COACHING

Mainos
TEKSTI KATJA KOKKO KUVA ENNAGRAPHY | 18.10.2023 | KOLLEGA.FI
Pieninä palasina maailmalla

Olen hitusen syysväsynyt, samalla hyvin tyytyväinen. Vaikka valo vähenee, oma valoni voimistuu.

Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja sekä ratkaisukeskeinen työnohjaaja, joka auttaa ihmisiä löytämään itsensä näköisen elämän.

Olen aika uudessa työssä, innostuneena, ylpeänä, kokovartalolla mukana – mukana monessa, nauttimassa täysillä uudesta innostuneisuudesta. Oppimiskäyräni on äkkijyrkkä ja nautin siitä häpeämättömästi, oikein ammennan itseeni kaiken mitä saatavissa on.

Heittäytyväisenä luottavainen

Olen ollut tässä ennenkin, ja tulen aina kai olemaankin tällainen, heittäytyväinen. Viimeksi, kun heittäydyin, kai aika samoihin aikoihin pandemian alun kanssa, sain melko pahasti nenilleni. Ei se silti onnistunut lannistamaan luottamustani, vaikka toden totta sain hetken kamppailla ennen kuin taas muistin sen, mitä oikeasti osaan ja missä haluan kehittyä, niin paljon kuin saan. Tiedän tosi hyvin, millaisessa menossa en ole enää koskaan mukana, millaiseen minua ei voi taivuttaa.

Mikäs tässä nyt ollessa, voittavassa joukkueessa. Joukkue on voittava, kun se puhaltaa yhteen hiileen ja sillä on oikea arvopohja. Tällä kertaa olen hyvissä käsissä, kenties paremmissa kuin koskaan.

Ympärilläni on kaltaisiani, joskus hassuttelevia, harvoin totisen asiallisia, aina oikealla asialla olevia ihmisiä. Työkavereissani on fiksuja ja monialaisesti koulutettuja, hauskoja ja aikaansaavia tyyppejä. Tykkään kovasti aikaansaamisesta ja siitä, että yhdessä tehdään. Uudet ideat otetaan ilolla vastaan, aivan kuten luvattiinkin. Rivit järjestyvät ennen h-hetkeä, vimmaisuuttakin hipovalla hyvällä yhteistsempillä.

Tässä on jotain aika kaunista, ajattelen.

Kiitollinen

Mietin myös lämmöllä työurani alkuvuosia, jotain samaa tässä on – vaikka aivan eri duuni, eri ala, eri ihmiset. Mutta tunnistan tämän. Kiitollisena mietin, miten hyvissä merkeissä sain työvuoteni aloittaa – ilman hyvää alkua en ehkä olisi osannut niin sinnikkäästi pyrkiä samaan. Luulisin että työ on vain rankkaa puurtamista ja ilotonta pakertamista kuten se taisi jokin aika sitten ollakin, hetkellisesti, kun oli huonompi boogie ympärillä.

Nyt olen ihan mahdottoman tyytyväinen. Sivu on kääntynyt ja kansi avautunut. Tiedän miten pitkään luin samaa sivua, ja siksikin osaan tästä iloita. Olen myös varmasti parempi työssäni kartutettuani aivan kaikenkirjon kokemuksia.

Olen myös valtavan haavoittuvainen. Niin sitä on, kun on isoin askelin liikkunut kaipaustaan kohti.

Haavoittuvaisena olen niin kovin totta. Olen eniten sitä, mitä olenkin. Olen kiitollinen ja innostuva. Otan kai riskejäkin, mutta mitäs sitten – saan kuitenkin niin paljon. Taidan myös saada aikaiseksi paljon enemmän silloin kun olen totta. En olisi myöskään oikein tyytyväinen jollen uskaltaisi, uskaltautuisi – kurottelisikin.

Haavoittuvaisena on samalla rohkeimmillaan, ja rohkeimmillaan on usein parhaimmillaan. Olen kaiketi aika haavoittuvainen lähestulkoon aina, koska en laita paljoakaan painoarvoa muunlaiselle – kovuudelle, esittämiselle, yksin pärjäämisen eetokselle.

En voi luopua haavoittuvaisuudestani. Haavoittuvaisuus tekee minut minuksi, jolloin olen parastani myös sinulle.

Auki

Käytän nyt koko aisti- ja miellejärjestelmääni sen sijaan, että koettaisin koko ajan varautua johonkin tai suojautua joltakin. Olen päättäväinen, koska yhtäkkiä tiedänkin aika paljon siitä, mitä haluan ja mihin kenties pystyn.

Olen auki, ainakin riittävän, ja ainakin tarpeeksi usein. Kun olen auki, voin antaa aika paljonkin itsestäni. Luotan saavani takaisin kaiken sen minkä toiselle ojennan, koska niin useimmiten tapahtuu – oikeiden ihmisten kanssa. Hedelmiä kypsyy sitä mukaa kuin niitä toiselle ojentaa. Jos pitää hedelmänsä itsellään, jää pian mätä omena ihan omaan syliin.

Olen jotenkin kuin, pieninä palasina maailmalla. Käytettävissä, aina palanen sinullekin.

Ja kuitenkin, jokin oma palanen aina myös ihan itselläni, kypsymässä, sitten joskus, sinuakin varten.

Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, työkykykoordinaattori, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry) ja on peruskoulutukseltaan KTM. Kokko työskentelee tällä hetkellä uravalmentajana ja työnohjaajana  Tampereen Sarka Oy:ssä ja opiskelee NLP:tä. Kokko on työskennellyt aiemmin IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueita ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/ 
katja.kokko@hrwell.fi

Lue myös Kokon aiemmin julkaistut kolumnit Herkän ääni kantaa kauas, Loputtomasti lämpöä, Mitä jäljelle jää, Kanna itsesi, Tilaa levollisuudelle ja Älä hylkää herkkyyttäsi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)