Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Pitkään jatkuneet kriisit ovat pahentaneet merkittävästi mielenterveysongelmia, jotka olivat huolestuvassa nousussa jo ennen pandemiaa. Jatkossa tilanne tulee resurssien puutteessa vain pahenemaan, eikä tilannetta helpota jatkuva uhka, pelko ja huolipuhe sekä niistä uutisointi.

On sangen vaikeaa olla altistumatta tälle synkälle ja toivoa tappavalle puheelle. Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta itse havahduin siihen, kun oma ulkomailla asuva ja työskentelevä poikani tuli käymän Suomessa vähän aikaa sitten. Hän oli kierrelyt kaupungilla ja kauppakeskuksissa sinä aikana, kun tein töitä ja pari päivää myöhemmin, ollessamme yhteisellä illallisella, hän kysyi minulta: Mikä teitä suomalaisia oikein vaivaa?

Kun kysyin, mitä tarkoitat, hän vastasi, että kaduilla, liikenteessä ja kauppakeskuksissa näyttää siltä kuin ne olisivat täynnä zombeja. Kaikilla katse maahan luotuna ja valtaosan kehonkieli ilmentää jonkun sortin pelon ja toivottomuuden tilaa. Viimeksi hän oli käymässä Suomessa jouluna ja hänen havaintojensa perusteella ilmapiiri Suomessa on muuttunut radikaalisesti.

Olen itsekin ollut keväästä asti paljon poissa Suomesta, mutta en ole kiinnittänyt tähän asiaan niin paljon huomiota, kuin poikani. Tuon illallisen jälkeen olen tietoisesti alkanut katsella ympärilleni. Pakko myöntää, että poikani havainto on totta.

Mitä jokainen meistä voi tehdä?

Yksilöinä voimme löytää moniakin tapoja. Yksi hyvä keino on tehdä huolivapaata tilaa itselleen joka päivä. Pysähtyä päivittäin huomioimaan, mikä juuri nyt on hyvin. Kirjoittaa vaikka päivittäin ne hyvät asiat ylös. Mieluusti kynällä ja paperille, sillä ainakin omasta mielestäni muste tai lyijy paperilla oman käden tuottamana tekee asioista konkreettisempia.

Meille suomalaisille luonto on upea voimavara, jota kannattaa hyödyntää. Sitä löytyy kaikkialta, jopa kaupunkien keskeltä tai liepeiltä. Päivittäiset hetket luonnon helmassa ovat mahdollisia kaikille, myös toimistotyöläisille. On nurinkurista, että niin tupakka- kuin kahvitauot ovat organisaatioissa täysin luonnollisia ja hyväksyttäviä, mutta luontotauot eivät. Mitäpä jos organisaatioissa tietoisesti alettaisiin tuuppaamaan henkilöstöä lyhyille luonto/puistohetkille? Väitän, että hyödyt olisivat valtavat. Myös tuottavuuden kannalta, eikä pelkästään (työ)hyvinvoinnin kannalta.

Näitä hetkiä kannattaa sisällyttää myös vapaa-aikaan. Näin syksyllä voi mennä vaikkapa ällistelemään luonnon värejä tai sienestämään. Ainakin itse olen huomannut, että sieniä kerätessäni koko muu maailma ja sen huolet häviävät hetkeksi mielestäni. Ajatukset ovat läsnä vain sienien löytämisessä ja keräilyssä.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin ja jokaisella on varmasti omia keinoja siirtää huomio huolista mukavampiin asioihin. Ongelmana taitaa olla lähinnä se, että emme tee niille tilaa riittävästi emmekä käytä kaikkia siihen tarjoutuvia tilaisuuksia. Itse olenkin päättänyt tämän loppuvuoden tehdä tietoisesti tilaa päivittäin sellaisille hetkille, joissa kiinnitän huomioni johonkin hyvään ja hyödylliseen – ja unohdan kaikki huolet.

Mitä meidän pitäisi yhteiskuntana tehdä?

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta -sanonta on jo pitkään taipunut yhteiskunnassamme pelkäksi pelätään pahinta -puheeksi. Mikään taho ei enää ruoki toiveikkuutta tai tulevaisuudenuskoa.

Trendi on hyvin vaarallinen, sillä ilman toivoa, meiltä katoavat myös kaikki unelmat. Ilman toivoa, emme kykene myöskään toimimaan ja hyödyntämään potentiaaliamme, koska toivottamana helposti ajattelemme, että miksi ja mitä varten meidän pitäisi tehdä parhaimpamme, kun kaikki näyttää joka tapauksessa menevän päin prinkkalaa. Tämä ei ole hyväksi meille itsellemme, työelämälle eikä yhteiskunnalle.

Ihan joka tasolla olisi nyt aika herätä ja alkaa tietoisesti rakentaa toivoa ja tulevaisuudenuskoa. Hyötyisimme siitä kaikki. Ongelmia ei tule lakaista maton alle, mutta niissä rypeminen ei paranna tilannetta tippaakaan, päinvastoin.

Itse aion aloittaa Work goes happyn Twitter-tilillä kampanjan #Tähtihetkenitänään. Toivon, että se saa aikaan paljon keskustelua ja samalla jokainen meistä voi kiinniittää huomionsa johonkin päivän hyvään hetkeen. Tähtihetki voi liittyä ihan mihin tahansa hyvään. Kontekstilla ei ole väliä. Toiveeni on yksinkertaisesti se, että jokainen meistä havainnoisi ne hetket, jolloin kaikki on hyvin.

Elämä on lähtökohtaisesti ylä -ja alamäkiä, mutta ilman toivoa alamäistä tulee helposti kroonisia ja jatkuvia. Toivo on elämän liekki ja sitä tulee tietoisesti vaalia.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Nyt tarvitsemme toiveikkuutta ja toistemme tukea, Kyky kuunnella auttaa näkemään ja etäältä voi nähdä lähemmäs, Luuloviisaus on kavala tauti ja Taito sanoa ei paaluttaa omat rajat.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.