Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Joistakin tilanteista ei vain voi oppia liikaa. Yksi toisteinen tilanne ja myös tilaisuus, josta ei voi oppia liikaa, on työelämä.

Miten toimimme, kun kaikki sujuu? Miten reagoimme, kun kaikki mättää? Mitä voisimme tehdä vielä silloinkin, kun vuorovaikutus vaikuttaa menneen sijoiltaan.

Olemme täynnä työelämän oppeja, joita meille jatkumona tarjoillaan. Joissakin tilanteissa emme kuitenkaan tiedä miten toimia. Sen ääneen sanominen on ehkä suurin oppimme kaikesta. Silloin teemme kuten muutkin ympärillämme, tukeudumme toisiin ihmisiin. Jos organisaatiossa on asiat mallillaan, me kuitenkin tiedämme miten toimia.

Toisinaan on valittava keihin tukeutua. Joskus me tukeudumme tilanteeseen nähden vääriin ihmisiin. Myös siitä jää oppi, toisen sointuinen. Seuraavalla kerralla kuulemme sen pienenkin hälytysäänen, jonka aiemmin vaiensimme. Pienissä vivahteissa on oleellista pitää yllä myös järjen ääntä – rasittuneena ja väsyneenä emme voi täysin luottaa signaaleihimme. Levollisuudesta käsin ymmärrämme kokonaisuuden paremmin. Ymmärrämme toisiamme paremmin.

Etäämmältä tarkastellen voi kadottaa tärkeimmän

Sanotaan että jokaisesta ihmisestä jää jälki. Toden totta, niin jää. Ja se on hyvä asia. Tahdon mielelläni muistaa ihmisen, jonka olen kohdannut. Joka on kantanut minua ja jota olen saanut kantaa.

On tietenkin hyvä, että meillä alan ammattilaisilla on keinomme etäännyttää. Vaan kuinka etäälle kannattaa mennä? Kun oikein etäälle mennään, häviää empatia. Tilanteessa, jossa kaivattaisiin kiivaasti myötätuntoa, voimaa ja viisautta, ei niitä sieltä kovin etäältä taida enää oikein löytyä.

Yksi kirjaa tarkkaan kaiken mitä sanotaan. Toinen keskustelee kaikkien kanssa. Kolmas keskustelee, mutta tietämättään, väärissä foorumeissa. Neljäs toimii, kenties ihan hyvin tarkoitusperin, ilmiantajana. Viides on luontainen diplomaatti. Kuudes kadottaa fokuksen. Seitsemäs valehtelee eikä itse enää edes huomaa, että tekee niin jatkuvasti. Kahdeksas koettaa yhä vaan parantaa tilannetta, vaikka se ei ole tällä setupilla parannettavissa. Koko työyhteisö kärsii, hukkaa voimavarojaan ja yhteisöllisyyttään. Voi kestää kauan parantua vyörytyksestä, jossa luottamusta koetellaan. Eikä tiimi ole siihen syypäänä, ja kannattaako syypäätä edes enää miettiä?

On aivan eri asia toimia oikein kuin näyttää oikein toimivalta.

Mitä säilyy, kun yhteisö vaihtuu

Työpaikan vaihtamisen yhteydessä voi itselle jäädä hyviä ystäviä ja tarkasti kun on havainnoinut, paljon, paljon uutta osaamista – vaikka jotakin joutuukin taakseen jättämään. Tiedät, miten et halua toimia ja mitä perustavanlaatuisia virheitä aiot vastaisuudessa välttää – myös niitä ihan omia virheitäsi.

Ihmisten aliarvioiminen on aina perustavanlaatuinen virhe. Luulenpa, että meistä jokaisella on itsensä tutkailun paikka sen suhteen, olemmeko tunnistaneet ympärillä työskentelevien osaamisen ja sen kuuluisan potentiaalin. Esimiesasemassa oleville se on se tärkein asia, olla pulssilla oman joukkonsa taidoista, tiedoista, motivaatiosta ja asenteista. Kuulla ihminen oikein, nähdä ne tärkeät asiat. Työkyvystä puhumattakaan. Esihenkilö ei kuitenkaan voi olla pulssilla, jos organisaatio ja esihenkilö itse suuntaa ajankäyttönsä toisenlaisiin tehtäviin – kuin siihen tärkeimpään.

Mitä muutosajoista mukaan

Entäpä he, jotka jäivät – vaikkapa näinä muutoksen aikoina – organisaatioon, kannattelemaan sitä ja rakentamaan siitä, mitä jäljelle jäi. Voit kertoa heille oman kokemuksesi kautta huomaamiasi asioita. Voit rohkaista heitä, tilanne ei ole jokaisen kohdalla samankaltainen. Voit kehottaa heitä huomioimaan, mutta annat heidän rauhassa tehdä omat päätelmänsä.

Organisaatio oppii, jos arvona on olla oppiva organisaatio. Uutta ajattelua ja osaamisen kasvattamista se vaatii. Kasvamista, ja sehän tunnetusti vähän sattuu.

Välittäminen sisältää aina vastuun

Välittäminen on niin helposti huulillamme, jos ja kun olemme toisista välittämistä korostavassa työssä. Ja kukapa ei oikeastaan olisi.

Vastuun kantaminen on ehkä sitä suurinta välittämistä. Jollet kanna vastuutasi ja olet taitava selittelijä, et tarkemmin tarkastellen välitä. Jos uhriudut, kun saat vähän kritiikkiä, et välitä. Jos syydät vastuuta jatkuvasti toiselle taholle, et välitä.

Luulet toki välittäväsi, mutta se on valitettavan ontuva selitys. Vaatii paljon oman toimintansa raakarehellistä tarkastelua ennen kuin pystyy kohtaamaan tosiasiat, joiden tunnustamisen päälle vasta voidaan jälleenrakentaa.

Vastuun ottaminen on rankka laji, se vaatii itsensä likoon laittamista, kokonaisvaltaista sitoutumista ja sitä paljon puhuttua johtajuutta. Miten mittaat sitä?

Aloita vaikkapa siitä, mitä jäljelle jää.

Kirjoittaja on kiitollinen hyvistä ystävistä, joita jokaisesta työyhteisöstä on jäänyt. Kaikista jäljistä, joita he ovat jättäneet.

Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), peruskoulutukseltaan KTM. Kokko on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueita ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/ 
katja.kokko@hrwell.fi

Lue myös Kokon aiemmin julkaistut kolumnit Kanna itsesi, Tilaa levollisuudelle, Älä hylkää herkkyyttäsi ja Suojele itseäsi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.