Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Äskettäin vietin viimeistä opiskelupäivääni kodikkaaksi käyneellä kampuksella Hyvinkäällä. Luopumisen tuska oli suuri. Päivä oli täynnä rakkautta ja sain niin paljon positiivista palautetta kaikesta, että sydän oli pakahtua. En olisi millään raaskinut lähteä pois ja viivyttelin koululla pitkään tilaisuuden jälkeen. En halunnut jättää taakseni yhtä elämäni hienoimmista kokemuksista, joka muutti minua valtavasti ja opetti minulle paljon niin ihmisistä kuin ympäristöstä sekä lisäsi rohkeuttani. Tuntui vaikealta ja pelottavaltakin ajatella, että koulu loppui nyt. Mitä tehdä sen jälkeen?

Aikanaan ottaessani ensimmäisiä henkisen polun askeleita en ymmärtänyt lainkaan, kun silloinen opettajani kertoi, että yksi onnellisuuden avaimista on se, ettei asioihin ja ihmisiin kiinnity liikaa. Että odotuksista ei kannata tehdä sellaisia, että ne määrittävät oman onnellisuuden tilan joko toteutuessaan tai jäädessään toteutumatta. Muistan, kuinka oikein vihastuin siitä, ettenkö saisi odottaa valtavasti vaikkapa tulevaa Perun-matkaani. Tai että minulla ei saisi olla odotuksia parisuhteen osalta.

Tätä aihetta olen pohtinut mielessäni eri näkökulmista jo yli kymmenen vuotta. Luulen että alan hiljalleen ymmärtää, mitä opettajani tarkoitti. Tämän asian sisäistäminen voi olla yksi vaikeimpia asioita ihmiselämässä. Eikä se todellakaan tarkoita sitä, ettemme saisi rakastaa tai nauttia tai odottaa asioita. Mutta tapa, millä sen tekee, on oleellinen.

Kaikki on vain lainassa

Emme omista mitään emmekä ketään tässä maailmassa. Voimme vain olla syvästi kiitollisia kaikesta siitä, mitä meillä on, mutta se kaikki on vain lainassa. Jonain päivänä kuitenkin lähdemme täältä pois. Mitä enemmän kiinnitymme pakonomaisesti asioihin, ihmisiin ja omiin odotuksiimme, sitä vähemmän elämme tässä hetkessä.

Tapahtumilla on aina jokin merkitys. Jos koemme vastoinkäymisiä tai asiat eivät mene halututulla tavalla, silläkin on jokin merkitys. Se, että pahoitamme mielemme tai suutumme, kun odotuksemme ei täyty ja annamme sen vaikuttaa mielenrauhaamme pidemmän ajan, on merkki jostakin meille itsellemme. En tarkoita sitä, ettemme saisi harmistua, jos jokin mukava asia ei toteudukaan tai joku kohtelee meitä kaltoin. Mutta asioiden vaatiminen itselle tai niiden pitäminen itsestäänselvinä ja niihin kiinnittyminen luo otolliset olosuhteet onnettomalle elämälle.

Vuosia sitten ollessani Perussa sain mahdollisuuden harjoitella luopumista aivan konkreettisesti. Ylläni oli lempipaitani, kaunis perulainen vaaleanpunaisesta, valkoisesta ja lilasta langasta kudottu, pehmoinen ihanan lämmin villapaita. Samassa majoituksessa asui pyörätuolissa kulkeva vakavasti sairas syöpäpotilas, joka oli tullut paikalle pitkän matka takaa. Kerran aamiaisella hän ihasteli paitaani ääneen spontaanisti silmät tuikkien. Tiesin heti mitä minun oli tehtävä. Seuraavan kerran tavatessamme annoin paitani hänelle. Ja molemmat iloitsivat siitä kovasti. Vaikka asia kuulostaa pieneltä, sillä oli itselleni suuri merkitys omalla polullani. Olen aiemmin ottanut asiat itsestäänselvyyksinä ja ollut myös huomaamattani itsekäs.

Antamisesta hyvä mieli

Sittemmin tilalle on tullut aimo annos nöyryyttä ja kiitollisuutta elämästä. Yhä vieläkin harjoittelen luopumista, mutta olen jo päässyt eteenpäin. Antamisesta tulee hyvä mieli. Loppujen lopuksi mikään, mistä pitää kiinni, ei ole kovin tärkeää. Monesti nykyään mietinkin, ettei mikään antaminen ole minulta pois, varsinkaan henkisissä tilanteissa. Omien voimavarojeni puitteissa olen päättänyt tehdä hyvää ympäristössäni ja ympäristölleni. Sillä matkalla olen.

Mutta palatakseni tuohon alun haikeuteen, sain juuri oikealla hetkeltä maailmalta viestin: “Älä huolehdi, ole onnellinen, että sinulla on ollut nämä hetket. Uusia ihania on tulossa.” Tämä ajatus osui naulan kantaan ja mieleni täytti pelkästään onnellisuus ja kiitollisuus, tässä ja nyt. Elämä kantaa.

Millaisella elämän matkalla sinä olet? Miten haluaisit olla? Kiinnittyneenä ja riippuvaisena asioista ja odotuksista vai hitusen vähemmän kiinnittyneenä ja odotuksista vapaana – juuri tässä ja nyt?

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, joka on juuri valmistunut luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta http://www.mixingnuts.fi/. Lue myös Järvelän aikasempi juttu Rohkeus olla oma itsensä.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.