JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

Mainos
TEKSTI ANNA-MAIJA KUOSMANEN KUVA MARKO SIMONEN | 21.9.2022 | KOLLEGA.FI
Kohtaammeko arjessa

Seurasin suurella mielenkiinnolla Suomen koripallojoukkueen pelejä syksyn EM-kisoissa Prahassa ja Berliinissä. Havaitsin peleistä pari asiaa, jotka nousivat esille jokaisessa ottelussa. Ensimmäinen oli pelaajien näkyvä tahtotila pelata yhteen, auttaa kaveria vierellä, onnistua yhdessä sekä vankkumaton luottamus valmentajaan. Toinen oli valmentajan eli johtajan kyky eläytyä jokaiseen tilanteeseen ja tehdä ratkaisut sen mukaisesti.

Anna-Maija Kuosmanen toimii asuntorahoitusjohtajana Suomen Hypoteekkiyhdistyksessä ja hänellä on takanaan pitkä kokemus erilaisista esimiestehtävistä.

Vaikka asiat ja pelinkulkua oli suunniteltu etukäteen ja pelaajaviisikot koottu, niin pelin aikana tapahtumat muuttivat selkeästi suunnitelmia ja valmentaja teki muutoksia lennossa. Hyvänä esimerkkinä eräs peli, jossa aika ajoin tuli tilanteita, että avainpelaajat olivat samaan aikaan vaihdossa. Pelin edetessä tuli välttämättömäksi huolehtia siitä, että aina joku avainpelaajista oli kentällä. Näin varmistettiin, että joukkue pystyi joka hetkessä antamaan kaikkensa ja vähän enemmän.

Työelämän johtamisessa tarvitaan samanlaista mukana elämistä. Tarvitaan kohtaamisia, aitoa läsnäoloa silloinkin, kun ollaan etänä. Johtajan ei tarvitse noudattaa mitään johtamisen ismejä tai opittuja kaavoja, miten johtaa ihmisiä eteenpäin ja saavuttamaan parhaansa, vaan aito kohtaaminen riittää. Tilanteen mukaiset muutokset ovat mahdollisia, kun johtaja tietää ja tuntee oman joukkueensa vahvuudet sekä haasteet. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa johtaa, on vain kohtaamisia ja aitoa läsnäoloa. Peliliikkeiden tekeminen onnistuu, kun luottamus on kohdillaan.

Kohtaaminen on myös johtajan oman vajavaisuuden osoittamista ja siten inhimillisyyden osoitusta. Kohtaaminen on sitä, että aidosti kuuntelee ja kuulee epäkohdat eikä leimaa heti epäkohtien esille tuojaa rettelöitsijäksi. Samalla kun johtaja kuulee harmituksen ja ärsytyksen takana olevan viestin ja siten henkilön halun parantaa tilanne, voi alkaa parantaa niin yksilön oloa kuin kokonaisuuttakin. Kohdatessa ei tarvitse osata ratkaista haasteita tai tietää, mitä tehdään vaan kohtaaminen on ymmärrystä ja läsnäoloa, empatiaa sekä hyväksynnän osoittamista. Kaikkea ei kukaan voi muuttaa, ja tämänkin kommunikointi on tärkeää.

Johtaminen tähtää yhteiseen onnistumiseen

Työpaikoilla voisimme unohtaa kokonaan vastakkainasettelun ja muistaa, että koko porukka seilaa samaan suuntaan, yhteiseen onnistumiseen. Johtaja on aina porukan kanssa samalla puolella. Johtaja haluaa ja hänen tehtävänsä on saada oma joukkue onnistumaan samalla, kun edetään kohti asetettuja tavoitteita ja tahtotiloja.

Johtajan tehtävä on löytää keinot saada ihmiset tekemään töitä mahdollisimman tehokkaasti ja hyvällä mielellä. Mukana eläminen, toisen huomioon ottaminen, ikävienkin asioiden viestintä sekä haluttuun suuntaan ohjaaminen ovat johtajan jokapäiväistä tekemistä. Kivoista asioista on helppo viestiä, mutta johtajuus punnitaan juuri siinä tilanteessa, kun ei menekään niin hyvin. Silloin täytyy uskaltaa tehdä peliliikkeitä, kuunnella porukan viestejä ja toimia niin, että koko joukkue voi onnistua.

Jokaisella on omat vahvuudet ja kunnianhimonsa. Kun johtaja tuntee porukan vahvuudet ja haasteet selkeästi, hän pystyy ohjaamana tekijät ja tekemisen niin, että vahvuudet pääsevät esille ja tukevat samalla toisten tekemistä. Arjen kohtaamiset ovat avain siihen, että johtaja pystyy hahmottamaan kokonaisuuden keskeltä tärkeät yksityiskohdat ja ohjaamaan kokonaisuuden siten, että yksilö tuntee aidosti, että häntä on kuunneltu ja kuultu.

Kaikkeen työhön sisältyy myös epämieluisia asioita ja tekemisiä, puhumattakaan elämän eteen tuomista yllätyksistä. Luottamus rakentuu joka päivä, kun sekä hyvissä että haastavissakin hetkissä kaikki ovat johtajan lailla toinen toistensa tukena. Pohjimmiltaan joukkue on tärkeä ja joukkueessa tuetaan jokaista tilanteen mukaan – silloinkin, kun suututtaa tai harmittaa. Tällaisen työskentelyn toimintaympäristön saavuttaminen tulee aidosta ja vilpittömästä yhteisestä tekemisestä ja asioiden kohtaamisesta yhdessä niin onnistumisissa kuin haasteissa.

Anna-Maija Kuosmanen on aktiivinen hyvän johtajuuden puolestapuhuja. Kuosmanen työskentelee asuntorahoitusjohtajana Suomen Hypoteekkiyhdistyksessä ja on aiemmin työskennellyt  muun muassa Urbaanit Kodit Oy:n toimitusjohtajana sekä pankkialalla lukuisissa esimiestehtävissä.

Lue myös Anna-Maija Kuosmasen edelliset kolumnit Numeroillakin johtaminen on välittämistä, Saako johtaja olla ihminen?, Johtamisen ulottuvuudet kriisissä, Johtamisen uusi aika ja Onko sinulla kiire vai ehditkö johtaa ihmisiä?

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)