Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Viime vuoden lopulla se iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta: valtava väsyminen jatkuvaan yrittämiseen ja tsemppaamiseen. Siihen johtavia syitä on monia: turvallinen ihmissuhde, joka antaa tilaa ja turvaa erilaisten piilossa kytevien asioiden kohtaamiseen, kesällä sairastettu korona, joka verotti pahemman kerran voimavaroja ja terveyttä pidemmäksi aikaa, sekä jonkinlainen yleinen iso väsyminen yhteiskuntaan, sen uutisiin, sotaan ja pärjäämisen ajatukseen ylipäätään.

Kuin taivaan lahjana tipahti syliini jo kauan sitten lainaamani Katri Syvärisen kirja ja kurssi, josta huomasin tavaavani erästä kohtaa suurella helpotuksella. Syvärinen puhuu asioiden syklisyydestä, jatkuvan edistymisen ja kasvun ajatuksesta luopumisesta edes hetkittäin sekä oman tilan ottamisesta ja rauhoittumisesta oman itsen äärelle. Siitä, että elämä ei mene vain eteenpäin jotain kohti, vaan siinä on syklejä tarkoituksella. Niiden kokeminen hyvällä omallatunnolla ei ole itsestään selvää nykyajan ihmiselle.

Tuntui että tarvitsin tätä suorastaan itsestään selvää asiaa juuri tällä hetkellä muistuttamaan perusasioista. Minun ei tarvitse jaksaa koko ajan kaikkea ja olla menossa jotakin kohti. Voin luottavaisin mielin hellittää välillä, ottaa happea ja jatkaa sitten elämistä, miten itse haluan. Jo kauan sitten lääkäriystäväni esitteli minulle maailmankuvan, jota en itse ollut koskaan ajatellut: sen sijaan, että katsoisimme elämää aikajanana ja erilaisina askelmina asioita kohti, elämä voikin olla kuin avaruus – liikettä on joka suuntaan eikä se ole yksisuuntaisen määrätietoista. Avaruudessa voi leijua eri suuntiin koko ajan. Ja mikä on ylipäätään eteenpäin?

Onko koko ajan mentävä eteenpäin?

Olen ollut yrittäjä nyt kohta kymmenen vuotta. Vaikka rakastan työtäni ja kaikkea mitä sen myötä olen saanut tehdä ja kokea, tajusin olevani todella väsynyt. Olen tehnyt työtä yrittäjänä vuorokaudet ympäri 24/7, koska se on niin omaa ja ainoa, joka on voinut asioihin vaikuttaa, olen minä itse – mikä on väsyttävä oma uskomus.

Aivoni ovat työskennelleet muun muassa uusien asiakkaiden, somepostausten, strategisten päätösten, hinnoittelun oikeellisuuden, kilpailutilanteen, uusien tuotteiden suunnittelun, it-juttujen ja ansainnan toteutumisen kanssa taukoamatta päivittäin.

Ja koko ajan on mentävä eteenpäin ja tehtävä paremmin, hieman enemmän, saavutettava lisää, ainakin toistaiseksi – näin ajattelin pienyrittäjänä. No se alkoikin lopulta väsyttää aika paljon. Joten en ole tehnyt viimeiseen kahteen kuukauteen yhtään mitään. Olen vain lorvaillut ja pohtinut, että mitä tässä nyt on meneillään. Hädin tuskin vastannut maileihinkaan. Laitoin joulun aikaan jopa poissa töistä -ilmoituksen, mitä en yleensä tee.

Ja näin olenkin löytänyt tämän syklisyyden toteuttamisen onnen täällä Lapin upeassa kaamoksessa. Mitäpä jos ei ole tarkoituskaan mennä eteenpäin, vaan elää siten kuin luontokin elää: välillä luoden, välillä vetäytyen, välillä iloiten, välillä vähän surren, välillä aktiivisesti, välillä passiivisesti. Suunta ei ole oleellinen ajatuksen tasolla. Meidän yhteiskunnassamme uutiset ja yritykset tuuttaavat jatkuvan kasvun pakkoa ja ennusteita kaiken romahtamisesta, kun talouskasvu ei yllä tietylle tasolle. Toisaalta luonto ja ihmiset ovat hätää kärsimässä ja resurssit eivät enää tällaisena riitä tukemaan jatkuvaa kasvua. Onko meillä lupa hellittää, edes hetkittäin? Ihmisenä ja yhteiskuntana? Voisimmeko voida paremmin silloin? Miten se voisi toteutua fiksusti?

Tein uuden vuoden lupauksen, joka meni suurinpiirtein näin: Tiedän, että pystyn melkein kaikkeen, mutta valitsen tarkkaan, mitä haluan tavoitella, jos mitään. Nyt on olemisen aika. Kauanko sen sykli kestää, en tiedä. Mutta annan sen olla niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja oikealta. Mitä siitä syntyy, jää nähtäväksi. Tunnen olevani vähän hukassa, kun oma suuri unelmani on alkanut tuntua hieman vieraalta. Ainakin tällä tavalla toteutettuna. Toisaalta tiedän, että uudet ideat ja ajatukset syntyvät juuri näissä välitiloissa. Otan siis tämän lempeästi vastaan, annan itseni tuntea juuri ne tunteet mitkä tulevat ja katson mitä tästä kaikesta tulee.

Lempeyttä itsellesi ja valoa alkaneeseen vuoteen!

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, ekoterapeuttiopiskelija, luonto- ja ympäristöneuvoja sekä metsämieliohjaaja ja -kouluttaja, joka rakastaa luontoa. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta https://mixingnuts.fi/.

Lue myös Järvelän aikaisemmat kolumnit Uskallatko katsoa rohkeasti peiliin?, Tässä ja nyt, Iloa elämään, Mikä avuksi ahdistukseen? ja Valinnat onnellisen elämän peruspilarina.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.