HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT A HUKARI | 9.9.2020 | KOLLEGA.FI
Intohimona inhimillinen työelämä

Anniina Hukari on kehittämisasiantuntija, kouluttaja ja business coach, joka haluaa lisätä inhimillisyyttä ja hyvää vuorovaikutusta työelämään. Ihmisten kohtaamista rakastava Hukari nauttii työstään, jossa yhdistyvät vapaus, vastuu ja merkityksellisyys.

Anniina Hukari on yrittäjä, business coach ja kouluttaja, joka työskentelee omassa yrityksessään Taito Trainingissa.

Anniina Hukari on diplomi-insinööri, josta piti alun perin tulla musiikinopettaja. Opiskelupolku vei kuitenkin Teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen, isoveljen jalanjäljissä.

– Valmistuin kemian diplomi-insinööriksi vuonna 2001 ja menin töihin Teknillisen korkeakoulun Opetuksen ja opiskelun tuen yksikköön. Olin jo opiskeluaikana kyseenalaistanut opetusmenetelmiä ja halunnut kehittää opetusta. Sitten päädyin korkeakouluun töihin rakentamaan ja tuottamaan pedagogista valmennusta opetushenkilökunnalle, Hukari kertoo.

Työ oli innostavaa. Hukari sai olla mukana luomassa opetukseen vuorovaikutusta ja kehittämässä opiskelijoille aktiivisempaa roolia sekä tehokkaampia opiskelutapoja.

– Tässä tehtävässä työskentelin viisi vuotta, kunnes menin Teknillisen korkeakoulun täydennyskoulutusyksikköön vetämään osaamisen kehittämisen EU-hanketta kahdeksi vuodeksi. Työn ohessa luin aikuispedagogiikkaa Helsingin yliopistossa ja hankin itselleni opettajan pätevyyden.

EU-hankkeen jälkeen Hukari siirtyi esimiestehtäviin. Hän sai oman tiimin, jonka tehtävänä oli rakentaa joustavia tapoja osaamisen kehittämiseen organisaatioiden ja oppilaitoksen rajapintaan.

– Työskentelin Teknillisessä korkeakoulussa lähes kymmenen vuotta. Se oli ihana maailma, jossa oli lupa tehdä uutta ja kokeilla asioita. Sain opiskella työn ohessa ja työskennellä fiksujen ja innostuneiden ihmisten kanssa. Olimme edelläkävijöitä osaamisen kehittämisen alalla.

Irtiotto yrittäjäksi

Vuonna 2009 Hukari alkoi odottaa ensimmäistä lastaan ja jäi äitiyslomalle. Irtiotto sai hänet pohtimaan yrittäjyyttä, joka oli alkanut houkutella häntä.

– Ajattelin, että jos en nyt ryhdy yrittäjäksi, niin en tee sitä koskaan. Sain sivutoimiluvan ja perustin oman yritykseni Taito Trainingin vuonna 2010. Sille tielle jäin.

Luonnossa liikkuminen on Hukarille tärkeää. Tässä Porkkalan maisemissa Oskari-pojan kanssa.

Yrityksen palveluihin kuuluivat kouluttajakoulutukset, esiintymisvalmennus ja vaikuttavien koulutusten rakentamisen sparraaminen. Hukari oli luonut verkostoja jo korkeakoululla työskennellessään ja asiakkaita alkoi tulla uusien kontaktien sekä vanhojen tuttavuuksien kautta.

– Mukana yrityksen toiminnassa alusta asti oli myös kollegani Riikka Rissanen korkeakoululta. Teimme esitteitä ja verkkosivuja, mutta markkinointi oli kymmenen vuotta sitten aika erilaista. Muistan tehneeni itse sähköpostimarkkinointia, jonka avulla sain niin asiakkaita kuin osallistujia avoimeen koulutukseen.

Yrityksen toiminta-ajatus on pysynyt lähes samana tähän päivään asti. Taito Trainingissa on tätä nykyä Hukarin lisäksi neljä asiantuntijaa, jotka työskentelevät tarpeen mukaan.

– Minä toimin firmassani päätoimisesti ja muut tekevät koulutuskeikkaa sekä fasilitointia tarvittaessa. Valmennan ihmisiä, autan organisaatioita kehittämään vaikuttavia valmennuksia, toimin ulkopuolisena fasilitaattorina ja coachaan ihmisiä. Tämä on ihanteellinen kombo, sillä nautin siitä, että työni on monipuolista.

Hukari kertoo, että häneltä on kysytty, miten hän voi tehdä niin montaa hommaa. Itse hän kokee tekevänsä samaa työtä, mutta vain eri näkökulmista ja erilaisia lähestymistapoja käyttäen.

– Kaiken keskiössä on se, että haluan työelämään lisää inhimillisyyttä ja hyvää vuorovaikutusta. Hyvinvointi ja tuloksellisuus kulkevat käsi kädessä.

Merkityksellistä työtä

Hukari työskentelee omassa kotitoimistossaan, mutta hänellä on myös työpiste Innovation Homessa Otaniemessä. Valmennukset ja konsultoinnit tapahtuvat yleensä asiakkaiden luona. Tämä kevät on kuitenkin ollut poikkeus, sillä koronan vuoksi valmennukset on hoidettu etänä.

