HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT S LEHMUS | 11.10.2017 | KOLLEGA.FI
Vauhdikas monialataituri

Sirpa Lehmus on energinen osaaja, joka on nopea käänteissään. Kolme uraa tehnyt Lehmus toimii tätä nykyä kiinteistöalalla, jossa pääsee tekemään rakastamaansa myynti- ja markkinointityötä sekä toteuttamaan oman toimialansa muutosta.

Sirpa Lehmus työskentelee myyntijohtajana OP-Kiinteistökeskuksessa Helsingissä. Kaksi kertaa alaa vaihtanut Lehmus on alkuperäiseltä koulutukseltaan sähkövoimateknikko, joka aloitti sähkösuunnittelijana insinööritoimistossa.

Muutos ja uuden luominen ovat aina innostaneet Sirpa Lehmusta, joka on nopea käänteissään.

– Valitsin sähkövoimatekniikan sen vuoksi, että olen aina tykännyt matikasta. Minulla on kaksi veljeä ja heidän kanssa aina kisailimme matemaattisten tehtävien parissa. Lähipiirissäni on useita insinöörejä ja sekin vaikutti asiaan, Sirpa Lehmus kertoo.

Lehmus ehti työskennellä ammatissaan viisi vuotta, kunnes alkoi ekstroverttinä ihmisenä miettiä, ettei yksinäinen suunnittelutyö sopinut hänelle ollenkaan. Uravaihdosajatukset saivat vauhtia joulukuussa 1986, kun Lehmus oli miehensä kanssa laskettelemassa Kolilla ja kaatui pahasti.

– Jalan nivelsiteet katkesivat ja jouduin leikkaukseen. Jalkani oli kipsattuna reidestä varpaaseen kahdeksan viikkoa. Sohvalla maatessani luin lehtiä ja huomasin ilmoituksen, jossa haettiin myyntisihteeriä Applen jälleenmyyntifirmaan.

Tietokoneet olivat alkaneet kiinnostaa Lehmusta jo suunnittelutoimistossa, jossa oli siihen maailmanaikaan valtavan isoja CAD-laitteita.

– Soitin firman konttoripäällikölle, selostin taustani ja kerroin, kuinka innostunut olin tietokoneista. Pääsin haastatteluun ja menin sinne jalka kipsattuna verkkarit päällä – ja sain työn siltä istumalta.

Uutta uraa oppimassa

Lehmus viihtyi Macit Oy:ssä neljä vuotta. Tänä aikana hän oppi konttorin työt aina kirjanpidosta ja reskontrasta osto- ja myyntitilauksiin. Sen lisäksi hän osallistui myyntityöhön, koska piti siitä.

– Pienessä kymmenen hengen yrityksessä sai tehdä kaikkea. Vaikka olin myyntisihteeri, laajensin itse työnkuvaani ja myin aina jotain, kun asiakkaat soittivat. Myyminen oli minusta hauskaa.

90-luvun taitteessa firma ajettiin alas ja Lehmus alkoi etsiä uutta työtä. Hän pääsi Canonille, jossa haettiin myynti- ja markkinointisihteeriä määräaikaiseen työsuhteeseen.

– Aloitin siellä helmikuussa 1990 ja tein äitiyslomasijaisuuksia kolmen vuoden ajan. Työyhteisö oli mukava ja työ tekniikan ja teknologian parissa todella kivaa, mutta halusin vakinaisen työsuhteen, sillä olimme ostaneet asunnon mieheni kanssa.

Sitten äkkiarvaamatta Lehmuksen mies menehtyi sairaskohtaukseen ja Lehmus jäi yksin lapsensa kanssa. Siinä vaiheessa vakinaisen työn saamisesta tuli välttämättömyys.

– Canonin naapurissa Pitäjänmäellä Nokia haki markkinointiassistenttia vakinaiseen työsuhteeseen. Soitin sinne ja pääsin haastatteluun. Vaikka haastattelu menikin mielestäni huonosti, pääsin jatkoon ja psykologisiin testeihin.

Nekin menivät Lehmuksen mielestä niin huonosti, ettei hän uskonut saavansa paikkaa. Parin viikon kuluttua Lehmus kuitenkin sai Nokialta ilmoituksen, että hänet oli valittu tehtävään.

– Sain myöhemmin kuulla esimiehiltäni, että erotuin hakijajoukosta punaisessa jakkupuvussani, jossa oli ajan tyylin mukaan muhkeat olkatoppaukset ja kapea kynähame.

Assistentista manageriksi

Lehmuksen ura Nokialla kesti 18 vuotta. Aluksi hän teki markkinointiassistentin ja myyntisihteerin töitä, mutta halu päästä eteenpäin oli suuri. Työn ohella Lehmus opiskeli merkonomiksi ja myöhemmin vielä tradenomiksi.

