Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Mikään ei korvaa livekohtaamisia ja aitoa vuorovaikutusta. Sitä mahtava energiaa, hyvää virtaa ja iloa nähdä toisia ihmisiä. Tätä kaikkea sain olla toteuttamassa äskettäin WGH-tapahtumassa, ja todistaa jälleen kerran sitä, kuinka ihmiset haluavat kohdata toisiaan.

En ole lainkaan teknologiavastainen, vaikka arvostankin livetapaamisia. Teknologialle on oma ja vahva paikkansa yhteiskunnassamme. Olen kuitenkin huolissani kohtaamisten ja aidon vuorovaikutuksen vähenemisestä.

Jatkuva etäily syö yhteisöllisyyttä, luovuutta, luottamusta, uuden luomista ja ongelman ratkaisukykyä. Erakoitumisessa piilee myös syrjäytymisen vaara ja tiedämme kaikki mitä se voi pahimmillaan tuottaa.

Kun ihminen päätyy antamaan vastauksia vain itse asettamilleen kysymyksille, on pirullinen noidankehä valmis. Se nakertaa niin yksilöitä, kuin yhteiskuntaa. Sisältä päin.

Etäily nakertaa luottamusta

Jatkuva etäily supistaa ajatusten ja elämän kehää. Meitä ihmisiä ei ole tehty erakoiksi, vaan olemme äärimmäisen sosiaalisia nisäkkäitä. Siksi meitä on kautta aikojen rangaistu eristämällä meidät toisista. Olemme laumaeläimiä ja täysin riippuvaisia toisistamme. Me suomalaiset olemme luultavasti monia muita kansoja taipuvaisempia vetäytymään omiin oloihimme. Eikä siinä ole mitään väärää. Monille kyse on luonteenpiirteestä ja se on ihan ok. Kollektiivisesti tästä sen sijaan voi aiheutua mielestäni monia haittoja.

Mietitäänpä vaikka aiemmin mainitsemaani luottamusta. Se syntyy vain vuorovaikutuksessa. Jos vuorovaikutus vähenee, niin se alkaa pikkuhiljaa syödä myös luottamusta. Siitä voi syntyä ikävä sivujuoni, jossa alati kuihtuvassa ajatusten kehässä alkaa syntyä kaikenlaisia omien korvien välin tuottamia vääristymiä.

Mitä tulee luovuuteen, niin olen huomannut, miten vahvasti sekin liittyy vuorovaikutukseen. Siis aitoon sellaiseen, joka ei synny pikaviestimissä tai sähköpostipingiksessä. Mitä enemmän virikkeitä, sitä enemmän kovalevymme saa ainesta työstettäväksi.

Omalla kohdallani tiedän jo kokemuksesta, että minkä tahansa idean tai vaikkapa tapahtuman kehittämiseen tarvitsen sparraajia ja pallojen heittelijöitä ja etsin niitä tietoisesti ja aktiivisesti. Jos eläisin umpiossa, en kykenisi samaan kuin vuorovaikutusten viidakossa seikkailen. Tämä linkittyy vahvasti myös uuden luomiseen.

Ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan vuorovaikutusta

Työelämä on pääsääntöisesti suuri, toisten aiheuttamien ongelmien ratkaisuiden karuselli. Yksinkertaistettuna se on tarpeiden täyttymistä. Minulla on nälkä = tarvitsen ravintoa jne.

Miten ratkaista toisten ongelmia, jos ei ole tietoinen siitä, mitä nämä ongelmat ovat? Miten saada selville ongelmien juurisyyt? Kyselemällä, eli jälleen kerran käyttämällä vuorovaikutusta.

Mitä lähemmäs pääsemme ongelmia, sitä enemmän meillä on kykyä ratkoa niitä oikealla tavalla. Ja tavat voivat olla mitä erilaisimpia sen mukaan kuka tai ketkä haluaisivat niitä ratkottavan. On usein jopa niin, että toimivin ratkaisu ei enää liity millään tavalla alkuperäiseen ongelmaan, vaan sen juurisyihin.

Asiakas ei ole aina oikeassa

Olen koko ikäni tehnyt myyntiä ja voin täysin selkä suorana sanoa, että asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa!

On nimittäin sangen yleistä, että asiakas ei itse edes ymmärrä mikä itse ongelma on. Myyntityössä saakin kaikista parhaimmat tulokset silloin, kun osaa ohjata asiakkaan ydinongelman äärelle ja löytää siihen ratkaisun.

Miten se tapahtuu? Vuorovaikutuksessa tietenkin.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Miksi hyvistä johtajista puhutaan niin vähän?, Pitääkö aina suorittaa?, Joustava organisaatio on proaktiivinen ja muutoskykyinen, Ilman toivoa ei voi kukoistaa, Nyt tarvitsemme toiveikkuutta ja toistemme tukea ja Kyky kuunnella auttaa näkemään ja etäältä voi nähdä lähemmäs.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.