– Olin keväällä aivan puhki, sillä jatkuva verkossa työskentely on intensiivistä, eikä verkkovalmennuksessa saa samalla tavalla lähikontaktia ihmisiin. Livekoulutukset ovat minulle tärkeitä, koska saan energiaa ihmisten kohtaamisesta.

Hukari on puutarhafani kuten äitinsä. Kuva yhteiseltä puutarhamatkalta Lontoosta.

Hukari kertoo, kuinka onnellinen oli päästessään kesällä vetämään koulutusta Jyväskylään. Ajaessaan koulutuspäivän jälkeen takaisin kotiin hän oli täynnä virtaa, eikä väsymyksestä ollut tietoakaan.

– Etäkoulutuksillakin on puolensa, sillä se tuo joustavuutta työhön eikä vaadi reissaamista. Jatkossa tarvitaan sekä etä- että lähivalmennusta sekä niiden yhdistelmiä.

Hukari kokee työnsä merkitykselliseksi, sillä kaikki tähtää kehittymiseen ja kasvamiseen niin yksilönä, tiiminä kuin organisaationa. Oman yrityksensä valmennuksen ja konsultoinnin lisäksi Hukari toimii yhtenä Business Coaching Instituutin pääkouluttajana.

– Paitsi että teen business coachausta omille asiakkailleni, koulutan myös ammatticoacheja sekä coachintaitoja esimiehille ja johtajille. Olen lisäksi opiskellut aivotutkimusta sekä NLP:tä, sillä aivojen toiminta, mielen voima ja neurologia kiinnostavat minua kovasti.

Innostavimpana työssään Hukari kokee sen, kun hän näkee ihmisen kasvun, muutoksen ja voimaantumisen. Sykähdyttävää on myös se, kun tiimit ja organisaatiot alkavat aidosti kehittää tapaansa toimia.

– On äärimmäisen hienoa nähdä ihmisen tulevan tietoiseksi omasta osaamisestaan, voimavaroistaan ja potentiaalistaan. On myös merkityksellistä toimia peilinä toiselle ja kertoa, mitä kaikkea hyvää toisessa näkee.

Puutarhanhoitoa ennen kaikkea

Puutarhanhoito ja ulkoilu ovat Hukarin ykkösharrastuksia. Myös kaikenlainen liikunta, kuten kävely, juoksu ja jumppa, ovat Hukarille tärkeitä.

– Tykkään myös golfata, vaikka en ole sitä ehtinyt tehdä viime vuosina paljonkaan, vain alle kymmenen kierrosta kaudessa. Mieheni on intohimoinen golffari.

Hukarin harrastuksiin kuuluu golfaaminen ja myös hänen aviomiehensä ja poikansa ovat innokkaita golffareita.

Golfinharrastusta Hukari on kuitenkin elvyttämässä, sillä myös hänen 11-vuotta täyttävä poikansa on innokas golffaaja. Golfista Hukari nauttii sen vuoksi, että se on hyvää nollaamista, jossa pääse irti työasioista.

– Vedän myös 8-vuotta täyttävän tyttäreni partioryhmää. Partiotoiminnassa saan retkeillä, telttailla ja olla ulkona. Nautin tosi paljon luonnossa olemisesta.

Työrintamalla Hukari aikoo jatkaa valitsemallaan linjalla, mutta haluaa jatkuvasti opiskella lisää. Tällä hetkellä Hukari opiskelee stressinhallinta- ja palautumisvalmentajaksi.

– Haluan tulla viisaammaksi. Olen kiinnostunut oppimaan lisää ihmisestä, mielestä ja elämästä. Ja haluaisin oppia elämään mahdollisimman hyvää elämää.

Hukari sanoo olevansa ihminen, joka uppoutuu helposti työhönsä ja välillä työpiikit meinaavat viedä mennessään.

– On tärkeää muistaa palautuminen ja huolehtia hyvästä balanssista. Silloin riittää voimavaroja myös niille kaikkein tärkeimmille ihmisille eli läheisilleen.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Kaipaatko tukea itsesi tai muiden johtamiseen, esihenkilö tai projektipäällikkö?

Kaipaatko uusia näkökulmia? Tökkiikö tiimisi toiminta? Tahdotko vahvistaa valmentavan johtamisen taitojasi?

Osallistu esihenkilöille ja projektipäälliköille tarkoitettuihin etäcoachausryhmiin, jossa saat yksilöcoachausta ryhmässä.

Ryhmässä (jossa max 6 henkilöä)

  • saat coachausta omissa tavoitteissasi
  • pääset sparraamaan muita
  • kehityt valmentavan johtamisen taidoissa.

Lähde mukaan innostavalle kehittymismatkalle! Ryhmiä myös uusille esihenkilöille ja projektipäälliköille.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.laurasundell.fi/ryhmat/

Laura Sundell, sertifoitu business coach, DI

laura@laurasundell.fi  +358 45 657 9608

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)