KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 15.3.2023 | KOLLEGA.FI
Löytöretki omien erityistaitojen äärelle

Tämän päivän työelämä vaatii meiltä jatkuvaa kehittymistä aina vain paremmaksi. Usein vaadimme sitä myös itseltämme, sillä ajattelemme, ettemme kelpaa muuten. Mitäpä, jos miettisimme, mitä kaikkea jo osaamme. Meillä on sisimmässämme paljon tiedostamattomia erityistaitoja ja hiljaisia vahvuuksia, jotka vain odottavat löytämistään. Näiden taitojen jäljittämisestä on kyse Marja Koiviston Onnistumisen reseptit -kirjassa, joka opastaa lukijansa mielenkiintoiselle löytöretkelle.

Meillä jokaisella on paljon taitoja, joita emme edes huomaa. Joskus menneisyydestämme löytyy syitä, joiden vuoksi olemme kieltäneet ominaisuutemme olemassaolon joko osittain tai kokonaan. Olemme saattaneet myös unohtaa oleellisen osan itsestämme matkan varrella. Miten sitten kykenemme näkemään itsessämme ne erinomaiset ominaisuudet, joiden olemme antaneet näivettyä, painaneet piiloon, tukahduttaneet tai joita emme ole vaalineet? Näihin kysymyksiin kirja antaa vastauksia ja auttaa johdattelemaan omannäköiselle polulle.

Onnistumisen reseptit -kirja on kirjoitettu tarinan muotoon ja siinä on ripaus fantasiamaailmaa. Kirjan ensimmäisessä osassa perehdytään kolmeen pilariin eli hyvän elämän menestystekijöihin, joita ovat ilo ja nautinto, merkityksellisyys sekä osaamisen vahvuudet. Näiden menestystekijöiden tutkiminen ja havainnointi johdattaa lukijan oman huippuosaamisensa äärelle samalla, kun se antaa mahdollisuuden oppia tuntemaan itseään entistä syvällisemmin.

Kirjan toisessa osassa päästään tutustumaan omiin erikoistaitoihin eli Ekselenssin palatsiin sekä löydetään onnistumisen reseptit. Meillä jokaisella on paljon huippuosaamista, jota emme huomaa, muista tai arvosta. Voimme käyttää kaikkia kertyneitä, jo olemassa olevia taitojamme ja oppimaamme rakennuspalikoina, malleina ja resepteinä, joita voimme soveltaa loputtomasti uusissa tilanteissa. Voimme tietoisesti luoda paljon enemmän kuin luulemme, ja kaikki vastaukset, joita tarvitsemme, ovat jo sisällämme.

Kirjan kolmannessa osassa keskitytään muun muassa muutokseen, muutoksen esteisiin ja sen etenemiseen sekä tutustutaan omien erityistaitojensa äärelle löytöretkiä tehneiden kokemuksiin omasta matkastaan.

Onnistumisen reseptit -kirja on hauskalla tavalla erilainen ja helppolukuinen self help -kirja, joka on täynnä syvällistä asiaa. Omien menestystekijöiden ja ekselenssitaitojen selvittäminen on antoisaa ja voi tuottaa jopa ahaa-elämyksiä, kuten itselleni kävi. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoisia esimerkkicaseja ja käytännönläheisiä harjoituksia.

Kirja suositella kaikille itsetuntemuksen lisäämisestä ja omasta henkilökohtaisesta kasvusta kiinnostuneille sekä niille, jotka ovat elämässään jossain muutoskohdassa.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Onnistumisen reseptit
Marja Koivisto
Energy at Work
2022
222 sivua
26,50 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)