Pienet, yksinkertaiset kysymykset opastavat meitä mielekkääseen työelämään usein paremmin kuin sata hyvää neuvoa. Siksi kannattaa välillä pysähtyä ja ottaa itselleen aikaa – etenkin silloin, kun aikaa ei tuntuisi millään olevan.

Voimme olla, tilanteessa, jossa aiemmin inspiroiva työ ei enää tunnu mielekkäältä. YT:t rasittavat, tietotekniset uudistukset vievät hermot, eivätkä asetetut tavoitteet aina tunnu fiksuilta. Positiivista mielialaa on vaikea ylläpitää, kun samaan aikaan tapahtuu maailmanlaajuisia mullistuksia. Lisäksi oma elämä muuttuu kaiken aikaa. Kaikki tämä heijastuu työhön ja vaikuttaa kokemukseemme niin työstä kuin elämästä ylipäätään.
Kokemuksen ja osaamisen karttuessa alamme kysyä itseltämme uudenlaisia kysymyksiä. Saatamme miettiä, onko työmme mielekästä tai onko työpaikkamme kulttuuri meille sopiva. Kaipaamme jotain muuta, muttemme tiedä mitä. Selaamme opinto- ja kurssitarjontaa tai työpaikkasivuja, emmekä osaa päättää mihin pitäisi tähdätä. Pelkäämme kenties olevamme liian vanhoja vaihtamaan työpaikkaa tai alaa. Lopulta voi käydä niin, ettemme tee mitään, koska olemme rättiväsyneitä, uuvuksissa ja toivottomia. Sopivaa aikaa ja tilaa uuden uran keksimiseen ei vain ole eikä tule.
Oravanpyörässä on vaikea keksiä uutta, mutta mielekäs työelämä voi olla lähempänä kuin osaat kuvitella. Eikä päämäärää tarvitse aina tietää, tärkeintä on seuraava askel.
Oma tietopankki kunniaan
Ulospäin tähyilyn sijaan kannattaa kurkistaa ensin itsensä sisään. ”Mihin minä sovin” -mietteiden sijaan on aika-ajoin hyvä tutustua itseensä neutraalin uteliaasti uudelleen. Työn ja elämän huiskeessa omat ominaisuudet tulee herkästi arvioiduksi ulkopuolelta määriteltyjen kriteerien mukaan ja vieläpä puutteiden kautta.
Asia, jota ei aina tule ajatelleeksi, on oman ”inhimillisen laitteemme” mittava kapasiteetti. Sisällämme on valtava tietopankki ja arkisto. Pelkästään aivoissamme on hermoyhteyksiä enemmän kuin 5000 linnunradassa on tähtiä, kuten työn tulevaisuuden tutkija Marcus Buckingham sanoo. Luku kasvaa jättiläismäisen suureksi, kun mukaan lasketaan koko kehomme hermoyhteydet. Esimerkki kuvaa osuvasti kapasiteettiamme, josta käytämme tietoisesti vain pikkiriikkisen osan. Toisekseen se konkretisoi tosiasiaa, että jokainen meistä on uniikki yksilö. Ei ole toista samanlaista kuin sinä tai minä. Meillä on kaikilla oma paikkamme ja ainutlaatuinen merkityksemme tässä ihmisistä koostuvassa verkostossa. Meidät pyritään määrittelemään kategorioihin, mutta se ei kerro totuutta.
Kykenemme mihin tahansa haluamme, kun vain otamme tietoisemmin omaa kapasiteettiamme käyttöön. Se kuulostaa kuitenkin hankalalta. Millaisen käyttökoulutuksen jälkeen omaa ihmislaitettaan osaisi piiskata tehokkaammin? Siinä sen salaisuus. Ei tarvitse piiskata.