– Siirryin kehittämään tarjousprosessia ja tein opinnäytetyöni tarjousprosessin johtamisesta. Opinnäytetyöni avulla pystyin osoittamaan, että minusta on hyötyä ja olen aidosti innostunut uralla etenemisestä.

Vapaa-ajallaan Lehmus harrastaa muun muassa lukemista, kokkailua ja sisustamista.

Lehmus pääsi tarjousmanageriksi ja työskenteli tehtävässään muun muassa Norjassa ja Portugalissa yli puolen vuoden jaksot. Myöhemmin hän siirtyi markkinointiviestintäpäälliköksi PMR-yksikköön, joka teki viranomaisverkkoja, kuten poliisiradioverkkosysteemejä.

– Vuonna 2007 Nokia muuttui Nokia Siemens Networkiksi. Vastasin kasvumarkkinoiden markkinointiviestinnästä ja työni sisälsi paljon matkustamista muun muassa Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan.

Matkoillaan Lehmus teki artikkeleita asiakaslehteen ja vieraili tämän vuoksi kehitysmaiden harvaan asutuilla alueilla, joille tukiasemat oli pystytetty, ja kävi haastattelemassa paikallisia.

– Tukiasemat olivat yleensä tiettömien taipaleiden takana keskellä ei mitään. Matkustaminen tapahtui useimmiten viikonloppuisin ja pitkät lennot ja aikaero rasittivat.

Viimeisinä Nokia-vuosinaan Lehmus matkusti tiuhaan Intiaan, Delhin ja Chennain konttoreille. Siellä hän sai kerran matkallaan bakteerin, joka oli käydä kohtalokkaaksi.

– Kävimme haastattelemassa erästä köyhää perhettä, joka tarjosi meille aterian. Olisi ollut äärimmäisen epäkunnioittavaa kieltäytyä, joten söin tarjottua ruokaa.

Lehmus sai elimistöönsä superbakteerin ja joutui Suomessa heti tiputukseen. Pari viikkoa Lehmus makasi henkihieverissä ja luuli kuolevansa. Bakteeri kuitenkin voitettiin ja Lehmus parantui.

– Vaikka työ monikulttuurisessa ja kansainvälisessä ympäristössä oli kiinnostavaa, aloin kyllästyä abstraktien verkkojen parissa työskentelyyn. Mielessäni kyti jälleen ajatus jostain uudesta. Toukokuussa 2010 otin tarjotun paketin ja lähdin Nokialta.

Kolmas ura käynnistyy

Nokialla uraa tehdessään Lehmus oli ehtinyt myös uusiin naimisiin ja pariskunta oli asettunut Veikkolaan, jossa heillä on talo järven rannalla. Työt jätettyään Lehmus päätti levätä 18 vuoden pitämättömien lomien edestä – tarkoituksenaan pitää vuosi sapattivapaata.

Sirpa Lehmus työskentelee myyntijohtaja OP-Kiinteistökeskuksessa ja nauttii työssään etenkin myynnistä ja markkinoinnista.

– Makoilin laiturilla, täytin ristikoita, otin aurinkoa ja luin kirjoja. Nautin siitä satakymmenen lasissa. Kesä oli kuuma ja ihana, mutta sitten elokuussa alkoi sataa, mies meni taas töihin ja minä jäin kotiin kahden koiramme kanssa.

Aikansa Lehmus jaksoi arkirutiineja, kotitöitä ja koirien ulkoiluttamista, kunnes pitkästyi täysin. Lukiessaan eräänä päivänä lehteä, hän huomasi, että Kirkkonummen Kiinteistömaailma haki kiinteistövälittäjiä ja myyntineuvottelijoita.

– Jo aiemmin, nykyistä asuntoa etsiessämme, olin sanonut miehelleni, että välittäjän työ voisi sopia minulle. Soitin Max Mederille, joka silloin johti Kirkkonummen toimistoa ja sovin haastattelusta.

Kolmen haastattelukerran jälkeen Lehmus sai paikan ja aloitti heti työt. Hän ei malttanut edes odottaa, että koneet ja kulkukortit saatiin kuntoon, vaan ilmestyi paikalle jo valintaa seuraavana päivänä.

– Toin oman läppärini ja aloin opetella asioita. Luin kansioita ja tutustuin ihmisiin. Saman viikon sunnuntaina pidin jo ensimmäisen näyttöni ja sain ensimmäisen tarjouksen.

Työt lähtivät hyvin liikkeelle ja Lehmus ehti tehdä seuraavien kolmen kuukauden aikana kelpo tuloksen. Tilanne kuitenkin muuttui, kun kiinteistövälitystoimiston omistajat vaihtuivat ja tilalle tulivat uudet yrittäjät, joiden kanssa kemiat eivät kohdanneet.

