Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Olet varmaan kuullut lauseet: tanssi niin kuin kukaan ei katsoisi, rakasta niin kuin sydämeesi ei olisi koskaan sattunut, elä niin kuin huomista ei olisi…

Hienoja ja inspiroivia lauseita, jotka rohkaisevat hyppäämään häpeästä ja pelosta huolimatta. Monissa tilanteista niistä voi olla apua. Mutta kannattaako hyppääminen aina? Kantaako se pitkälle? Kestävätkö ratkaisut loppuelämän vai vain hetken?

Olen juuri siirtynyt päätoimisesta yrittäjästä sivutoimiseksi. Taloudelliset syyt painoivat, mutta myös työyhteisön ja järkevämpien työaikojen kaipuu. Päätoiminen yrittäjyys opetti paljon ja sain tehdä antoisaa työtä (jota sivutoimisesti jatkan), mutta menestystarinaa siitä ei kerinnyt tulla. Tai riippuu miten menestyksen määrittelee.

Haluaisin lukea meditaatio-opettaja Jack Kornfieldin kirjan After the ecstasy, the Laundry. Ymmärtääkseni se kuvaa henkisen heräämisen jälkeistä arjen kohtaamista. Valaistunutkin joutuu yleensä käymään töissä, pesemään pyykkinsä ja ratkomaan ihmissuhdekiemuroita.

Elämmekin usein epärealistisessa joko-tai -kulttuurissa. Että ihmiset ovat täysin valaistuneita – tai täysin ääliöitä. Että pitäisi joko tavoitella unelmiaan ja lentää – tai pysyä vakaasti jalat maassa. Ihmiset ovat inhimillisiä, sekä vakautta että vapautta tarvitaan. Harhaa on myös se, että tilanteet tai ratkaisut olisivat pysyviä. Varmaa on vain muutos. Sekä inspiroivien ja vakauttavien tekijöiden, kuten meditaation, vaaliminen on hyväksi elämän virrassa.

Työhaastattelussa taannoin minulta kysyttiin monipuolisen – tai sekavan – taustani vuoksi, missä näen itseni viiden vuoden päästä. En muista tarkalleen mitä vastasin, mutta totuus on etten tiedä. Enkä haluakaan tietää. Elämä yllättää aina.

Siksipä toinen kirja, jonka haluaisin saada käsiini on Marci Alboherin One Person/Multiple Careers. Häpeätutkija Brené Brownin mukaan kirja on täynnä sellaisten ihmisten haastatteluja, jotka ovat ”luoneet itselleen merkityksellisen työn kieltäytymällä yhden ainoan uran määritelmästä”. Heitä ovat muun muassa rabbi/stand-up-koomikko, lakimies/kokki ja terapeutti/viuluntekijä. Jo tämän lukeminen on mannaa sielulleni ja toivon, että sen löytää moni muukin, joka tasapainoilee useamman mielenkiinnon kohteen välillä. Kuka sanoo, että pitää valita vain yksi ura? Itseään voi toteuttaa monella tavalla ja on toisarvoista lyödäänkö sille työn vai harrastuksen leima.

Kaiken kaikkiaan unelmien seuraaminen on mielestäni yleensä aina sen arvoista ja rohkeaa. Parempaa kuin miettiä että mitä jos. Mutta toisinaan pilvilinnoista tullaan alas, joko hissillä tai niin että kolisee. Kun tavoittelee muutosta ja unelmia kannattaa etenkin meidän vauhdikkaimpien myös miettiä turvaverkkoa ja kiinnittää huomiota vakauteen. Mikä juurruttaa ja tuo turvallisuuden tunnetta? Mistä löytää vakautta ja säännöllisyyttä? Ihmiset, paikat, taloudelliset tekijät? Kun niihin ei takerru liikaa, ne luovat hyvän alustan, jolta hypätä lentoon ja toteuttaa itseään.

Sanna Iranta on flamencoa opettava meditaatio-ohjaaja ja sosiologi, joka työskentelee päätoimisesti suunnittelutehtävissä ja sivutoimisesti yrityksessään Hidastamossa, www.hidastamo.fi. Lue myös Irannasta aiemmin kirjoitettu juttu Meditoiva maailmanparantaja.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.