Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kunpa tästä vuodesta tulisi rauhanomainen vuosi. Kunpa asiat etenisivät niin yhteiskuntien, uusien hyvinvointialueiden kuin yksilöidenkin edun mukaiseen suuntaan.

Olen loputtoman kyllästynyt ympärillä oleviin peleihin, joita en osaa, enkä edes kykene pelaamaan. Pelaamisen takana on usein pelon peli, ja sellaista peliä en lähde opettelemaan. Ei meistä kenenkään kuulu.

Hämmästelen työelämää, joka perustuu niin pitkälle pelaamiseen, “voittamiseen”, ettei nähdä sen edemmäs. Miten paljon voitaisiin saavuttaa yhteistyön tuottamalla ymmärryksellä ja toisaalta, kuinka paljon jää saavuttamatta, kun näissä perustavan tason asioissa on osaamisvajeita. Miten paljon hävitään, kun “voitetaan”.

Hierarkia lamaannuttaa toimeliaisuuden

Hierarkia ja rakenteet ovat tunnetusti harkinnanarvoisia asioita. Jonnekin pitää aina raportoida, opin vuosia sitten arvostamaltani yritysjohtaja- ja yhteistyökumppanilta. Monikerroksinen hierarkia kuitenkin jäykistää ja ennen pitkää lamaannuttaa hyvän toimeliaisuuden ja idearikkauden. Luovuushan kuihtuu jollei sitä voi käyttää! Tiedonjako monimutkaistuu huonosti mietittyihin rakenteisiin, joissa ihmiset eivät löydä toistensa luokse ideoimaan eivätkä toinen toisiltaan oppimaan.

On tiimejä ja toimialoja, joissa saavutetaan parhaat tavoitteet yksilötyöllä. Kenties tiimin jäsenet tuntevat toisensa hyvin tai toimiala pysyttelee entisissä uomissaan. Uusi tulija voi rikastaa totutut käytänteet. Tutkimustulokset viittaavat vahvasti tiimityöskentelyn hyödyllisyyteen ja etenkin sen positiiviseen vaikutukseen kaiken digitaalisen kuonaantumisen ja etääntymisen keskellä.

Kukin määrittäköön itse, mitä tiimityöskentely voi omassa tiimissä olla. Kenties tiimi ei olekaan vielä kokenut parastaan tai vetäjällä ei ole halua sitä aktiivisesti rakentaa. Ellei tiimille ole edes koskaan luotu yhteisiä tavoitteita osatavoitteineen – ja siihen olennaisesti liittyvää kannustinjärjestelmää – on tiiminrakennus helposti sanahelinää. Meillä on paljon tällaisia tiimejä, vai pitäisikö puhua ennemminkin löyhistä verkostoista. (Verkostot ovat tärkeitä, mutta silloin ei puhuta samasta asiasta).

Poislähteneilläkin on annettavaa organisaatiolle

On työyhteisölle vahingollista puhua totuudenvastaisesti poislähteneistä, saatikka vähätellä heidän työpanostaan. Pätevä HR- tai esihenkilö – myös vastuullinen tiiminjäsen – puuttuu tällaiseen keskusteluun rivakasti ennen kuin se pääsee edes kunnolla vauhtiin. On kliseistä syytellä yhtä henkilöä – tyypillisesti esihenkilöasemassa olevaa – kaikesta mikä työnteossa, rakenteissa ja tiimin organisoitumisessa, on yhä työn alla.

Millaista puhetta tuotat, sellaista organisaatiota rakennat.

Patologisessa organisaatiossa – jossa on huomattavan paljon kulttuurillista työtä edessä – arjen sankareita ovat he, jotka jaksavat yhä kehittää ja toistaa havaintonsa. Ei siis ammuta alas tiedontuojaa.

Poislähteneiden kokemukset, viestit omista ja yhteisön huomioista ovat arvokasta tietopohjaa ja niiden vähättely jonkun toisen kokemuksina on kaukana aikamme hyvästä, edelläkäyvästä henkilöstötyöstä. Organisaatiolle voi, jos oikeamielisyyttä löytyy, olla lähtijöiden kertomasta paljon hyötyä.

Muistan lämpimästi ja kiitän jo etukäteen niitä ihmisiä, joilla on kanttia avata suunsa.

Onko puheella merkitystä?

Aina kannattaa puhua. Paitsi silloin, kun puheella ei ole mitään merkitystä ja kun se tuottaa pelkkää harmia. Milloin puheesta on harmia eikä sillä ole merkitystä? Jos tarkoitushakuisesti tuotamme vain ongelmapuhetta. Silloin voi miettiä, onko taustalla vahingonhalua, kateellisuutta tai jämähtäneisyyttä?

Miksei puheella olisi merkitystä? Jos se menee kuuroille korville ja näin tapahtuu kuukausien tai vuosien ajan, tulee vastaan mahdollinen päätepiste.

Voimme vaihtaa puheemme kohdetta, koettaa erilaisia strategioita. Uskon aitoon ja vilpittömään keskusteluun. Se on peli, josta pidän. Sillä on vaikuttavuutta, jos toinen on aidosti vastaanottavainen. Mikäli toinen on pelkopeliinsä sumutettu tai kovin varma omasta keskusteluylivoimaisuudestaan, hän tuskin kuulee. Silloin voi olla viisainta perääntyä ja antaa asioiden tekeytyä.

Mistä vastavuoroisuutta?

Käytämme jatkuvasti niitä taitoja, joita meillä on. Opettelemme asioita, joista ajattelemme olevan meille jatkossakin iloa. Otamme mallia niiltä tahoilta, joita arvostamme ja joiden suuntaan haluamme kehittyä. Mallin kohdetta liikutamme kasvumme suuntaan. Pysymme myös siinä, minkä olemme huomanneet jo toimivan.

Kirjoitustyössä käytän lukemaani, kokemaani ja toisilta oppimaani yhdistellen kokonaisuudesta mahdollisimman sanoittavan tekstin. Samaa tekee meistä jokainen, eri rooleissa luonnollisesti eri painotuksilla.

Se, mikä luo vastavuoroisuuden eri rooliemme ja täysin erilaistenkin tehtäviemme välille, on loppumaton lämpö – etenkin silloin kun onnistumme rooleissamme. Lämpö ei lannistu ihan vähästä, vaikka sitä koetellaan. Sen jakamista ei tarvitse pidätellä tai säädellä. Se vahvistuu, kun se laitetaan jakoon. Se on kuin hyvin toimivan organisaation tiedonjakoa.

Parhaassa tapauksessa loppumaton lämpömme herättää kaipaamamme vastavuoroisuuden.

Jatketaan siis harjoittelua, yhdessä. Ja ennen pitkää saatamme huomata, että yhteinen harras toiveemme, rauhanomainen vuosi, on saavutettavissa.

Kirjoittaja on toisinaan idealisti, ja toisissa tilanteissa ja roolituksissa tavoitteellinen realisti. Mutta aina loppumattoman lämmön puolella.

Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), peruskoulutukseltaan KTM. Kokko on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueita ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/ 
katja.kokko@hrwell.fi

Lue myös Kokon aiemmin julkaistut kolumnit Mitä jäljelle jää, Kanna itsesi, Tilaa levollisuudelle, Älä hylkää herkkyyttäsi ja Suojele itseäsi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.