Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kun olin pieni tyttö, luin kirjan, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan kirjaa lukiessani kyynelehtineeni vuolaasti liikutuksesta. Taisi siinä joku yökin mennä päähenkilön karua kohtaloa miettiessä.

Kirja oli Eleanor H. Porterin ”Pollyanna – iloinen tyttö”. Pollyanna oli köyhän papin tytär, jonka saamat joulu- ja syntymäpäivälahjat olivat yleensä kylän seurakunnalta ylijääneitä avustuspaketteja. Eräänä jouluna Pollyanna toivoi nukkea, mutta mitä tulikaan lahjapaketista ulos: kainalosauvat! Koska pettymys lahjaan oli suuri, pappi-isä opetti tyttärelleen ”iloleikin”. Kun toivoo nukkea ja saakin kainalosauvat, voi olla iloinen siitä, että ei oikeasti tarvitse kainalosauvoja!

Isän kuoltua Pollyanna jatkoi sisukkaasti iloisen leikkinsä leikkimistä. Vähän kerrassaan koko kylän väki lähti leikkiin mukaan. Ja silloin alkoi tapahtua ihmeitä. Hapannaamoista tuli hymyileviä, sairaat ja vanhat eivät olleet enää yksin, ihmiset auttoivat toisiaan, kyläläisten yhteisöllisyys lisääntyi, rikkaat ja köyhät viihtyivät yhdessä, surut ja vastoinkäymiset jaettiin ja ilot tuplattiin. Käskyt, kiellot, turhat rajoitukset ja säännöt katosivat. Ihmisten välille tuli hyvä ja vilpitön tahto ja halu toimia yhteisön parhaaksi, tehdä hyvää toisilleen.

Iloisuus on taitolaji

Iloisuus ja positiivinen ajattelu eivät ole ihan yksinkertaisia juttuja. Toisinaan tunnumme nykypäivän työelämässä tulkitsevan ilottomuuden ja totisuuden vakavasti otettavaksi ammattilaisuudeksi ja iloisuuden naiiviksi yksinkertaisuudeksi. Aivan kuin kaikki ammattitaito, osaaminen ja koulutus katoaisivat hymyn kera taivaan tuuliin.

Kulttuurissamme myös viljellään sananlaskuja, joissa ”mies tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta” ja joissa tulee aina ”itku pitkästä ilosta”. Yritä siinä nyt sitten uskaltaa olla iloinen, vaikka mieli tekisikin. Kyllä on paljon vakuuttavampaa, suvaittavampaa ja yhteisöllisempää jurputtaa ja kyynistyä yhdessä, kuin hymyillä ja suhtautua asioihin positiivisemmin ja eteenpäinsuuntautuneemmin.

Toisena äärilaitana ovat sitten ne työpaikat, joissa ongelmat ja selvittämättömät asiat lakaistaan teennäisen ja pakonomaisen ilon ja ”meillä menee himputin hyvin” -naamarin taakse. Tällaisissa työpaikoissa voi olla vaikeaa tuoda esille epäkohtia, pohtia kriittisesti työskentelyn kehittämistä tai esittää uusia ideoita. Semmoiseen uskaltautuva työntekijä saatetaan leimata ilonpilaajaksi, työyhteisön sisäilman ummehduttajaksi ja työnilon tukahduttajaksi. Koska ilman tuota yhtä kuivakkaa tyyppiä muilla olisi niin kivaa ja iloista olla täällä töissä.

Asenne ja vilpittömyys ratkaisevat

Kirja iloisesta tytöstä ilmestyi jo vuonna 1913. Vaikka maailma onkin sen jälkeen kovasti muuttunut, kirjan sanoma tuntuu olevan vieläkin kohdillaan: asenne ratkaisee. Omaan tulkintaamme ja asenteeseemme tilanteista ja toisista ihmisistä voimme aina vaikuttaa, tapahtui mitä tahansa. Ja omalla asenteellamme on vaikutusta paitsi siihen, miten itse voimme, myös siihen, minkälainen ilmapiiri on ympärillämme. Haluammeko olla arjen ankeuttajia vai ihmeidentekijöitä? Hyväntahtoisella rehellisyydellä ja vilpittömällä halulla ymmärtää toista ihmistä ja luoda positiivista ilmapiiriä pääsee varmasti pitkälle. Aivan kuten Pollyannakin tuossa jo yli sata vuotta sitten kirjoitetussa tarinassa.

Runoilija Eino Leinon ”Hymyilevän Apollon” säkeiden kera toivottelen myötätuntoisia, iloisia ja levollisia kesäpäiviä niin työhön, kotiin kuin vapaa-ajan rientoihinkin.

”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk’ aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei osaa ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.”

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.