Koko firman porukka on juuri oppinut uuden tietokoneohjelman käytön. Puoli vuotta pestissään ollut johtaja on päässyt sisään työpaikan systeemeihin ja työntekijät ovat oppineet hyödyntämään erilaisia vahvuuksiaan työn tekemisessä. Työrytmi ja rutiinit ovat löytyneet ja työnteko on lennokasta, mielekästä ja tehokasta. Kahvihuoneessa raikuu iloinen nauru.

Sitten kaikki muuttuu. Tykätty johtaja lähtee ja tietokoneohjelma vaihdetaan modernimpaan. Yksi työntekijä jää äitiyslomalle, yksi isyyslomalle, yksi vaihtaa kokonaan työpaikkaa ja yksi lähtee pitkälle vuorotteluvapaalle. Samaan rytinään yrityksen strategia laitetaan uusiksi ja tavarat ja työntekijät muuttavat uusiin valoisiin toimitiloihin. Nauru lakkaa raikumasta.
Muutos on kuin pieni shokki
Moni toivoo tänä päivänä, että saisi jatkuvien muutosten ja kehittämisten sijaan keskittyä vain perustehtäväänsä, siihen tehtävään, jota on aikoinaan työpaikalle tullut tekemään. Että ei tarvitsisi jatkuvasti olla säätämässä ja sähläämässä jotakin uutta. Että ei aina tarvitsisi ”olla kärppänä”.
Jokainen muutos, positiivinenkin, saattaa aiheuttaa meissä ikään kuin pienen shokkireaktion. Emme ehkä aluksi halua käsitellä koko muutosta ollenkaan. Tietoa on vaikeaa ottaa vastaan ja koko homman haluaa vaan unohtaa. Toiset meistä menevät lukkoon, toiset keuhkoavat muidenkin puolesta. Osa taas pyrkii selvittelemään tilannetta loogisen tyynesti. Monille ilmaantuu myös fyysisiä oireita: tulee unihäiriöitä, ruokahalu katoaa eikä liikunta enää kiinnosta. Miksi-kysymys leijuu ilmassa ja syitä, syyllisiä ja seurauksia saatetaan etsiä ja pohtia porukalla hyvinkin kiivaasti. Päässä pyörii monenmoisia ajatuksia.
Vähän kerrassaan alitajuntaan alkaa hiipiä tilanteen hyväksyminen. Tulevaisuus häämöttää mielessä ja tekemisessä yhä useammin eikä työaikaa mene enää muutosasioiden vatvomiseen. Asiat rullaavat ja turvallisuudentunne alkaa taas vahvistua. Firman porukka on juuri oppinut uuden tietokoneohjelman käytön. Uusi johtaja on tykätty ja työrytmi ja rutiinit ovat taas löytyneet. Työnteko on lennokasta, mielekästä ja tehokasta. Kahvihuoneessa raikuu jälleen iloinen nauru. Kyllä tämä taas tästä.
Murmelista muskettisoturiin
Työelämään, niin kuin elämään yleensäkin, liittyy vahvasti muuttuminen, kehittyminen, uuden etsiminen ja uuden oppiminen. Se työn perustehtäväkin on saattanut kuin varkain muuttua matkan varrella. Vaikka toisten työntekijöiden elämänmuutokset, firman johdon tekemät ratkaisut ja yhteiskuntatilanne vaikuttavat vahvasti meihin työntekijöinä, emme voi estää työkavereita vaihtamasta työpaikkaa ja saamasta lapsia, firman johtoa päättämästä omistuksistaan tai maailmaa muuttumasta. Emme voi, vaikka oma turvallisuudentunteemme sitä tuntuisi vaativan.
Toisinaan emme oikeasti voi kun hyväksyä ja sopeutua, mennä virran mukana. Ja koska energiaa ei ole loputtomasti käytettävissä ja jaksamisemme on rajallista, meidän täytyy valita, mihin taisteluun otamme osaa. Mihin käytämme energiamme. Vastavirtaan melomiseen vai kanootin tuunaamiseen?
Mitä jos edes välillä yrittäisimme ajatella työtämme ja uutta työpäiväämme pienenä seikkailutarinana, jossa tarinan sankarina ratkomme neuvokkaasti ongelmia, selviydymme vaikeista paikoista ja autamme pulassa olevia. Mitä jos menisimmekin työpaikalle tuskin malttaen odottaa, että mitähän jännää tänään taas tapahtuu? Minkälaisesta seikkailusta mahdamme itsemme löytää? Saammeko tänään olla muskettisoturin vaiko Robin Hoodin roolissa? Vai onko tänään päivämme murmelina tai Liisana ihmemaassa?
Ja mitähän sitten tapahtuisi…?

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com. Lue myös Lavosen edellinen kolumni Työpaikan rikkinäinen puhelin.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/