HYVINVOINTI

Mainos
TEKSTI KAIJA SOLANA KUVA MARJA KASANEN | 31.8.2022 | KOLLEGA.FI
Olemme paljon enemmän kuin työroolimme

Kun joku kysyy meiltä, kuka olet, suurin osa vastaa alkuhämmennyksen jälkeen kertomalla, mitä tekee. Toisin sanoen suomalainen työikäinen ihminen useimmiten määrittelee itsensä tekemisen, ei niinkään olemisen (human being) kautta. Suorittamispainotteisessa kulttuurissamme identiteetti pohjautuu ennen kaikkea työhön.

Kaija Solana on coach, jonka missiona on kannustaa ihmisiä tulemaan omaksi itsekseen ja ottamaan oma johtajuus käyttöönsä.

Työn ja yksityiselämän välinen raja on kuitenkin hämärtynyt. Kyse on kokonaisuudesta: elämä, johon sisältyy työntekoa ja paljon muuta. Ne sekoittuvat sujuvasti toisiinsa, tilanteet vaihtuvat ja tarvitaan milloin mikäkin hattu päähän. Maailman muuttuessa on hyvä tarkastella identiteettiäänkin laajemmasta kulmasta.

Kun työ päättyy, mitä jää jäljelle?

Työrooli, asema tai titteli, sen enempää kuin itse tekeminen on vain yksi osa kokonaisuutta. Minkään noista ei kuitenkaan pitäisi määrittää sitä, millainen ihminen niiden takana on. Identiteettikriisi voi syntyä missä elämänkaaren vaiheessa tahansa, mutta usein viimeistään siinä kohtaa, kun työpaikka menee alta tai eläkeikä lähestyy. Se on tarkistuspiste, jossa pääsee tunnistamaan, mitä jää jäljelle, kun työ päättyy.

Kuka minä oikein olen työn, perheen ja muiden roolieni takana? Kuka olen omien kaavojeni, tapojeni, vaatimusteni ja suorittamisen takana? Mitä kaikkia (unohdettujakin) lahjoja, kykyjä, taitoja, osaamista minulla on, joista kokonaisuus muodostuu?

Oman elämän CV

Meissä jokaisessa on paljon sellaista, mistä ei muista itseään arvostaa. Nämä asiat saattavat tuntua liian arkisilta tai vähäpätöisiltä, tyyliin kyllähän kaikki tällaista osaa. Ei välttämättä osaa! Me ihmiset olemme erilaisia ja vahvuutemme myös. Se, mikä on toiselle itsestäänselvää ja helppoa, voi toiselle olla hyvinkin vaikeaa. Ja päinvastoin.

Silloin tällöin on hyvä tarkistaa omat vahvuutensa. Laajentaa CV:tä kattamaan koko elämä: työ, koti, harrastukset, ystävät, kokemukset, kiinnostukset, vastoinkäymisten opit jne. Muuttaa tilastot eletyn elämän tarinoiksi. Tällainen oman elämän CV muistuttaa omista arvoista ja tarkoituksellisuudesta –  siitä, mikä elämässä lopulta on tärkeää ja mitä kaikkea olen työn lisäksi.

Taitotittelit käyttöön

Tulevaisuustutkija Perttu Pölönen puhuu Tulevaisuuden identiteetit -kirjassaan taitotitteleistä, joihin on ikään kuin sisään leivottu tekemiseen liittyvä vahvuus. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Kirkastaja (oivalluttaja, selkiyttäjä tai perustelija)
  • Yhteyttäjä (helpottaja, vahvistaja, jälleenrakentaja tai läsnäolija)
  • Värittäjä (rikastuttaja, ristipölyttäjä, tunnelmannostattaja, herättäjä tai avartaja)
  • Joustavoittaja (järjestäjä, kitkanpoistaja, rauhanrakentaja tai mielenrauhan tuottaja)

Keksimällä omia vahvuuksia tukevia termejä voi leikitellä ja keventää työn totisuutta. Taitotitteli voi toimia kannustajana ja motivaattorina. Se on kuin kutsu muistaa: ai niin, olenhan minä tuotakin!

Millaisia taitotitteleitä sinulla voisi olla? Miten muuten voisit arvostaa itseäsi vielä enemmän? Millainen uusi, laajennettu identiteettisi voisi olla?

Kaija Solana on coach, puhuja, kirjoittaja ja inspiroija, joka työskentelee omassa yrityksessään Intuitivo Oy:ssä. Hänen intohimonaan on auttaa ihmisiä tuntemaan ja johtamaan itseänsä aidosti, sisältä käsin.

Lisätietoja Kaija Solanasta löydät osoitteesta www.kaijasolana.com ja https://www.linkedin.com/in/kaijasolana/

Katso Kaija Solanan maaliskuussa pitämä maksuton Naisen voimavuodet – Viisastuvan vanhenevan naisen kasvumatka -webinaaritallenne osoitteessa: https://mailchi.mp/c26c36474cd9/wkakt6t2vl

Lue myös Solanan edelliset kolumnit Energiaa kohottavat kohtaamiset, Joukkoon kuulumisen tärkeys, Luo oma tulevaisuutesi, Vaikeat mutta vapauttavat keskustelut, Mikä tukee energiaasi? ja Ikääntyvä nainen työelämässä.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)