KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 30.5.2018 | KOLLEGA.FI
Eväitä tilannetajun kehittämiseen

Ilman kirkasta tilannetietoisuutta ja hyvää henkistä suorituskykyä todellisuuden tulkintakykymme voi vääristyä huomaamatta. Saatamme nähdä, kuulla tai tulkita tilanteen täysin väärin ja tehdä aivan vääriä johtopäätöksiä. Teemme vuorokaudessa tuhansia päätöksiä, joista kaikki eivät suinkaan ole tilanteeseen nähden parhaita mahdollisia. Miten omaa henkistä suorituskykyään voi oikein parantaa? Tähän antavat vastauksen tilannetajuun ja henkiseen suorituskykyyn liittyvästä resilienssistä väitellyt Harri Gustafsberg ja työpsykologiasta väitellyt tekniikan tohtori Helena Åhman, jotka ovat kirjoittaneet kirjan Tilannetaju – päätä paremmin.

Tilannetaju on kykyä muodostaa kokonaiskuva kuhunkin hetkeen vaikuttavista tekijöistä ja toimia tämän pohjalta hetkeen parhaiten sopivalla tavalla. Ihmismieli toimii siten, että kun jotain tapahtuu, näemme siitä vain osia. Mieli ei pysty prosessoimaan kaikkea ympärillä olevaa informaatiota, vaan se suodattaa aiempien kokemusten pohjalta, mitä se prosessoi ja tulkitsee mitä tahansa tilannetta osin virheellisesti. Hyvä tilannetaju auttaa parantamaan prosessoinnin tarkkuutta.

Sekä tilanne, jossa teemme päätöstä, että henkinen että fyysinen olotilamme vaikuttavat valtavasti siihen, mitä havaitsemme tietyssä tilanteessa ja miten hyvän päätöksen pystymme tekemään. Vaativan työn tekemisen kannalta tilannetaju on kriittisen taito. Tilannetajun kehittäminen auttaa saamaan käyttöön kaiken mahdollisen aivokapasiteetin myös vaikeissa ja paineisissa päätöksentekotilanteissa sekä palautumaan hankalista tilanteista mahdollisimman nopeasti.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Alussa selvitetään tilannetajun perusteita. Toisessa osassa käsitellään kattavasti kahdeksaa elementtiä, jotka liittyvät tilannetajuun ja joita kehittämällä omaa tilannetajuaan voi lisätä. Näitä tekijöitä ovat stressi, energiataso, havaintovirheiden heikentäminen, keskittymiskyky, tunteet, selkeys, intuitio ja tavat. Kaikki tekijät käsitellään omissa luvuissaan ja annetaan käytännön vinkkejä, miten tilannetajua voi ylläpitää tai lisätä kussakin tilanteessa.

Kolmannessa osassa perehdytään siihen, miten aistit ja mielen voi virittää suorituskykyisiksi. Luvussa käsitellään MindCoach-menetelmä, jonka jokainen oppia kirjan avulla. Siihen liittyvät muun muassa hengitysharjoitus, mielikuvien hyödyntäminen ja aistien ja mielen virittäminen suoritukseen. Kirjassa on myös käytännön esimerkkejä, jotka helpottavat asioiden omaksumista. Kirjan lopussa on testi, jonka avulla voi arvioida omaa tilannetajuaan.

Tilannetaju-kirja on mielenkiintoinen opus, jossa käytännön kokemusten lisäksi kerrotaan aiheeseen liittyvästä uusimmasta tutkimuksesta. Kovakantisena kirja on myös miellyttävä tietoteos, johon voi palata yhä uudestaan.

Kirja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneet oman mielensä ja itsensä kehittämisestä.

Kirjan nimi
Tekijät
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Tilannetaju – päätä paremmin
Helena Åhman, Harri Gustafsberg
Alma Talent Pro
2017
304 sivua
45 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)