PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 15.3.2023 | KOLLEGA.FI
Katse vahvuuksiin

Työn tuoksinassa harvoin huomaamme omia taitojamme. Sen sijaan pohdimme aika usein vajavaisuuksiamme ja kehityskohteitamme. Olemme suorastaan sokeita kaikelle sille, mitä jo osaamme – vaikka sitä osaamista on kertynyt tietopankkiimme vuosien varrella valtavat määrät.

Päätoimittaja Marja KasanenNäihin ajatuksiin törmäsin, kun haastattelin tähän numeroon Marja Koivistoa sisäisistä menestystekijöistä kertovaan juttuun. Paitsi, että jutun kirjoittaminen itsessään oli kiehtovaa, niin aihe innosti minua tutkimaan myös omia taitojani. Emme todellakaan tule ajatelleeksi, miten paljon meissä on erityistaitoja ja vahvuuksia. Kun vahvuuksiaan alkaa miettiä, huomaa omaavansa yllättävän paljon erilaisia taitoja ja nostettua ne ikään kuin päivänvaloon, itselleen näkyväksi. Ja kun näitä taitoja vielä tutkii suurennuslasilla, voi päästä omien erityistaitojensa jäljille ja tehdä mielenkiintoisia löytöjä. Itse zoomasin kirjoitustaitoani ja tajusin, että yksi oma ekselenssitaitoni on kirjoittaa kerralla, alusta loppuun valmista tekstiä. Se on minulle luontainen taito, jonka olemassaoloa en ollut tullut ajatelleeksi. Omia vahvuuksia kannattaa ehdottomasti tutkia, sillä ne tuottavat paitsi iloa myös hyötyä itselle. Kuten Koivisto sanoo artikkelissamme: ”Oman ekselenssin avulla löydämme vastaukset siihen, kuinka tehdä itsellemme sopivia valintoja.”

Ajankohtaisartikkelista voit lukea lisää sisäisistä menestystekijöistä. Meillä jokaisella on oma erityinen mestarillinen taitomme, joka on ominaista juuri meille. Usein emme kuitenkaan tunnista omaa potentiaaliamme, sillä huomiomme on yleensä siinä, mitä emme osaa, Marja Koivisto sanoo lehtemme haastattelussa. Unohdamme helposti oman ekselenssimme myös sen vuoksi, että hallitessamme jonkin taidon, meidän ei tarvitse kiinnittää siihen huomiota. Kaikki taitomme ovat kertyneet vuosien varrella hiljaiseen tietopankkiimme, josta voimme ammentaa onnistumisen malleja aina kun tarvitsemme. Artikkelissa Koivisto antaa hyviä vinkkejä sisäisten menestystekijöiden löytämiseen.

Coaching-blogissa Jaana Hautala käsittelee uskomuksia. Jokainen meistä on lapsena imenyt itseensä uskomuksia, joilla ei ole enää mitään tekemistä totuuden kanssa ja jotka tekevät meille hallaa. Onkin tärkeää tutkiskella itseä ja ravistaa irti ajatus- ja uskomusmalleja, jotka eivät vahvista omaa hyvinvointiamme, Hautala sanoo kolumnissaan.

Uusille urille -blogissa Riikka Pajunen syventyy visiointiin. Visio on voimallinen näky siitä, miltä haluamme tulevaisuuden näyttävän. Visio innostaa, tuo hyvää oloa ja auttaa tekemään valintoja oikeaan suuntaan. Kolumnissaan Pajunen antaa käytännön vinkkejä unelmatyön visiointiin.

Sana hallussa -blogissa Tuija Metsäaho kertoo espanjan kielen opiskelusta ja etätyökuukaudesta Espanjassa. Omatoiminen opiskelu oli kiinnostavaa, mutta hidasta. Iloa kuitenkin tuotti jokainen pieni edistysaskel ja esimerkiksi televisiosarjassa sanotun yksittäisen lauseen ymmärtäminen, Metsäaho toteaa kirjoituksessaan.

Hyvinvointi-blogissa Hannaleena Immonen pohtii työpaikan kohtaamisia ja läsnäoloa. Työelämä vie herkästi mukanaan ja kiireeseen voi hukkua. Onkin tärkeää, että jokainen tulee kohdatuksi läsnä ollen. Aidon välittämisen huomaa, sen äärelle pysähtyy ja siihen haluaa jäädä, Immonen sanoo kolumnissaan.

Vierailija-blogissa Anu Lyra tarkastelee kuuntelemisen taitoa. Kuunteleminen on tärkeää, sillä se tarjoaa toiselle mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kuuntelemisen harjoittelu on kuitenkin vaikeampaa kuin voisi kuvitella. Moni tämän maailman ongelmistakin johtuu siitä, ettei meillä ole taitoa kuunnella toisiamme, Lyra toteaa kolumnissaan.

Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin teemaan liittyvän Marja Koiviston Onnistumisen reseptit -kirjan.

Viime sunnuntaina päättyi kyselymme, jossa tiedustelimme, mitä uutta haluaisit tehdä tai oppia alkaneen vuoden aikana. Saimme yli 140 vastausta. Toiveita oli laidasta laitaan, mutta eniten vastaajia kiinnosti uuden kielen oppiminen, jonkin liikunnallisen tai soittotaitoon liittyvän uuden harrastuksen aloittaminen sekä hiljaisuuden äärelle pysähtyminen. Arvonnan palkinnon, Juha T. Hakalan Oivallus kirjan, voitti Karoliina Suoniemi Tampereelta. Onnittelut voittajalle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Seuraavat artikkelit julkaisemme kolmen viikon kuluttua keskiviikkona 5. huhtikuuta.

Menestyksellistä työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)