Kuten ystäväni tietävät, ajanhallinta on minulle melkoinen haaste. Mutta koska sitä oppii parhaiten mitä itse opettaa, päätin kirjoittaa aiheesta. Halusin selvittää, miksi toiset meistä myöhästyvät helposti ja toiset taas ovat aina ajoissa paikalla.

Haastattelin aina ajoissa olevia ihmisiä ja he kertoivat minulle ajatuksiaan aiheesta seuraavasti:
- Kaikki asiat tehdään heti kun mahdollista.
- Halutaan valmistella sellaiset asiat ennakkoon, jotka voi hoitaa etukäteen.
- Ei lupauduta tekemään jotakin, jos on jo ennakkoon selvillä, ettei aikataulu ole mahdollinen.
- Tilaisuuksiin lähdetään hyvissä ajoin, ettei tule kiire.
- Tilaisuuksiin saavutaan hyvissä ajoin, jotta niiden alku ei viivästy ainakaan itsestä johtuvista syistä.
- Tuntuu epämiellyttävältä, jos muut joutuvat odottamaan, joten siksi halutaan olla ajoissa paikalla.
- Kun toimii kurinalaisesti, se tarkoittaa, että asiat ja elämä ovat järjestyksessä
Samalla kävi ilmi, että samassa perheessä toinen henkilö voi toimia aivan päinvastoin. Työpäivän jälkeen tällaisella henkilöllä menee hetki lepäillessä, ja lenkille tulee lähdettyä, jos illalla vielä jaksaa ja on aikaa.
Tähän ryhmään kuuluvat ihmiset kertoivat minulle seuraavanlaisia ajatuksiaan:
- Vielä ei ole pakko aloittaa.
- Kyllä tuon ehtii tehdä hetken päästäkin.
- Hauduttelen ja ideoin vielä tätä asiaa, aloitan siksi vasta myöhemmin.
- Ei tähän pitkää aikaa mene (mutta menee kuitenkin paljon arveltua enemmän).
- Kun siirtää montaa pientä asiaa, koska ne tuntuvat suurilta, ei lopulta pääse alkuun niiden kanssa.
- Teen ensin nopeasti tämän ja tämän ja tämän – ja sitten olenkin jo reippaasti myöhässä.
- Tästä on lyhyt matka perille – mutta tällä kertaa kaikki liikennevalot olivatkin punaisella.
Nopeasti kävi selväksi, että näiden ihmisten sisäinen maailmankuva on aivan erilainen. Ajoissa oleminen ja ennakointi ovat itsestäänselvyys ja arkipäivää toisille. Kun taas toisessa ryhmässä ei ole kokemusta paremmasta ajanhallinnasta. Usein ristiriitoja syntyy ymmärtämättömyyden takia. Miten voit ymmärtää jotain sellaista, jota ei ole kokenut. Alitajuisilla ohjelmoinneilla on suuri merkitys ihmisten elämään. Jos toinen ei osaa kuvitella kuinka ehtii ajoissa, niin toinen ei pysty käsittämään miksi ei ehdi.
Vastustus lisää myöhästelyä
Kun vastustaa myöhästelyä se lisääntyy. Mitä enemmän koetat päästä eroon myöhästelystä, sitä enemmän olet myöhässä. Tämän täytyy johtua vastustuksen raskaasta energiasta.
Jos on usein kuullut muiden moitteita ja vaatimuksia, niihin saattaa lopulta väsyä eikä jaksa enää tsempata ja välittää asiasta. Ikävimmissä tapauksissa myöhästelijää haukutaan jo ennakkoon asiasta, jolloin motivaatio yrittämiseen häviää kokonaan. Muutosta ei saa aikaan käskemällä, vaan asioita kannattaisi tarkastella ennemminkin myötätunnon kautta. Toki myötätunto, huumori tai lempeys voivat olla turhautuneelle odottajalle vaikeita tunteita, mutta ne ovat ainoa tie ulos lukkiutuneesta tilanteesta.
