja päätin kääntää ajatusmalliani kiitollisuuslähtöiseksi. Se auttoi! Vaikka helposti tipahdankin moodiin, jossa kaikki tuntuu raskaalta ja epäilen omaa suoriutumistani kiireen keskellä, tajusin, että en mistään hinnasta haluaisi vaihtaa osaani. Kaikki tekemiseni ovat mielenkiintoisia ja palkitsevia – väsymyksestäkin huolimatta. Näkökulman muutos auttoi minut ylös kuopasta. Olen myös havainnut, että suurimmat energiasyöpöt omalla kohdallani ovat keskeneräiset asiat, joita on tälle keväälle ehtinyt kertyä muutama isompi. Nyt olen viimein saamassa nekin hoidettua ja energiaa on jo alkanut pikkuhiljaa vapautua.

Riittävyyttä ja kiirettä pohditaan myös Kiire hallintaan -blogissa, jossa Anja Kulovesi kysyy, missä kulkevat kohtuuden rajat. Siinä vaiheessa, kun ei enää osaa tai ehdi iloita arjen pienistä asioista, on aika havahtua. Yksinkertainen arjen ihmettely ja pysähtyminen voivat tarjota sukelluksen hetkeen, jossa kaikkea on riittävästi, Kulovesi toteaa kolumnissaan.

Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg käsittelee sähköpostiviestintää. Sähköposti on kätevä, mutta haastava viestintämuoto, sillä se aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä. Kolumnissaan Nyberg käy läpi yleisimmät sähköpostivirheet ja antaa vinkkejä sujuvampaan viestintään.

Työelämän psykologiaa -blogissa Kristiina Lampela pohtii eri-ikäisten työelämäodotuksia ja vanhentuneita sekä uudistuneita menestyskäsityksiä. Uusimmat tutkimustulokset todistavat, että onnellisuus on sujuvin reitti menestykseen, eikä toisinpäin, Lampela sanoo kolumnissaan.

Uusille urille -blogissa Jaana Toppari kertoo työpaikan vaihtamisesta. Rekrytoinnissa kuumin aika on juuri ennen kesälomia, mutta työnvaihtajat heräävät yleensä vasta kesälomien jälkeen. Kolumnissaan Toppari antaa käyttökelpoisia vinkkejä, kuinka valmistautua syksyn työnhakuun.

Hyvinvointi-blogissa Mari Lämsä käsittelee työyhteisön tarinaa. Sanoilla, puhetavoilla ja tarinoiden kautta jaettavilla uskomuksilla on vaikutusta käyttäytymiseemme. Välilä olisikin hyvä kartoittaa, millaisia tarinoita työyhteisössä kerrotaan, Lämsä muistuttaa kolumnissaan.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 30. toukokuuta.

Energistä työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)