Kokonaisvaltainen hyvinvointi on syystäkin nostettu yhdeksi megatrendiksi Sitran 2023 -tulevaisuusraportissa. Pandemiat osaltaan ovat herättäneet ihmiset ymmärtämään, ettei hyvinvointi ole itsestään selvää, vaan vaatii jokaisen tiedostavaa huomiota ja vastuunottoa.

Tässä mielenkiintoisessa raportissa tuodaan esille näkökulma siitä, miten ihmisten terveys on sidoksissa luonnon terveyteen: ”Muutoksen ytimessä on sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että olemme täysin riippuvaisia luonnosta ja sen palveluista. Ruoantuotanto, puhdas vesi, hengitettävä ilma ja moni muu elämälle välttämätön asia, perustarpeemme, on riippuvainen hyvinvoivasta luonnosta.”
Mielen ja tekojen voima
Raportissa myös todetaan: ”Ihmisen ja muun luonnon kannalta kestävämpi tulevaisuus edellyttää muutosta ajatusmalleissa ja ihanteissa.” Kuten hyvin tiedämme ajatuksen voima ja mielen mahti on suunnaton. Pelkkä tieto ajatuksen tasolla ei kuitenkaan meitä auta, eikä tuo tuloksia, ellemme ryhdy toimeen. Nyt tarvitaan yksi tai useampi konkreettinen, pienikin teko, jolla tuo tieto jalkautetaan käytännön teoiksi asti ja sisäistetään aidosti luontevaksi osaksi arkea.
Ihminen on niin paljon enemmän, kuin mitä silmillä voi nähdä, mielellä ymmärtää ja tieteellä todistaa. Ihminen on psyko-fyysinen kehon ja mielen vastavuoroinen kokonaisuus ja kun siihen lisätään vielä henkinen ulottuvuus, onkin käsillä aikamoinen paketti ylläpidettäväksi. Siksi on hyvä katsoa hyvinvointia monelta kantilta: mikä omassa elämässä eri osa-alueilla toimii ja on hyvin, mikä taas ei. Näitä osa-alueita ovat:
- Kehon hyvinvointi (ravinto, vesi, liikunta, lepo ym.)
- Mielen hyvinvointi (ajatukset, tunteet, uskomukset, asenne, motivaatio jne.)
- Hengen ja sielun hyvinvointi (hengitys, hiljentyminen, laajempi ymmärrys elämästä, sisäisen viisauden kuunteleminen)
Jotta ihminen voi kokonaisuudessaan hyvin, on kaikkien osa-alueiden oltava tasapainossa. Ruokavaliomuutos tai kunnon kohottaminen yksin ei riitä, vaan on sitouduttava myös toimiin mielen ja henkisen hyvinvoinnin eteen. Tai päinvastoin. Kaikki on sidoksissa toisiinsa. Ihminen on osa luontoa ja näin suhdekin on kaksisuuntainen: luonto tarjoaa ihmisen hyvinvointiin tukeaan ja toisaalta kun ihminen voi hyvin ja kohtelee luontoa hyvin, niin sekin kukoistaa.
Vastuu omasta hyvästä olosta
Moni on tottunut ulkoistamaan ikävät tunteet ja tilanteet jonkin tai jonkun muun syyksi. Sen taakse on helppo piiloutua ja sysätä vastuu omasta olosta pois itseltä. Tällä vaivihkaa sisäistetyllä uhri-asetuksella olemme antaneet voimamme itsemme ulkopuolelle, ylläpidämme totuttua uhritarinaa ja vaadimme vastauksia: Miksi tällaista tapahtuu? Miksi juuri minulle? Koska tämä loppuu?
Päästäksemme omaan voimaamme meidän on opeteltava kysymään toisenlaisia kysymyksiä, kuten: Mikä lahja tähän sisältyy? Mitä voin tästä oppia? Miten jatkan tästä eteenpäin? Mitä minä voin tehdä? Näin päästämme irti toisten ihmisten tai olosuhteiden syyttelystä ja otamme täyden vastuun itsestämme ja hyvinvoinnistamme.
Ole itsellesi olemassa
Sovi itsesi kanssa, miten pidät eri osa-alueista huolta, niin että keho, mieli ja sielu voivat mahdollisimman hyvin. Ota vastuu ja valitse intentio: tämän minä teen! Kun niin päätät, se tapahtuu. Luota intention mahtivoimaan. Ilman tietoista sitoutumista ja intentiota hyvät lupaukset jäävät ilmaan leijumaan ja haihtuvat unohduksiin toteutumattomina haaveina. Eikä mitään tapahdu. Siihen meillä kenelläkään ei ole enää varaa.
Itseensä ja hyvinvointiinsa sitoutuminen vaatii tietoisia valintoja ja tekoja. Itsestään se ei tapahdu vaan sitoutuminen on tehtävä uudelleen joka päivä. Ole ensin olemassa itsellesi, niin voit antaa parastasi muille. Valitse itsesi uudelleen joka ikinen päivä. Vaikka näin:
- Ravitse, liikuta ja lepuuta kehoasi ja mieltäsi.
- Paapo sydäntäsi. Hoivaa ja helli itseäsi.
- Hengittele ja anna itsellesi lupa olla vain.
- Elä, iloitse ja nauti elämästä!

Kaija Solana on coach, puhuja, kirjoittaja ja inspiroija, joka työskentelee omassa yrityksessään Intuitivo Oy:ssä. Hänen intohimonaan on auttaa ihmisiä tuntemaan ja johtamaan itseänsä aidosti, sisältä käsin.
Lisätietoja Kaija Solanasta löydät osoitteesta www.kaijasolana.com ja https://www.linkedin.com/in/kaijasolana/
Katso Kaija Solanan aiemmin pitämä maksuton Naisen voimavuodet – Viisastuvan vanhenevan naisen kasvumatka -webinaaritallenne osoitteessa: https://mailchi.mp/c26c36474cd9/wkakt6t2vl
Lue myös Solanan edelliset kolumnit Luovuuden ilotulitusta, Olemme paljon enemmän kuin työroolimme, Energiaa kohottavat kohtaamiset, Joukkoon kuulumisen tärkeys ja Luo oma tulevaisuutesi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/