Business Coaching on tavoitteellista työskentelyä, jolla saadaan aikaan konkreettisia ja pysyviä muutoksia yrityksen toiminnassa. Business Coaching haastaa osallistujan kyseenalaistamaan käytettyjä toiminta- ja käytösmalleja sekä löytämään uusia toimivia työskentelytapoja.
Muihin työelämässä käytössä oleviin menetelmiin verrattuna Coaching eroaa edukseen siinä, että osallistuja itse löytää vastaukset valmentajan esittämien kysymysten avulla. Muissa menetelmissä ohjaaja tai valmentaja antaa pitkälti valmiita vastauksia. Coachingissa vaikuttavuus on näin ollen suurempi, koska se perustuu osallistujan itse saamiinsa oivalluksiin.
Työn tekemisen tueksi on tarjolla monia eri menetelmiä. Kaikissa on puolensa, ja on hyvä punnita kuhunkin tilanteeseen sopivin menetelmä. Selvyyden vuoksi esittelen, mitä eri menetelmät tarkoittavat ja miten ne eroavat toisistaan.
Neuvonta, tutorointi
Tutoroinnin tarkoituksena on ohjata ja opastaa nuorempia henkilöitä, ja sitä käytetään pääasiassa opiskelumaailmassa.
Konsultointi
Konsultti tarjoaa mitä erilaisimpia asiantuntijapalveluita ja toimii yritysten päätösten vahvistajana sekä myös päätösten ehdottajana.
Mentorointi
Mentorointi on menetelmä, jossa tietoa ja osaamista siirretään kokeneemmalta henkilöltä ammatillisesti kokemattomammalle. Mentori on osaava ja kokenut asiantuntija (mestari), joka neuvoo, tukee ja edistää kokemattomampaa henkilöä työssä tai opiskelussa.
Työnohjaus
Työnohjauksen tavoitteena on vahvistaa työyhteisön edellytyksiä kohdata ongelmatilanteita sekä kykyä ratkaista vuorovaikutukseen, vallanjakoon jne. liittyviä ongelmia keskenään siten, että ne eivät muodosta pitkäaikaisia esteitä työnteolle.
Terapia
Terapia on sairauden parantamiseksi annettavaa hoitoa.
Fasilitointi
Fasilitoinnilla tarkoitetaan ryhmäprosessien suunnittelua ja toteutusta onnistuneesti organisatorisella ja liiketoiminnallisella tasolla.
Koulutus, valmennus
Koulutus tähtää tietojen opettamiseen ja taitojen harjaannuttamiseen, kun tavoite on kasvattaa ammatillista osaamista ja tietotaitoa. Koulutus on usein kertaluonteista, eikä välttämättä johda oppien käytäntöön viemiseen.
Coaching
Coaching on osittain kaikkea edellä mainittua. Erona muihin menetelmiin on se, että coach ei anna ohjeita tai valmiita vastauksia, vaan valmennettava itse löytää vastaukset coachin tekemien kysymysten avulla.
Oli menetelmä mikä tahansa, prosessiin osallistujien keskinäinen suhde on tärkeää. Kaikkien kanssa kemia ei yksinkertaisesti toimi ja silloin coachin pitää uskaltaa sanoa, ettei ole oikea henkilö valmentamaan. Tämän vuoksi pidämme kollegojen kanssa yllä verkostoa, jolloin voimme vastaavissa tilanteissa suositella toista valmentajaa tilalle.
Onko Sinulla kokemuksia jostain edellä mainituista menetelmistä? Toimiko jokin menetelmä hyvin ja missä tilanteessa? Kommentoi ja kerro kokemuksistasi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/
Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.
- Kiitos informoivasta kirjoituksesta. Itselleni onkin osa noista termeistä, kuten vaikkapa konsultointi, fasilitointi ja couching olleet hieman epäselviä. Tyttäreni haaveilee konsultin urasta täällä Helsingin seudulla, joten aihe kyllä kiinnostaa itseänikin kovasti. Työnohjausta meillä on ollut omalla työpaikallanikin.