Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Vanha pariskunta on ollut iät ja ajat naimisissa. Rouva keittää joka aamu mannapuuroa molemmille ja mies hakee päivän sanomalehden postilaatikosta. Yhdessä nautitaan kiireetön aamupala uutisia lueskellen. Päivässä on tuttu rytmi, jota on helppo noudattaa. Vuorovaikutukseen ei tarvita välttämättä sanoja, koska molemmat osaavat tulkita toisiaan pienestä eleestä tai suun asennosta.

Kun rouva huokaisee, että hartioita jomottaa, mies asettaa lämpimät kätensä vaimon niskalle ja ryhtyy hellästi hieromaan jomottavia lihaksia. Kun mies toteaa, että onpa pirtissä lämmintä, vaimo avaa ikkunan ja päästää raitista ilmaa sisään.

On käyty pitkä taival, että tähän asti on päästy. Hienovaraisilla vihjauksilla molemmat tulevat kuulluksi ja toiveet täytetyiksi. Elo on seesteistä ja leppoisaa. Ei tule isoja riitoja, kun kumpikin osaa joustaa. He haluavat ottaa toisensa huomioon ja tehdä elämästä miellyttävää.

Suhteen alussa oli toisin.

Nainen kuunteli radiosta usein musiikkia ja nautti siitä kovasti. Hän väänsi äänen kovalle ja eläytyi mukana. Mies ei voinut sietää noita raastavan kuuloisia kiekujia. Hän puhkui taustalla ja totesi lakonisesti, että ”kauheen kuuloinen ääni tolla”. Nainen oli niin uppoutunut musiikkiin, ettei edes kuullut miehen kommentteja. Kunnes mies sammutti radion ja tokaisi, ettei enää kestänyt kuunnella. Tästä kehkeytyi riita. Nainen ihmetteli, miksei mies ollut sanonut mitään. Johon mies totesi, että ”sanoinhan minä, mutta et ymmärtänyt”.

Mies tykkäsi halstrata avotakassa silakoita, ja ne olivat hänestä suurta herkkua. Rapsakoita, savunmakuisia silakkafileitä, joita sai pistellä sormin suuhunsa. Nainen inhosi silakoita ja hajua, joka halstrauksesta levisi asuntoon. Hän pidätti hengitystään ja puhisi, että ”ne haisee”. Mies käänsi halstrinrautaa ja veti ihanaa tuoksua sisäänsä. Kohta pääsisi herkuttelemaan. Vaimo kieltäytyi edes maistamasta ja huusi ettei tuommoista roskaruokaa syö. Mies loukkaantui. Seurasi mykkäkoulu.

Vastaavia tilanteita oli suhteen alkutaipaleella usein. Kumpikaan ei kehdannut sanoa suoraan toiselle, mitä ajatteli tai tunsi, vaan viesti verhoiltiin hienovaraiseksi vihjeeksi. Kun sanon, että laulajalla on kauhee ääni, tarkoitan, että voitko hiljentää ääntä tai vaihtaa kanavaa. Minä en halua kuunnella tätä. Tai kun sanon, että silakat haisee, tarkoitan, että voitko tehdä niitä silloin, kun en ole kotona. Tai ainakin tuulettaa, koska en pidä kalanhajusta.

Tämä pariskunta otti opikseen vihjeistä. He ryhtyivät kysymään toisiltaan, mitä sinä oikeasti tarkoitat. Näin he rohkaisivat toista sanoittamaan asiansa selkeästi. Ja tuloksena on nyt tasapainoinen elämä.

Tarina on keksitty, mutta siinä on opetus. Jos et ole ihan varma, mitä vastapuoli tarkoittaa, kun hän puuskahtaa, että täällä on tosi kylmä, kysy tarkemmin. Haluatko viltin polville, suljenko ikkunan, lisäänkö lämpöä? Silloin pitää vastata suoriin kysymyksiin. Aina ei tietenkään etsitä ratkaisua, mutta on hyvä selvittää, mitä toinen tarkoittaa.

On myös syytä miettiä omaa viestintäänsä. Jos sanon, että täällä vetää, ja oletan, että nythän toinen sulkee ikkunan, viesti ei mene välttämättä perille. Parempi muotoilu on: ”Täällä vetää. Voitko sulkea ikkunan, koska minulla on kylmä?”

Piiloviestillä on tarkoitus. Emme halua nolata tai loukata ketään, vaan esitämme asian kierrellen. Se ei välttämättä helpota viestin perillemenoa. Ystävällinen ja kohtelias pitää olla, mutta asia pitäisi vielä esittää selkeästi ja ymmärrettävästi.

Viestinnän asiantuntija Tuija Metsäaho pitää kieliaiheista blogia Elämänpuu. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (suomen kieli) ja HSO-sihteeri.
Lue lisää: https://elamanpuu.blog/.

Lue myös Metsäahon aiemmin julkaistut kolumnit Voimalauseet käyttöön, Ennakkoluulot on, Otsikon jälkeen tulee piste, Mummun mainiot sanonnat ja Sanat kantavat historiaa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.