Johtaja kenttätyössä

Lehmus ei kauaa tilannetta katsellut, vaan irtisanoutui ja hakeutui mentorinaan pitämänsä Max Mederin neuvosta Leppävaaran Kiinteistömaailmaan vuoden 2011 alkupuolella.

– Opiskelin työn ohessa Kiinteistövälitysalan ammattitutkinnon ja heti sen perään osallistuin LKV-kokeeseen, jonka läpäisin ensiyrittämällä. Samana vuonna ylsin Kiinteistömaailman 20 parhaan myyjän joukkoon ja myöhemmät vuodet olin jatkuvasti kymmenen parhaan joukossa.

Vuonna 2013 Lehmus nimitettiin myyntijohtajaksi. Tehtävässään Lehmus ehti toimia kaksi vuotta, kunnes tiet kohtasivat jälleen kerran Max Mederin kanssa. Tämä oli siirtynyt muutama vuosi aiemmin OP-ryhmään, jossa työskenteli kiinteistövälitysjohtajana. Hän tarjosi Lehmukselle myyntijohtajan postia.

– Aloitin joulukuussa 2015 OP-Kiinteistökeskuksen myyntijohtajana. Tässä toimessa olen viihtynyt viimeiset kaksi vuotta. Vastaan OP-Kiinteistökeskuksen eli nykyisen OP Kodin myyntiorganisaatiosta Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueella.

Lehmuksen työhön kuuluu myyntitoiminnan johtaminen, myyntitavoitteiden asettaminen, resurssien organisointi sekä rekrytointi. Päivät kuluvat pitkälti suunnitteluun ja kehittämiseen sekä myyjien valmentamiseen ja sparraamiseen.

– Olen välillä kentällä myyjien mukana asiakaskohtaamisissa. Olen Helsingin OP-Kiinteistökeskuksen ainoa myyntijohtaja, joka tekee jonkin verran myös kenttätyötä.

Lehmuksella on kaiken lisäksi paljon vanhoja asiakkaita, joiden toimeksiannoista hän ei raaski kieltäytyä. Tärkeää hänen mielestään on myös pitää tuntuma kenttään ja ymmärtää ostajakäyttäytymistä.

– Joka päivä pohdin sitä, mitä tänään pitää tehdä toisin, että onnistumme paremmin kuin eilen.

Koiralenkkejä ja rakennusprojekteja

Hyvinvointiaan Lehmus ylläpitää lenkkeilemällä kahden berninpaimenkoiransa kanssa metsäpoluilla ja läheisen Nuuksion maastossa. Vanhempi koiria Hippu on jo 11-vuotias ja nuorempi, Pontus, on vasta kaksivuotias ja varsinainen energiapakkaus.  Se pitää aamuisin huolta siitä, ettei sen emäntä nuku liian pitkään, kun isäntä on lähtenyt töihin.

– Ensin Pontus käy vieressä tuhisemassa, mutta koventaa otteitaan, jos mitään ei tapahdu.

Kaksivuotias energiapakkaus Pontus on toinen Lehmuksen koirista.

Se potkii pattereita, raapii sänkyä ja pienen tauon jälkeen käy nuolemassa varpaat. Jos en siihen mennessä ole noussut ylös, se menee halliin, ottaa vauhtia ja hyppää koko kuudenkymmenen kilon painollaan sänkyyn.

Vapaa-ajallaan Lehmus tykkää lukea, kokkailla ja sisustaa, mutta erityisen paljon hän nauttii erilaisista rakennusprojekteista ja niiden suunnittelusta. Lehmus on suunnitellut ja piirtänyt muun muassa pariskunnan talon saunan, keittiön, kylpyhuoneet sekä pavilijongin pihalle ja terassin rannalle.

– Minussa asuu pieni suunnittelija, se on jo geeneissä. Toinen veljistäni on rakennusinsinööri ja lähetän aina kaikki ideani ensin hänen katsottavakseen, ovatko ne toteutuskelpoisia.

Uraltaan Lehmus kokee saaneensa paljon. Eniten Lehmukseen ovat vaikuttaneet Nokia-ajat, jolloin hän näki maailmaa ja eri kulttuureja laajasti. Pienet jutut eivät enää hetkauta Lehmusta, jolla on rohkeutta ja intoa tehdä uusia asioita.

– Rakastan haasteita ja suhtaudun muutoksiin avoimin mielin. Haasteet on tehty voitettaviksi ja vuoret ylitettäviksi. Kaikki on mahdollista, kun tarpeeksi harjoittelee ja tekee töitä sen eteen.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)