Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tarvitsen aika ajoin hetkiä, jotka eivät ole sidottu tarkkaan aikatauluun tai suunnitelmaan. Sovin pitkäaikaisen ystäväni kanssa juuri sellaisesta päivästä eräänä viikonloppuna. Meillä oli ainoastaan tapaamispaikka ja aika sovittuna ilman sen ihmeempää suunnitelmaa. Lähdimme yhteiseen päivään maalaistyylisestä navettamyymälästä, jossa kuljeskelimme välillä omissa ajatuksissamme ja välillä yhdessä ihastellen ja nauraen, milloin millekin. Se oli työn ja tavoitteellisen elämän vastapainoa parhaimmillaan.

Olimme jo tovin hypistelleet ja kierrelleet myymälässä ihmetellen ja ihastellen, kunnes hihkaisin ystävälleni, joka oli toisella puolella myymälää: ”Katso, mikä vihreä paita!”. Heilautin kauniin vihreää paitaa henkarissa kasvojeni tasalle ja samalla näin hänen silmissään välähdyksen ilosta ja kasvoilla ilmeen, joka oli niin tuttu vuosien takaa. Se oli aitoa, hyvää toivovaa, vilpitöntä iloa, jossa ei ollut kateuden häivääkään. Iloitsin tuosta vilpittömyydestä enemmän kuin keväänvihreästä paidasta.

Jälleennäkemisen riemua

Muutama askel ajassa taaksepäin. Olimme tutustuneet aikuisopiskelijoina lähes 30 vuotta sitten. Elämä oli kuitenkin erilaisten sattumusten kautta vienyt meidät vuosiksi erilleen, kunnes lähetin viestin tämän vuoden alkupuolella kysyäkseni, mitä kuuluu ja miltä elämä näyttää. Muistan, miten pohdin ennen viestin lähettämistä, millä tavalla hän suhtautuisi siihen. Tunsin syyllisyyttä, etten itse ollut aiemmin yrittänyt saada häneen yhteyttä, olimmehan jakaneet, tukeneet ja inspiroineet toisiamme – aina vilpittömästi sydämestämme. Muistan, miten kyyneleet valuivat ilosta, kun viestittelimme pitkän tauon jälkeen ja sovimme, että tapaamme pian.

Ystäväni – ja toki perheeni – ovat olleet iloitsemassa, kannattelemassa ja jakamassa elämäni käännekohdissa. Se, että löytää yhteyden uudelleen tuntui sanomattoman arvokkaalta! Kumpikin meistä oli oppinut itsestä ja elämästä entisestään sekä samalla olimme kaivanneet asioiden jakamista ja vilpittömyyttä, joka oli ollut välillämme alusta asti. Ajattelin, miten onnekas olenkaan, kun minulla oli mahdollisuus saada uudelleen yhteys ystävääni. Miten yksi vihreä paita voi toimia ilon ja kiitollisuuden sytyttäjänä sisälläni?

Tiedän, että elämä ei aina anna uutta mahdollisuutta, mutta silti – elämä vie välillä eri suuntiin ja toisinaan tuo takaisin yhteiselle polulle. Kuitenkaan mahdollisuutta yhteyden luomiseen ei kannata jättää käyttämättä – ei itsensä eikä toisen takia. Elämä on oppimatka, jossa loppujen lopuksi on kysymys siitä, mitä jättää jälkeensä ja että tekee parhaansa. Se riittää.

Toivon sinulle

1. Rohkeutta pysähtyä – rohkeutta kohdata.
2. Vapautta kulkea ilman päämäärää.
3. Luottamusta elämään ja ystävyyteen.
4. Avointa sydäntä elämälle.

”Huomisesta ei ole lupausta, joten tänään haluan ystäväni ja perheeni tietävän, miten kiitollinen olen kaikista heistä, jotka ovat osa elämääni.”
Tuntematon.

”Meidän on löydettävä aikaa, jolloin pysähdymme ja kerromme läheisillemme, miten he ovat muuttaneet elämäämme.”
F. Kennedy

Tiina Latikka on ammatticoach ja Mind Coach, joka uskoo ihmisen mahdollisuuksiin ja potentiaaliin ylittää itsensä, kun siihen annetaan mahdollisuus. Latikka on työskennellyt coachina ja työnohjaajana runsaan 13 vuoden ajan.

Lisätietoja Tiina Latikasta löydät osoitteesta https://sillanrakentajafi.wordpress.com/. Facebook ja Instagram @tiina.latikka.

Lue myös Latikan edelliset kolumnit Elämän puolella, Sydämen tähtikartta, Ihmisyyden ytimessä, Myötätunto ja rakkaus ovat tehokkaimpia parantajia ja Anna elämälle mahdollisuus.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.