Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tämä vuosi on ollut itselleni poikkeuksellinen monella tapaa. Raskainta kaikessa oli äitini vakava sairastuminen ja hänen kuolemansa. Äitini oli selvinnyt jo useasta sairaudesta, mutta tällä kertaa mitään ei ollut tehtävissä ja loppu tuli nopeasti. Olen kohdannut usean läheisen kuoleman jo aiemmin, edellisen kerran rakkaan aviomieheni yllättävän kuoleman myötä. Mutta äitini lähdön myötä oli aikaa ja tilaa käsitellä ne syvemmät haavat, ohjelmoinnit ja monet tunteet, joita äitisuhteeseen liittyy.

Olen aina ollut positiivinen, reipas ja aikaansaava. Jo pienestä pitäen minusta tuli äidin apulainen ja samalla hänen tukensa. Erolapsena ja veljeni pikkuäitinä opin sivuuttamaan omat tarpeeni ja keskittymään muihin. Äitisuhteeni ei ollut helppo. Lapsena ja nuorena en saanut kapinoida tai olla tarvitseva. Aikuisena loin kuitenkin uudet pelisäännöt äitini kanssa. Minusta tuli hyvä ystävä, mutta myös tukihenkilö aina kun äidilläni oli vaikeita hetkiä, ja niitähän riitti hänen värikkäässä elämässään. Saimme yhdessä kokea hienoja keskusteluita, kulttuurielämyksiä, upeita matkoja ja henkistä yhteyttä. Äitini oli minulle läheinen ja todella tärkeä.

Oli itsestään selvää, että äitini sairauden uusiuduttua olin hänen elämänsä loppuvaiheen tukena. Se olikin muutaman kuukauden intensiivijakso, jonka viimeinen etappi oli Terhokodissa. Äidin kuolema oli kaunis, hän hiipui pois ja sain pitää häntä kädestä ja aamulla pukea hänet. Tämä oli aivan erilainen poismeno kuin mieheni äkillinen ja arvaamaton kuolema, josta seurasi tunteiden turruttaminen ja surutyön väistäminen.

Sallin tällä kertaa itseni kokea tunneskaalan laajemman kirjon: surun, vihan, pettymyksen ja toisaalta kiitollisuuden, onnellisuuden ja hienojen yhteisten hetkien muistot. Oli myös syvästi vapauttavaa tunnistaa vahvan äitini merkitys elämässäni ja päästää hänestä irti.

Miten käsitellä kuolemaa työpaikalla?

Niin moni ystäväni ja asiakkaani on kokenut viime vuosina kuoleman läheisyyden. Huomasin jo mieheni poismenon yhteydessä, että monen on vaikea kohdata läheisen menettänyt henkilö, sillä ei tiedä, mitä sanoa tai tehdä. Työpaikoilla monet välttelevät surevaa, ja saatetaan jopa kokea kiusallisena kohdata hänet. Tämä vain lisää surevan kuormitusta, sillä hän ei kaipaa mitään ihmeellistä, vaan normaaliutta arkeen.

Monesti riittäisi pelkästään se, että työkaveri sanoisi: otan osaa. Pienet eleet ja huomioiminen ovat toki tärkeitä, esimerkiksi voi kysyä voisiko ottaa joitain toisen työasioita hoitaakseen. Tai esihenkilönä miettiä, miten lähitulevasta selvitään parhain päin. Arvostava, avoimesti kommunikoiva työyhteisö on parasta tukea läheisen menettäneelle. Joskus myös sairasloma on tarpeen, sillä menetys voi myllertää sisintä. Joissakin tapauksissa sureva ei koe turvallisena jakaa tätä isoa vaihetta, sillä asian välttely saattaa olla hänelle selviytymiskeino.

Oma selviytymiseni

Mieheni menetyksen yhteydessä pakenin töihin, olin liiankin reipas ja sivuutin surutyön. Hoidin työn, lapset, pesänselvityksen ja monet arjen askareet. Suoritin elämää, sillä en uskaltanut pysähtyä, se olisi ollut liian kipeää. Eräs läheinen ystävä tarkoitti varmaan hyvää, kun sanoi ettei varmaan kestäisi, jos oma mies kuolisi. No, minä sitten lohdutin häntä. Toinen ystävä tuli järjestelemään tavaroita ja se apu oli todella tärkeä.

Äidin lähdön myötä olin valmis kohtaamaan surun silmästä silmään, tila nostatti myös yllättäviä, vahvoja tunteita pintaan – oli kuin jokin suljettu ovi olisi avattu ja sieltä vyöryi päälleni monet asiat. Ilman muutaman rakkaan ystävän kannattelua en olisi varmaan tässä kohden ollut valmis pysähtymään ja kokemaan asioita niin rohkeasti. Samaan aikaikkunaan sattui monta muutakin menetystä – asiathan usein tahtovat kasaantua. Tärkeää on, ettei jää yksin, vaan saa tukea lähipiiriltä, ystäviltä tai työpaikalta. Tukea voi löytyä myös erilaisista sururyhmistä.

Miten toimia surevan tukena

• Ole aidosti ja tyynesti läsnä.
• Sano: otan osaa suureen suruusi.
• Kuuntele jos toinen haluaa avautua, jos ei – älä kysele!
• Hiljaa yhdessäolo on joskus se paras tapa myötäelää.
• Voit myös kysyä: mitä tarvitset?
• Rohkaise toista pyytämään apua, jos vähänkään siltä tuntuu.

Kuolema on osa elämänkiertoa ja toivon, että voisimme puhua siitä avoimemmin, silloin surutyö myös helpottuisi. Voimia sinulle, joka olet kohdannut elämän rajallisuuden.

”Älä salpaa suruasi luotasi
kun kaarisiltaa teet
ei mikään kimalla kauniimmin
kuin puhtaat kyyneleet.”
Aale Tynni

Carita Nyberg on Keys2Balance Oy:n perustaja ja Master Trainer. Nyberg on kehittänyt käytännönläheisen ja oivalluttavan Tasapainon Avaimet® -menetelmän, jonka avulla voi parantaa itsensä johtamisen ja yhteistyötaitojaan. Lähes kaksikymmentä vuotta johtajia, esihenkilöitä ja tiimejä valmentanut Nyberg on kirjoittanut myös seitsemän e-kirjaa.

Lisätietoa Carita Nybergistä ja Tasapainon Avaimista:
www.k2b.fi
https://www.linkedin.com/in/caritanyberg/
carita.nyberg@k2b.fi

Lue myös Nybergin aiemmat kolumnit Kasvun päämäärä arjessa, Motivaatiotekijät rekrytoinnin tukena, Matkalla kohti iloa, Uuden ajan johtajaksi, Palautumisen tasapainoilua, Kenen seura vie voimasi?, Miten menestyä paineiden alla ja Arvomaailmojen ristiriita sekä Nybergistä tehty henkilökuva Vahvalla arvopohjalla.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.