Kaikki on lopulta hyvin yksinkertaista. Kun teemme systemaattisesti yhteistyötä keho-mieli-tunteet -systeemimme kanssa, asiat alkavat avautua itsestään. Oleellista on selkeyttää perusasiat ja tutkia olemassa olevia sisäisiä arkistoja, sekä kutsua sieltä esiin kulloinkin tarvittavaa tietoa. Se, yhdistettynä ulkopuolelta saatavaan tietoon, vie meitä uusille urille vaivattomasti.
Pysähdy voimakysymysten äärelle
Perusasiat unohtuvat helposti. On vaiheita, jolloin emme ehdi muuta kuin ratkoa seuraavan eteen tulevan ongelman ja kaikki muu unohtuu. Siksi pysähtyminen on tärkeää. Liikkuvasta junasta et ehdi havaita maisemaa.
Seuraavat, viattoman oloiset voimakysymykset luovat perustan hyvälle työn ja muun elämän kombinaatiolle. Vastattuasi niihin tiedät miten suunnistaa silloinkin, kun informaatiosälää on paljon ja omaa elämää koskevien valintojen teko ei vaikuta yksinkertaiselta. Vastaustesi perustalle rakentuu elämäsi hyvien valintojen kompassi. Siltä pohjalta syntyvät tavoitteet toteutuvat helposti. Kompassin suunnan tarkistaminen valintatilanteissa kertoo selkeästi mitä valita. Nämä tärkeät kysymykset ovat:
- Mikä tuottaa sinulle iloa ja nautintoa?
- Mikä on sinulle merkityksellistä?
- Mitkä ovat osaamisvahvuutesi?
Kysymykset vaikuttavat melkein liian yksinkertaisilta. Vastaa niihin kuitenkin ja kirjoita vastauksesi ylös. Palaa vastauksiisi aina valintatilanteissa. Jos aiot valita jotain, joka ei sisälly listoillesi, tarkista, toimitko itsesi hyväksi vai itseäsi vastaan.
Kysymyksiin vastattuasi tiedät, mikä sinulle on tärkeää ja mielekästä, mistä saat virtaa, mistä sytyt ja mikä tuo sinulle iloa. Muistat jälleen, milloin olet omimmillasi. Vastauksesi vahvistavat sinulle oikean suunnan monimutkaisissa valintatilanteissa ja alkavat ohjata valintojasi. Valintasi muokkaavat elämääsi ja motivaation matalikko muuttuu vaivihkaa inspiraation lähteeksi. Ja sen jälkeen kaikki on mahdollista.

Marja Koivisto on itsensäjohtamisen coach, valmentaja ja kouluttaja, jonka erikoisalueita ovat muun muassa vuorovaikutustaidot, tunnetyöskentely sekä hiljaisen tiedon ja piilossa olevan eksellenssin esiin nostaminen. Peruskoulutukseltaan Koivisto on KTK ja EMBA.
Koivisto on kehittänyt Onnistumisen reseptit -menetelmän, joka auttaa ihmisiä löytämään hyvän elämän menestystekijät ja näkemään itsensä uudesta perspektiivistä.
Koivisto on kirjoittanut kuusi kirjaa, jotka kaikki käsittelevät henkilökohtaisen kasvun teemoja eri perspektiiveistä. Koiviston uusin tietokirja Onnistumisen reseptit julkaistiin elokuussa 2022. Lue Kirjablogista kirjan arvio: https://kollega.fi/2023/03/loytoretki-omien-erityistaitojen-aarelle/
Lue myös Marja Koivistosta kirjoitettu henkilökuva https://kollega.fi/2023/04/jatkuvan-kehityksen-polulla/.
Koivisto järjestää maksullisen Onnistumisen reseptit -kurssin 9. – 10.6. Lisätietoja kurssista osoitteessa: www.marjakoivisto.com/onnistumisen-reseptit-intensiivi
Lisätietoja Marja Koivistosta löydät seuraavista kanavista:
www.marjakoivisto.com
https://www.instagram.com/marjakoivisto/
https://www.facebook.com/marja.koivisto.3
https://www.facebook.com/marjakoivistoexecutivecoach
https://www.linkedin.com/in/marjakoivisto/
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/