Facebookissa eräs kaverini kertoi yhtenä päivänä tunnoistaan, kun puhelin oli jäänyt työpaikalle. Hän ei ollut tavoitettavissa noin 14 tuntiin. Siitä ajasta hän toivottavasti nukkui noin 8 tuntia. Valveillaoloaikaa jäi noin kuusi tuntia.
Muistatko ajan, jolloin kuului pirinä, nostit luurin, sanoit ”haloo”, juttelit ja laitoit luurin takaisin paikoilleen? Kotona ja töissä. Istuit ihan tyynenä autossa/bussissa/junassa, kävelit, kävit kaupassa, piipahdit harrastamassa
– eikä puhelin pirissyt tuolloin kertaakaan.

Onko elämä nykyään yhtä kuin toimiva puhelin? Mitä on sen ulkopuolella? Itseä nuorempia katsoessani vakaa vastaukseni on, että mitään ei ole muualla kuin puhelimessa. Elämän merkityksellisyys on muotoillussa kapulassa.
Ei siitä niin kauan ole, kun työpaikoille suositeltiin yhtä privaattipäivää: päivää, jolloin ei käydä kokouksissa tai palavereissa, vaan ollaan firman tiloissa ja jos kokoonnutaan, kokoonnutaan keskenään. Hyvä idea edelleen. Vaan mitä menettäisimme, jos sellaisen päivän lisäksi olisi PIP: Päivän Ilman Puhelimia?
Saisiko puhelimesta katsoa/päivittää kalenteria? Ei.
Voisiko puhelimesta kuunnella musiikkia? Ei.
Saisiko muita appseja käyttää? Ei.
Selviäisitkö?
Niin, ja tietokonetta saisi käyttää vain tekstin tuottamiseen, yleisiin toimintarutiineihin, mutta ei viihdykkeenä – siis ei edes facebookia tai instagramia…
Olen aivan varma, että työyhteisöjen hyvinvointi paranisi, sillä ihmiset kohtaisivat ihmisiä eivätkä vain uppoutuisi laitteisiinsa.
Ystäväni Tuomo vaeltaa joka syksy 10–15 päivän ajan Lapissa alueilla, jotka eivät kiinnosta yhtäkään puhelinoperaattoria eikä siellä ole kenttää. Hänellä ei ole kännykkää repussa. Tietysti kysyin häneltä kerran, että mitä jos jotain sattuu. ”Sitten sattuu, ei puhelin sitä voi estää, eikä sinne apua saa, eli itse on pärjättävä”, hän hymyili vienosti.
Laitteiden luoma illuusio turvallisuudesta, läheisyydestä, yhteenkuuluvuudesta vie meitä kauemmas Todellisesta Elämästä. Puhelinpaasto edes kerran kuukaudessa voi tehdä ihmeitä, kotona ja töissä.
Kokeillaan, edes kerran!
rohkaisee Kristiina Harju
organisaatiokonsultti, kv. sertifioitu coach

Lisätietoja Kristiina Harjusta ja hänen yrityksestään Harju Consulting Oy:stä löytyy osoitteesta www.kristiinaharju.fi
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/