Aika usein huomaan soimaavani itseäni kovasti, kun jotain menee pieleen tai teen jonkun virheen. Harmin tunteessa menee oma aikansa enkä silloin pääse eteenpäin työssäni.
Itsensä syyttelystä ei tutkitusti ole mitään hyötyä, mutta sen sijaan myötätunnon osoittamisesta itseään kohtaan on. Itseään kohtaan voi olla myös ystävällinen ja kannustava. Kun muistaa, että kaikki tekevät virheitä ja elämään kuuluu keskeneräisyys, voi ikäviin tunteisiinsa ottaa etäisyyttä. Jos kannustaisimme itseämme yhtä innokkaasti kuin moitimme, voisi työkin sujua paljon kevyemmin. Itsemyötätunnolla on vaikutusta myös työilmapiiriin, sillä se lisää ihmisten välistä luottamusta ja rohkeutta ilmaista itseään. Eli kaikki lähtee itsestä. Osoitetaan siis myötätuntoa ensin itseä kohtaan, niin voimia riittää sen jälkeen myös myötäintoon ja muiden kannustamiseen!
Myötäinnosta ja itsemyötätunnosta puhutaan myös ajankohtais-artikkelissamme, johon olemme haastatelleet CoPassion-tutkimusryhmän johtaja Anne Birgitta Pessiä ja tutkija Catarina Ahlvikia. Myötäeläminen on ihmisen syvimpiä merkityksellisyyden lähteitä ja tärkeä hyvinvoinnin edistäjä. Sillä, iloitsemmeko toisen menestyksestä, on väliä työyhteisössä. Kyse on myös synergiasta, sillä myötäinnon kulttuuri leviää. Mutta ennen kaikkea tarvitsemme itsemyötätuntoa, sillä kokemuksellamme itsestämme on voimakas vaikutus siihen, miten koemme muut ihmiset.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Riita Hyppänen pohtii luottamuksen merkitystä työelämässä. Luottamuksen, merkityksellisyyden ja osaamisen tuloksena syntyvät niin liiketaloudelliset tulokset, henkilöstötuottavuus ja onnistumiset kuin organisaation kyky uusiutua, Hyppänen toteaa kolumnissaan.
Coaching-blogissa Terhi Lavonen käsittelee muutoksen vaikeutta. Jokainen muutos, positiivinenkin, saattaa aiheuttaa meissä pienen shokkireaktion. Moni toivookin, että saisi jatkuvien muutosten sijaan keskittyä vain perustehtäväänsä. Työelämään kuitenkin kuuluu muuttuminen, kehittyminen ja uuden oppiminen, eikä vastavirtaan kannata meloa, Lavonen sanoo kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa Annika Havaste antaa viisi ravintovinkkiä, joiden avulla voimme päihittää kaamoksen ja pysyä virkeinä ja energisinä talven yli.
Sana hallussa -blogissa Eeva Heinonen ihmettelee chattirobotteja ja viestintävälineiden käyttöä. Robotit tulevat työpaikoille, mutta vielä tällä hetkellä meillä on mahdollisuus kohdata ihan elävä työkaveri neuvotteluhuoneessa tai lounaskuppilassa ja miettiä, miten osoitamme tälle viestimme, Heinonen pohtii kolumnissaan.
Seuraavat jutut julkaisemme keskiviikkona 8. marraskuuta.
Innostavaa työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/