Johtaminen on kuin elämä itse. Se koostuu palasista, jotka johdattavat haluttuun suuntaan. Johtamisessa jos missä tarvitaan iso määrä resilienssiä eli ihmisten arvostamista, kulttuuria, vuorovaikutusta, empatiaa, vaatimista sekä varautumista siten, että jatkuvuus tuo turvallisuutta kokonaisuuteen.

On hienonhieno raja siinä, missä välittävä vaatiminen muuttuu ahdistavaksi tai ymmärtäminen ja empatia pehmoiluksi, joka ei tuo tulosta. Tulos on kuitenkin aina se, mitä tavoitellaan työelämässä ja syy, miksi johtajia tarvitaan. Johtaminen tuo muassaan struktuuria, turvallisuutta ja tietoa siitä, mihin ollaan menossa sekä tukea siihen, miten sinne päästään.
Keinot, joilla johtaminen voi onnistua, ovat yksinkertaiset. Vaatii uskallusta kohdata ihmiset omana itsenä, uskallusta tuoda esille ne asiat, joita täytyy tehdä ja luottamusta siihen, että asiat tehdään, kuten pitää. Luottamus syntyy kohtaamisista, kuuntelusta, toisen arvostamisesta ja vaatimisesta. Jos ei mitään vaadita, ei myöskään mitään saada aikaan. Se on vähän sama, kuin että tekee kaiken aina samalla tavalla, mutta odottaa joka kerta erilaista tulosta. Vaatiminen on välittämistä mitä suurimmassa määrin, vaikka se saattaa joskus tuntua pahalta, niin henkilöstä, jolta vaaditaan, kuin johtajalta, joka vaatii.
Luottamus luo uskallusta
Mitään tuloksia ei saavuteta harjoittelematta, kompastelematta ja tekemättä virheitä. Uskallus harjoitella ja kompastella kasvaa, kun luottamus johtajan tukeen, ymmärrykseen ja vaatimusten pysyvyyteen on riittävä. Tähän voi päästä johdonmukaisella toiminnalla. Kun johtaja käyttäytyy arjen tapahtumien keskellä johdonmukaisesti, häneen voi luottaa. Poukkoilu ja suunnan muutos jokaisen toiveen edessä ei lisää luottamusta, päinvastoin.
Johtajalta vaaditaan pitkäjänteistä sekä aika-ajoin jämäkkää otetta, sanojen takana seisomista sekä asioiden muuttuessa epävarmuudenkin myöntämistä. Epävarmuuden myöntäminen ja samalla suunnan osoittaminen on vahvuutta. Kun kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan, on erityisen tärkeää myöntää se ja silti osoittaa, että kuljetaan polkua yhdessä eteenpäin.
Karismaattiset johtajat ovat aina saaneet aikaan ihmeitä. Miten he sen tekevät, on lopulta aika yksinkertaista. He ovat omia itsejään, eivät hätkähdä epävarmuutta, osoittavat tunteensa ja vaativat muitakin toimimaan täysillä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Jokainen meistä oppii joka päivä jotain, ja vaikka matka voi välillä olla haastava, on keskeistä se, että kaikki tietävät miksi töitä tehdään ja mitkä ovat tavoitteet. Ihmiset haluavat tulla kuulluksi ja yksi johtajan tärkeimmistä perustaidoista onkin se, että hän osoittaa kuulevansa ja ymmärtävänsä.
Ajatuksia johtajana olemiseen:
- Ole rohkeasti oma itsesi.
- Kuuntele muita ja osoita arvostusta silloinkin, kun asiat täytyy tehdä toisella tavalla, kuin olisi toivottu. Perustele asiat.
- Ole aina ammattimainen ja muista, että kaikki eivät pidä sinusta etkä sinä kaikista, mutta töissä ollaan töissä ja tasa-arvoinen kohtelu kuuluu kaikkien etuoikeuksiin.
- Muista huolehtia myös itsestäsi ja kun vaadit itseltäsi, voit vaatia myös muilta.
- Työelämän kollegat ovat kaikki erittäin tärkeitä, sillä me ihmiset teemme yhdessä tuloksen.
Lopuksi
Jättäessäni nyt Johtajuuden ytimessä -blogin kirjoittamisen jään lukijan roolissa seuraamaan Kollega.fi-verkkolehteä, joka on antanut jo 10 vuoden ajan ajattelemisen aihetta ja kannustanut hyvään työelämään ja hyvään elämään ylipäätään. Jatkossa aion ammentaa joka numerosta itselleni lisää näkemyksiä ja elämänohjeita tulevaan.

Anna-Maija Kuosmanen on aktiivinen hyvän johtajuuden puolestapuhuja. Kuosmanen työskentelee asuntorahoitusjohtajana Suomen Hypoteekkiyhdistyksessä ja on aiemmin työskennellyt Urbaanit Kodit Oy:n toimitusjohtajana sekä pitkään pankkialalla lukuisissa esimiestehtävissä.
Lue myös Anna-Maija Kuosmasen edelliset kolumnit Kohtaammeko arjessa, Numeroillakin johtaminen on välittämistä, Saako johtaja olla ihminen?, Johtamisen ulottuvuudet kriisissä, Johtamisen uusi aika ja Onko sinulla kiire vai ehditkö johtaa ihmisiä?
Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/