ELÄMÄ JÄRJESTYKSEEN

Mainos
TEKSTI MIKKO PAHKASALO KUVA SANNA NUUTINEN FOTO BAKERY | 18.10.2023 | KOLLEGA.FI
Omista tarinasi

Sanotaan, että tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen. Koen sen tarkoittavan kutsua itsetuntemuksen ja sisäisen työn aloittamiseen, mistä parhaimmillaan muodostuu elämäntapa. Kyse on sen kuuluisan sipulin kuorimisesta, jossa avataan menneisyys vaihe vaiheelta ja työstetään mielen- ja tunnetasolla erikokoiset traumat voitokkaasti. Tullaan siis sinuiksi menneisyyden kanssa. Tämä on elinehto unelmatulevaisuuden rakentamisessa.

Mikko Pahkasalo on valmentaja ja yrittäjä, jonka visiona on nostaa suomalaiset kohti omannäköistä kukoistustaan.

Oma herääminen

Itselleni oli siunaus, että noin 20-vuotiaana pelkäsin henkeni puolesta turvallisuusalalla. En tietenkään siinä hetkessä tai edes pitkään sen jälkeen kokenut sitä siunauksena, vaan kirouksena. Lopulta kuitenkin oivalsin sen sisältämän viisauden siemenen. Se toimi minulle merkkinä kiinnittää huomio sisäänpäin. Tällä tarkoitan esimerkiksi isä- ja äitisuhteen työstämistä sekä arvoperustan, tavoitteiden, pelkojen ja unelmien selkiyttämistä.

Nykyisin itsetuntemuksen syventäminen on minulle elinehto ja elämäntapa, koska prosessin syventyessä terveys, ihmissuhteet ja elämänlaatu paranevat aina vain enemmän. Hyödyt ovat hyvin konkreettisia päivittäisessä elämässä – enemmän iloa, parempi henkinen vastoinkäymisten sietokyky sekä läheisempi suhde kumppaniin ja poikapuoleen. Ja vaikka jo nyt elämässä menisi mainiosti, eikö olisi hienoa, jos voisi mennä vieläkin paremmin niin ammatillisesti, ihmissuhteissa kuin terveydessä?

Tietoisuus minuudesta

Henkilökohtaisen kasvun ja menneisyyden tapahtumien läpikäymisen tarkoitus on luoda korkea tietoisuus siitä, kuka olen ihmisenä. Kukoistavimmat ihmiset maailmassa ovat hyvin johdonmukaisia yksityiskohtaisella tasolla tietoisuuden lisäämisessä suhteessa itseen, mutta myös toisiin ja maailmaan. Kaikki kuitenkin lähtee liikkeelle tietoisuuden lisäämisestä suhteessa itseen.

Kukoistavimmat ihmiset käyttävät enemmän aikaa päivittäin miettimällä, millainen ihminen haluan tänään olla ja miten ilmennän tätä kuvaa päivän aikana eri tilanteissa. Esimerkiksi olympiatason urheilijoista tiedetään, että he pysähtyvät tämän äärelle ennen kuin kävelevät kentälle ja ryhtyvät toimimaan. He valmentavat itseään aiheen parissa säännöllisesti päivittäin. Ei siis ole kyse mistään mitättömästä jutusta.

Muutoksen toteuttaminen

Ensimmäinen herätyssoitto turvallisuusalalla sai minut motivoitumaan itsetuntemuksen syventämisestä. Konkreettisiksi keinoiksi minulle muodostui ensinnäkin henkiseen hyvinvointiin liittyvien kirjojen lukeminen. Kävin myös seminaareissa, osallistuin kursseihin ja koulutuksiin. Myöhemmin hankin valmentajia, kävin tunnevyöhyketerapiassa ja konstellaatiotyöpajoissa. Lisäksi sammutin ja sammutan primitiivirefleksejä sensomotorisessa valmennuksessa, joka on juuri nyt kirjoitushetkellä käynnissä oleva prosessi.

Oivalsin, että älyllinen prosessointi esimerkiksi vain kirjoja lukemalla ei riitä, kun halusin astua kukoistavan ihmisen saappaisiin. Tarvitsin ennen kaikkea eri kokemuksien tunnetason työstämistä, johon kuuluu toinen ihminen. Siis pätevä ammattilainen, joka ohjaa ja näyttää suuntaa. Hän toimii rehellisenä peilinä ja kannattelee minua vaikeissa kokemuksissa. Tärkeä elementti tässä on myös ryhmätyöskentelyn vertaistuki.

Nyt noin viisitoista vuotta myöhemmin kirjoitan tätä tekstiä yrittäjänä, ja yrittäjyydestä muodostui yksi unelmistani itsetuntemusmatkan aikana. Syttyi kipinä toteuttaa se ja tässä nyt olen! Tätä nykyä unelmani kasvavat samalla kun minäkin kasvan ihmisenä, koska olen sitoutunut henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen ihmisenä. Tiedostan, että mitä syvemmin tunnen itseäni, sitä isommin pystyn ja uskallan unelmoida. Ja ennen kaikkea tehdä sellaisia konkreettisia asioita päivittäin, jotka vievät minua kohti unelmiani. Kiitos tästä kuuluu ensimmäiselle herätyssoitolle, joka herätti ja irrotti minut oravanpyörästä.

Poimi menneisyyden viisaudet

Omasta kokemuksesta oppineena kehotan sinua työstämään tietoisesti yksin ja ammattilaisen kanssa menneisyyden kipeät tapahtumat. Poimi niiden sisältämät viisaudet ja näe ne ponnahdusalustana kohti unelmia! Näin omistat tarinasi, eli olet sinut itsesi ja menneisyytesi kanssa. Olet valmiina täysin siemauksin kohti tulevaisuuden seikkailuja ilman jalkaan kiinnitettyä rautapalloa, koska silloin olet vapaa energiatasolla.

Mitä konkreettista teet viikoittain yksin ja yhdessä toisen kanssa itsetuntemuksesi eteen?

Mikko Pahkasalo on valmentaja, kouluttaja ja yrittäjä. Hänen missionaan on auttaa yrittäjiä saamaan itsestään parhaan irti päivittäin terveellä tavalla, jotta he saavuttavat pysyvästi ison ammatillisen menestyksen ja korkean työn jäljen ilman terveyden ja ihmissuhteiden uhraamista. Pahkasalo on sisäisen kukoistuksen valmentaja ja No Limit -yrityksen perustaja. Hän hakee parhaillaan asiantuntija- ja valmennusyrittäjiä uuteen High Thriving Operator -valmennukseen.

Lisätietoja Pahkasalosta ja hänen kursseistaan löydät osoitteesta:
https://www.noulimit.fi/
https://www.facebook.com/NoLimit.fi
https://www.linkedin.com/in/mikkopahkasalo/

Lue myös Pahkasalon aiemmin julkaistut kolumnit Irti kalvavasta epävarmuudesta, Kiihdytä kohti unelmiasi, Kohtaa kuolevaisuutesi, Nouse vahvaksi esikuvaksi, Irti ylikuormittumisesta, Tee parhaasi päivittäin, Terveet rajat ihmissuhteissa ja Luo pysyvää tasapainoa elämään.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)