En kyllästy puhumaan ilon merkityksestä. Ilo on niin tärkeää meille kaikille, varsinkin näinä vaikeina aikoina. Ilo on voima, joka kannattelee meitä ja antaa valtavasti energiaa.
Itselleni työ on yksi niistä asioista, joka tuottaa minulle iloa. Ehdottomasti hienointa on se, että saan työni puolesta tutustua uusiin ihmisiin ja haastatella heitä. On ihanaa tavata mielenkiintoisia henkilöitä ja kuulla monenlaisia elämäntarinoita. Tähän numeroon minulla oli ilo haastatella säteilevää Nathaly Gomezia, joka on Venezuelasta kotoisin. Gomez on asunut Suomessa jo kohta kaksikymmentä vuotta ja on monessa mukana. Päivätyön lisäksi hän laulaa kahdessa eri kokoonpanossa, opiskelee musiikkia ja vetää arki-iltaisin joogaa, tanssia ja pilatesta. Itse käyn hänen tanssitunneillaan, jotka ovat täynnä iloista energiaa. Nämä tanssitunnit olivatkin kimmoke, joka innosti minua tekemään jutun Gomezista. Haastattelussa Gomez sanoo, että ilo ja energia ovat hänelle luontaisia ja hän haluaa jakaa iloa. Tämä näkyy ja huokuu hänestä – ja tämä oli toinen syy, miksi halusin tehdä hänestä henkilökuvan. Ilon jakaminen on mielestäni arvokkaimpia asioita maailmassa, eikä ilontuojia ole maailmassa koskaan liikaa!
Lisää Nathaly Gomezista voit lukea lehtemme henkilökuvasta. Lakimiehen tutkinnon suorittanut Gomez tuli Suomeen 2000-luvun alussa mentyään naimisiin suomalaisen insinöörin kanssa. Työteliäs Gomez ehti sen jälkeen työskennellä Nokian palveluksessa Argentiinassa ja käydä uudemman kerran Venezuelassa ennenkin asettui perheineen lopullisesti Suomeen vuonna 2010. Gomez toimi päivätyössä Nokialla ostajana ja perusti myös oman joogastudion, jota veti yli kymmenen vuotta. Vuonna 2016 Gomez alkoi laulaa ja soittaa ja perusti yhdessä muusikko Camilo Pajuelon kanssa duon, minkä lisäksi hän laulaa myös salsabändi Hola Helsingissä. Tätä nykyä Gomez suorittaa kolmevuotisia musiikkiopintoja tähtäimessään tehdä musiikkia tulevaisuudessa entistä enemmän.
Coaching-blogissa Anniina Hukari käsittelee mielen hyvinvointia. Mielen hyvinvointia kannattaa vaalia, sillä hyvinvoiva mieli auttaa iloitsemaan ja nauttimaan elämästä sekä vahvistaa elämänhallinnan tunnetta. Kolumnissaan Hukari antaa vinkkejä mielen hyvinvoinnin lisäämiseen.
Työelämän psykologiaa -blogissa Kristiina Lampela perehtyy harmistumisen tunteeseen työssä. Kaikenlaiset tunteet ovat elämässä ja työssä hyvin inhimillisiä. Yhtä lailla kuin innostuksen tunne on energiapitoinen, on sitä myös harmistuksen tunne. Haasteena onkin se, miten onnistumme kanavoimaan tämän energian rakentavaan käyttöön, Lampela sanoo kolumnissaan.
Kiire hallintaan -blogissa uusi kolumnistimme Anu Jaakkola keskittyy elämän hallinnan parantamiseen. Nykyajan vitsauksista pahimpia on kiire, joka aiheuttaa meille stressiä ja kuormittaa kehoamme. Muutos alkaa siitä, että pysähdymme tutkimaan omia tapojamme ja ajatuksiamme. Kun keskitymme alitajuisien mallien uudelleen ohjelmointiin, on mahdollista alkaa nauttia rennommasta elämästä, Jaakkola vinkkaa kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa Tiina Latikka syventyy ystävyyden iloon. Omakohtaisessa tarinassaan Latikka kertoo ystävästään, jonka kanssa tiet erosivat vuosikymmeniksi, mutta yhdistyivät äskettäin. Mahdollisuutta yhteyden luomiseen ei koskaan kannata jättää käyttämättä, Latikka kehottaa kolumnissaan.
Seuraavat artikkelit ja kolumnit julkaisemme keskiviikkona 15. maaliskuuta.
Iloista työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/