VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI ANU LYRA KUVA TIIA AHONEN | 1.2.2023 | KOLLEGA.FI
Työelämän ikigai

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Ihmisen näkökulmasta työelämän yllätyksellisyys ja arvaamattomuus kasvavat samalla kun teknologian rooli kasvaa. Samalla se koettelee meidän henkistä hyvinvointiamme. Voisiko japanilaisella ikigailla – joka yksinkertaistettuna tarkoittaa olemassaolon syytä – olla meille jotain opetettavaa?

Anu Lyra työskentelee 21kind-konsulttiyrityksen toimitusjohtajana.

Kyvykkyys

Nykyään puhutaan paljon jatkuvan oppimisen tärkeydestä osana työelämän muutosta. Substanssiosaaminen vanhenee joidenkin tutkimusten perusteella seitsemässä vuodessa ja joillain aloilla vieläkin nopeammin. Omasta osaamisesta ja sen uudistumisesta kannattaakin pitää huolta. Toisaalta ulkoisten vaatimusten vuoksi, että pysyy kehityksessä mukana sekä selviytyy työssään hyvin ja toisaalta sen vuoksi, että pitää itsensä kilpailukykyisenä työmarkkinoilla. Samalla voi muistuttaa itseään siitä, että yksi psykologisista perustarpeistamme on kyvykkyyden kokemus – tunne siitä, että elämä on omissa hyppysissä. Kyvykkyyden kokemus voi muodostua myös uusien asioiden ja taitojen opettelusta.

Autonomia

Voisi jopa ajatella, että asiantuntijuus on jonkin erikoisalan hallitsemisen sijaan sitä, että ihmisellä on riittävästi itsetuntemusta, jonka pohjalta luotsata ammattitaitoaan omien kiinnostustensa, tavoitteidensa sekä osaamisensa pohjalta. Työelämän muutos vie meitä kohti maailmaa, jossa vastuu oman osaamisen kehittämisestä siirtyy yhä enemmän ihmisille itselleen. Tämäkin voi kuulostaa vain kohtuuttomalta vaatimukselta. Samalla kuitenkin tarjoutuu tilaisuus tuntea autonomian tunnetta. Autonomia tarkoittaa sitä, että ihminen on itsenäinen toimija – oman elämänsä rouva tai herra. Oman osaamisen haltuunotto itsenäisesti tuo usein uusia oivalluksia nykyiseenkin, jo mahdollisesti rutiininomaiseen työhön.

Yhteenkuuluvuus

Myös työpaikka aletaan ymmärtää uudella tavalla. Katsomme maailmaa nykyään enemmän yksilön näkökulmasta ja tasolta, ja miellämme, että työpaikka on ihmisryhmä. Ja samoin kuin mikä tahansa ihmisryhmä, se on jäsentensä luomus. Kollektiivi elää, muuttuu ja oppii kaikkien jäsentensä yhteisen toiminnan tuloksena, ei vain johdon ajatusten ja tekemisten vaikutuksesta. Erityisen ilahduttavaa tämä on siksi, että näin ajateltuna meidän on myös helpompi ymmärtää työpaikan rooli kolmannen psykologisen perustarpeemme, yhteenkuuluvuuden tunteen, kannalta.

Tekemisen merkityksellisyys

Okinawan saarella Japanissa elää poikkeuksellisen paljon yli 100-vuotiaita ihmisiä. Haastattelututkimuksissa on ilmennyt, että he uskovat itse vakaasti ikigain olevan yksi pitkä iän salaisuus. Japanin kielen sana ikigai tarkoittaa kokemusta oman elämän ja tekemisen merkityksellisyydestä. Ikigai on hyödyllinen käsite myös työelämässä. Sen avulla voi hahmottaa omia arvoja ja ohjata uraansa motivoivaan suuntaan. Laajemmin työelämän ikigain voi ajatella olevan yhdistelmä yksilön tekoja ja organisaation toimintaa, joiden leikkauspisteestä löytyy kestävä kasvu, paras asiakaskokemus ja hyvinvoiva työyhteisö.

Tärkeä osa työelämän ikigaita on organisaation kyky ryhtyä toimeen. Ilman osaavaa toimeenpanoa mikään ei oikeasti muutu. Uusien asioiden osaaminen teoriassa ei auta, jos organisaatio kuitenkin käytännössä jatkaa toimimista vanhojen kaavojen mukaan – eikä uusia oppeja siirretä nopeasti asiakasarvon tuottoon. Tärkeintä ei olekaan se, mitä osaamme – vaan se, miten hyvin kykenemme soveltamaan opittua työhömme.

Aivan niin kuin oppiminen ja uudistuminen, myös toimeenpanokyky on taito, jota voidaan kehittää. Onnistunut toimeenpano lisää aikaansaamisen, kyvykkyyden ja autonomian kokemusta, mikä tutkitusti lisää työhyvinvointia. Aikaansaamiseen liittyy kyky valita ja viedä asioita systemaattisesti loppuun, ja edistää tavoitteenmukaisia asioita silloinkin, kun motivaatio ei ole paras mahdollinen. Tavoitteiden saavuttamiseen liittyen on tärkeää oivaltaa, että pelkkä motivaatio ei vie perille asti. Motivaation lisäksi tarvitaan toimeenpanokykyä. Näistä rakentuu työelämän ikigai, merkityksellisyys.

Anu Lyra työskentelee toimitusjohtajana 21kind-konsulttiyrityksessä. 21kind valmentaa uutta työelämää, jossa ihmiset kohtaavat toisensa lempeydellä ja arvostaen. Lempeysosaaminen on työelämän, myynnin ja asiakaspalvelun uusi metataito. Jokainen voi oppia kohtaamistaitoa ja kasvattaa omaa lempeysosaamistaan. Jos haluat kuulla lisää valmennuksista, joiden avulla keskustelut sujuvat paremmin ja luovuus saadaan kukoistamaan, ota yhteyttä!

Lisätietoja löydät osoitteesta https://21kind.fi/ tai ota yhteyttä anu.lyra@21kind.fi.

Lue myös Anu Lyran aiemmin julkaistut kolumnit Sosiaalisen läsnäolon taito, Miksi keskustelu ei suju?, Kolme sekuntia ja Lempeys-osaamisella parannetaan maailmaa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)