SANA HALLUSSA

Mainos
TEKSTI TUIJA METSÄAHO KUVA PETRI TERÄVÄINEN | 5.6.2024 | KOLLEGA.FI
Myyjien moikkailu hämmentää

Kiertelen joskus tavarataloissa ihan ajankuluksi. Tutkin värikkäiden kesämekkojen valikoimaa ja tunnustelen juhlahousujen materiaalia, saatan kokeillakin jotain. Uppoudun kenkähyllyjen tarjontaan ja harkitsen, jos ostaisinkin pinkit korkkarit. Kodinosastolla ihastelen kiiltäviä leivänpaahtimia ja kahvinkeittimiä. Katseeni osuu maljakkoon, jollainen minulla on kotona. Onpa sen arvo noussut. Lastenvaateosastolla hiplaan pikkuruisia potkuhousuja.

Tuija Metsäaho on kansantajuisen kielen kannattaja. Hän on kiinnostunut viestinnästä, vuorovaikutuksesta, hyvinvoinnista, liikunnasta ja kirjoista.

Vaelteluani häiritsevät myyjät. He viipottavat ohitse – ja moikkaavat. Minua, kun haluaisin olla vaan rauhassa ja nauttia silmänruuasta enkä ainakaan puhua kenenkään kanssa. Myyjäksi tunnistan nämä ohiviipottavat ihmiset vain pikkuisesta nimikyltistä, josta en pysty lukemaan tekstiä ilman silmälaseja. Usein myyjillä on kiire jonnekin, ja minua moikataan siinä matkan varrella ohi mennen kuin tuttua konsanaan.

Nykyään kaupoissa on vallalla moikkailukulttuuri. Ei ennen vanhaan tervehditty haahuilevaa asiakasta, vaan hänet jätettiin oman onnensa nojaan. Tarpeen tullen sai kyllä apua, kun pyysi.

Olen puoliksi tosissani, kun sanon, että pakkotervehtiminen hämmentää minua. Jos kiertelen alennusmyynneissä, olen hyvin keskittynyt tutkimaan tuotteita. Katson vaan ja ainoastaan vaaterekkejä, en ihmisiä. Melkein pelästyn, jos kuulen moikkauksen. Apua, onko tuo joku tuttu, jonka kasvot olen unohtanut. Mutta huh, myyjähän siinä vaan suorittaa pakollisen moin, kuten koulutuksissa varmaan on ohjeistettu.

Talvella olin astumassa Alkoon. Riiputin vettä valuvaa sateenvarjoa toisessa kädessä, pyyhin hikeä otsalta ja korjasin olalla roikkuvaa reppua. Nälkäkin oli. Reipas nuori myyjä riensi heti minua kohti ja kajautti: ”Kuinka voin auttaa?” Menin sanattomaksi. Minulla ei ollut täsmällisesti mielessä tiettyä tuotetta, mitä ostaisin. Halusin katsella valikoimaa ja päätyä sitten fiiliksen mukaan johonkin juomaan.

Sano vaan, jos tarvitset apua. Oliko jotain erityistä mielessä? Voinko auttaa? Nuo myyjien hyvää tarkoittavat vakiorepliikit. Mitä niillä oikeasti tarkoitetaan? Eikö jokainen asiakas pyydä automaattisesti apua myyjältä, jos sellainen tarve tulee?

Joskus on vaivaantunut olo tarkkailla tuotteita myyjän katseen alla. Tämä voi olla vain minun tunteeni, mutta mieluiten kartoitan tuotevalikoimaa ihan itsekseen, kun olen nyökännyt ensin myyjälle tervehdyksen. Tahdon tutustua tarjontaan ennen kuin osaan sanoa, onko siellä jotain, mitä etsin. Joskus en etsi mitään, katselen vaan. Silloin on epämieluisaa sanoa, että ihan vaan kattelen. Tuotan pettymyksen myyjälle.

Kivijalkaliikkeessä tai pienessä myymälässä on toki luontevaa jutustella myyjän kanssa. Mutta mistä lähtien kaikissa muissakin kaupoissa pitää ottaa kontaktia? Sen lisäksi, että se on hämmentävää, se on myös kiusallista. Minusta isoissa liikkeissä riittää, että myyjä nyökkää, jos meille syntyy katsekontakti. Jos olen omissa ajatuksissani tai uppoutunut penkomaan alerekkiä, minua ei tarvitse moikata. En minäkään kajauta moita myyjälle, joka ahertaa täyttämässä keskittyneesti hyllyjä. Työrauha se olla pitää.

Ymmärrän hyvin sen, että ammattitaitoinen myyjä tekee ostotilanteesta miellyttävän ja osaa palvella. Sitä varten myyjiä tarvitaan, enkä missään nimessä halua poistaa heitä kaupasta. Pakkotervehtiminen ei kuitenkaan lisää minun ostointoani, se ennemminkin työntää pois kaupasta.

Asioin usein itsepalvelukirppiksillä. Siellä saan penkoa ja tonkia pöytien valikoimaa aivan itsekseni. On ihanaa, kun on vieri vieressä tavaraa pursuavia pöytiä, eikä yhtään ainoaa myyjää. Kukaan ei kysele, mitä olet vailla. Pyrin ostamaan vain tarpeeseen, mutta tietysti mukaan tarttuu muutakin, koska myyjä ei ole ohjeistamassa ja auttamassa.

Viestinnän asiantuntija Tuija Metsäaho pitää kieliaiheista blogia Elämänpuu. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (suomen kieli) ja HSO-sihteeri.
Lue lisää: https://elamanpuu.blog/.

Tutustu myös Tuija Metsäahon maksulliseen Eloa teksteihin, ilo kirjoittamiseen! -verkkokurssiin, joka antaa eväitä työelämätekstien tekoon ja kirjoitusprosessin hiomiseen. Lisätietoja kurssista löydät osoitteesta: https://www.viestintakurssit.fi/tuote/eloa-teksteihin-iloa-kirjoittamiseen-verkkokurssi/

Lue myös Metsäahon aiemmin julkaistut kolumnit Kansantajuinen kieli edistää työhyvinvointia, Lisää lempeyttä ja lämpöä viesteihin, Kukkakori ei ole kaikkien mieleen, Pitääkö päiväkirjat polttaa?, Tuota tekstiä vähitellen, Muutama sana espanjaksi, Vihjaamalla viesti perille, Voimalauseet käyttöön, Ennakkoluulot on ja Otsikon jälkeen tulee piste.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)