KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 11.1.2017 | KOLLEGA.FI
Opas vuorovaikutuksen maailmaan

Vuorovaikutus on kautta aikojen ollut haasteellista. Kun kaksi ihmistä kohtaa, on aina olemassa väärinymmärryksen mahdollisuus. Voisi luulla, että vuorovaikutus on pelkästään puhumista ja elehtimistä, mutta puhe- ja fyysisen viestinnän lisäksi kanssakäymiseen vaikuttaa sanaton viestintä, johon kuuluu intuitiivinen viestintä, tunneviestintä ja vallan viestintä. Tätä sanatonta viestintää kaikki ovat kokeneet, mutta näille ulottuvuuksille ei ole aiemmin ollut nimiä. Asiaan tuo valaistusta Tony Dunderfelt, joka kirjassaan Läsnäoleva kohtaaminen on perehtynyt juuri sanattoman viestinnän alueisiin.

Olemme herkkiä aistimaan ihmisen katseesta, olemuksesta tai lauseen painotuksista, mitä toinen todella tarkoittaa ja mikä on hänen mielentilansa. Pystymme hyvin pienistä vivahteista oivaltamaan merkityksellisiä asioita toisesta ihmisestä. Luemme toisiamme koko ajan sanattomien viestien kautta, Tony Dunderfelt kertoo kirjassaan. Vielä paremmin tulemme toimeen toisten kanssa, jos osaamme tulkita heidän viestintäänsä.

Kirjan ensimmäisessä osassa Dunderfelt selvittääkin eri viestinnän ulottuvuuksia perusteellisesti ja ymmärrettävästi. Intuitiivinen viestintä on viestinnän ulottuvuuksista tutuin. Se käsittää tunteen, kun parista sanasta ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa ja on heti samalla aaltopituudella toisen kanssa. Tunneviestintä puolestaan on tunnelmia ja ilmapiiriä. Aistimme herkästi ihmisten välistä ilmapiiriä ja toisaalta voimme saada toisesta hyviä tai huonoja fiiliksiä. Vallan viestintä on ulottuvuus, jonka tunnemme heikoiten. Se ymmärretään helposti negatiivisena ilmiönä, vaikka se ei sitä itsessään ole. Parhaimmillaan voimien viestintä on yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja me-henkeä, pahimmillaan toisten alistamista ja mitätöintiä.

Kirjan toisessa osassa perehdytään siihen, miten eri viestintäilmiöitä voi hyödyntää ja soveltaa käytäntöön. Kirjassa käsitellään niin hyvää kokouskäytäntöä ja läsnä olevaa kuuntelemista kuin haitallista vallankäyttöä ja hyvän ilmapiirin luomista. Esimerkiksi jo pelkästään asioihin keskittymällä ja hyvällä johtamisella kokouksetkin voitaisiin vetää paljon ripeämmin ja tehdä niistä kaikkia kiinnostava tapahtuma. Kirjan mukaan kaiken a ja o on kuitenkin läsnä oleva kuunteleminen. Sillä saavutetaan muun muassa parempia neuvottelutuloksia ja lisätään yhteishenkeä, kun kaikki tulevat kuulluiksi.

Kirja johdattelee taitavasti viestintäilmiöihin saloihin. Viestinnän ulottuvuuksia ei aina ole helppo tunnistaa, mutta niiden havaitseminen auttaa ymmärtämään paremmin sekä omaa että muiden käytöstä. Kirjan parasta antia ovat käytännön harjoitukset, joista saa apua myös tosielämän hankaliin vuorovaikutustilanteisiin.

Kirja sopii jokaiselle, joka haluaa ymmärtää vuorovaikutusta tai kehittyä siinä paremmaksi.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumärä
Hinta
Läsnäoleva kohtaaminen
Tony Dunderfelt
PS-kustannus
2016
182 sivua
39 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.

  1. Tarja kommentoi 13.1.2017 klo 02.09
    Erittäin hyviä artikkeleita, juuri meidän työpaikalle hyviä, mutta miten saisin ne sinne muhimaan? Olen lukenut paljon artikkeleita ja niistä opin, mutta jotenkin nämä artikkelit pitäisi saada pöydälle kaikkien iloksi ja kasvuksi. Itse olen tavallinen työntekijä eikä sanomaani noteerata palavereissa, mutta jokunen työntekijä on pyytänyt minua tuomaan artikkeleita vähän niinkuin salaa....

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)