KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 3.3.2021 | KOLLEGA.FI
Opas parempien päätösten tekemiseen

Päätösten tekeminen ei aina ole helppoa. Haastavaa ei ole vain suurten päätösten tekeminen, vaan myös pienempien, sillä vaihtoehtoja on nykyään valtavasti. Helposti mietimme myös, onko tekemämme päätös oikea, vaikka olisimme kuinka pohtineet sitä etukäteen. Lohdullista kuitenkin on se, että voimme aina antaa itsellemme luvan valita uudelleen ja ettei yhteen tehtyyn päätökseen tarvitse jäädä loppuiäkseen kiinni, Satu Pihlaja sanoo kirjassaan Valinnan paikka – Näin teet parempia päätöksiä.

Ihminen tekee keksimäärin 35 000 päätöstä päivässä. Suurin osa näistä on sellaisia, joita emme edes huomaa. Päätämme valita tietyt vaatteet päällemme, päätämme keittää kahvit itsellemme, päätämme, mitä syömme. Pelkästään ruokaan liittyviä päätöksiä teemme joka päivä runsaat kaksisataa.

Tietoisten päätösten tekeminen on kuitenkin vaikeampaa. Jos meille tarjotaan liikaa vaihtoehtoja voi käydä niin, ettemme pysty valitsemaan mitään. Yksi tapa parantaa vaihtoehtojen hahmotuskykyä on kehittää asiantuntemusta tai hyödyntää muiden asiantuntemusta ja tietämystä valintaa liittyvässä asiassa, kirjassa vinkataan. Erilaiset suositukset ja pisteytykset helpottavat esimerkiksi tavaroiden ja palveluiden valintaa. On helpottavaa saada vaihtoehtojen kaaokseen jonkinlaista järjestystä ja luokittelu on yksi keino helpottaa vaihtoehtojen rajaamista. Mitä vähemmän on vaihtoehtoja, sitä paremmin pystymme tekemään päätöksiä.

Suuntaa valintojen tekemiseen antavat omat arvomme. Ne kuvastavat, mitä pidämme tärkeänä. Kun teemme valinnat arvojemme mukaisesti, voimme olla sopusoinnussa itsemme kanssa. Arvot vaikuttavat siihen, mitä pidämme olennaisena, joten niiden pohtimisestä on paljon hyötyä, Pihlaja sanoo kirjassaan.

Aina emme tee päätöksiä oman mielemme mukaisesti, vaan vanhempamme, sukulaisemme tai yhteiskunta vaikuttavat päätöksiimme, jolloin emme välttämättä koe päätöstä omaksemme. Silloin meillä on Pihlajan mukaan kolme vaihtoehtoa: hyväksyä valinta ja sopeutua siihen, muuttaa tekemällä uuden valinnan tai jatkaa valittamista ja ympäristön syyttelyä. Muutoksen toteuttaminen on välillä hyvin haastavaa ja monesti koemme, että tekemämme valinnat ovat sitoumuksia. On hyvä huomata, että monet sitoutumiset eli valinnat voidaan purkaa, eikä niiden tarvitse olla ikuisia.

Pihlajan mukaan voimme aina vaikuttaa elämäämme pysähtymällä hetkeen, jolloin huomaamme valinnan paikan, tilanteen, jossa syntyy tärkeä ratkaisu. Voimme myös aina valita, mihin keskitymme ja mitä teemme, vaikka suurin osa valinnoistamme syntyykin intuition varassa, lähes automaattisesti.

Kirjassa tarkastellaan laajasti mm. sitä, miten erilaiset ympäristön ja mielen lähtökohdat vaikuttavat valintoihimme, perehdytään valintojen tekoon liittyvään tutkimukseen ja siihen, miten valintojen puitteet rakennetaan jo etukäteen. Kirja näyttää, miten moniin asioihin voimme vaikuttaa ja valita toisin. Kirjan runsaiden harjoitusten avulla voi treenata omaa mieltään ja kehittyä tekemään viisaampia päätöksiä.

Kirjan nimi
Tekijät
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Valinnan paikka
Satu Pihlaja
Atena Kustannus
2021
239 sivua
24,90 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Kaipaatko tukea itsesi tai muiden johtamiseen, esihenkilö tai projektipäällikkö?

Kaipaatko uusia näkökulmia? Tökkiikö tiimisi toiminta? Tahdotko vahvistaa valmentavan johtamisen taitojasi?

Osallistu esihenkilöille ja projektipäälliköille tarkoitettuihin etäcoachausryhmiin, jossa saat yksilöcoachausta ryhmässä.

Ryhmässä (jossa max 6 henkilöä)

  • saat coachausta omissa tavoitteissasi
  • pääset sparraamaan muita
  • kehityt valmentavan johtamisen taidoissa.

Lähde mukaan innostavalle kehittymismatkalle! Ryhmiä myös uusille esihenkilöille ja projektipäälliköille.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.laurasundell.fi/ryhmat/

Laura Sundell, sertifoitu business coach, DI

laura@laurasundell.fi  +358 45 657 9608

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)