Jos jokin asia ei ole niin kuin sen toivoisi olevan, on syytä pysähtyä pohtimaan mistä se kertoo. Ihmisen elämässä voi olla paljon kuormittavia asioita, jotka vaikuttavat ajatteluun ja tekemiseen. Tunnelukot selittävät monia asioita:
- Alistumisen tunnelukossa voimat kuluvat ikävien erimielisyyksien välttelyyn ja alitajuntaan patoutuu ilmaisematonta kiukkua, jonka piilossa pitäminen kuluttaa voimat.
- Epäonnistumisen pelosta seuraa viivyttelyä, kun ei ole valmis yrittämään tosissaan, jotta ei joutuisi kohtaamaan pettymystä.
- Rankaisevuuden tunnelukko saa ihmisen ajattelemaan olevansa huono ja kelvoton, ja moitteet myöhästymisestä ylläpitävät tätä tunnetta.
- Uhrautuja suorittaa niin paljon muille kuuluvia tehtäviä, ettei aikaa ja voimia jää enää oman tontin hoitamiseen.
- Vaativuuden tunnelukko ylläpitää jatkuvaa suorittamista ja voimat kuluvat juostessa pakoon riittämättömyyden tunnetta.
- Vajavuuden tunnelukkoon liittyy sisäinen häpeäkokemus ja ulkoinen myöhästely vahvistaa tätä tunnetta.
Tunnelukot ovat lapsena omaksuttuja selviytymistapoja, mutta niiden alitajuisen ohjaavan luonteen vuoksi ne eivät palvele enää aikuisena. Siksi ne kääntyvät itseään vastaan, mutta näin ne voidaan myös havaita ja ottaa käsittelyyn.
Tämän tarkastelun pohjalta annan seuraavat vinkit aikaoptimisteille:
- Käännä näkökulmaa eli koeta olla ajoissa!
- Hae myönteisiä kokemuksia harjoittelemalla keskittymistä ja ennakointia.
- Käsittele stressi jollakin kehoterapialla, joka vapauttaa ajoissa olemisen esteet alitajuisesta ohjelmoinnista sekä kehon muistista. Esimerkiksi rintakehän ahdistus kertoo stressistä ja on voinut kulkea mukana vuosikymmeniä. Aikuisen voimavaroilla ja toisen ihmisen antamalla hyväksynnällä on mahdollista löytää rohkeus sukeltaa lapsuuden vajaaksi jääneeseen tunnekokemukseen eli turvattomuuteen. Tilalle tulee lempeys ja itsemyötätunto!
- Tunne jo ennakkoon kuinka hämmästytät toiset olemalla hyvissä ajoin seuraavassa tilaisuudessa.
- Kiitä itseäsi onnistumisesta – vaikka jo ennakkoon!
Onnistumisen iloa uusien ohjelmointien parissa!

Anu Jaakkola on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perehtynyt tuotantotalouden diplomi-insinööri, joka hyppäsi ulos oravanpyörästä vuonna 2009. Jaakkola on opiskellut NLP:tä, ravitsemusta, logoterapiaa, Rosen terapiaa, valmentamista sekä EFT:tä (Emotion Freedom Techniques eli Tapping). EFT:ssä lähdetään liikkeelle juurisyystä eli haetaan tunnekuormien takaa muisto, joka stressin aiheuttaa. Kun selviää mitä on tapahtunut, muisto saadaan purettua hermojärjestelmästä kehon akupisteiden käsittelyllä. Koska fysiologisesti kaikki stressi pohjautuu samaan vaistomaiseen reaktioon, sopii yksi menetelmä kaikenlaisen stressin hallintaan. Nykyisin Jaakkola kouluttaa EFT-menetelmää muidenkin hyvinvoinnin ammattilaisten työkaluksi.
Lisätietoa aiheesta löydät Elämä Tasapainossa -yrityksen kanavista:
https://tasapainossa.fi/
https://www.facebook.com/elamatasapainossa/
https://www.linkedin.com/in/anu-jaakkola-ent-torkkeli-b3031113/
https://www.instagram.com/anu_elamatasapainossa/
Lue myös Jaakkolan edellinen kolumni Elämän yhtälö hallintaan.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/