Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Otsikon kaksi lausetta ovat olleet jo vuosikymmeniä oman elämäni ohjenuoria. Osittain niiden juuret ovat omassa elämässäni, joka on asettanut minut jatkuvan tarkkailun asemiin. Kun nuorena pojankloppina tein totaalisen elämänmuutoksen ja päätin aloittaa opiskeluni Italiassa, näistä ohjenuorista tuli hyvin tarpeellisia.

Vaikka me ihmiset pohjimmiltamme olemme sangen samankaltaisia, niin kulttuurilliset erot vaikkapa nyt suomalaisten ja italialaisten välillä ovat suuret. Tähän liittyy olennaisesti kieli ja sen käyttö, sillä kieli ei ole suinkaan pelkkiä peräkkäisiä sanoja, vaan niiden taustalla ja itse sanojen väleissä ja tietysti erilaisien painotusten takana vaikuttavat vahvasti niiden kasvuympäristö ja yhteiskunnan tavat sekä perinteet. Itse jouduin tekemään valtavasti työtä tämän suhteen, sillä sanakirjoista ei saa irti syvempiä tarkoituksia. Myöhemmin työelämässä tästä jatkuvasta, lintuperspektiivistä tarkkailemisestä tuli varsin tarpeellista, sillä suuri osa työstäni liittyi neuvotteluihin ja myyntiin. Niissä oli suorastaan pakko osata tulkita erilaisia nyansseja ja mikroeleitä, jotka kertoivat usein enemmän kuin sanat.

Jos Suomessa kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei, niin Italiassa ei voi tarkoittaa kyllä ja toisin päin. Harvinaisen usein kumpikin tarkoittaa ehkä. Itse asiassa ei-sanaa käytetään sangen harvoin.

Mielenkiintoinen ja haastava lisä syntyi siitä, että hyvin pientenkin välimatkojen päässä olevilla paikkakunnilla kieli ja tavat käyttää sanoja muuttuivat. Tämä koskee myös monia muita tapoja. Moni saattaa ajatella, että tämä kaikki oli varmasti raskasta – ja onkin siinä osittain oikeassa. Toisaalta ajan myötä, kun tarkkailuasemissa olemisesta oli tullut tapa, koin siitä suurta hyötyä etenkin neuvotteluissa ja myynnissä. Kykyni olla tilanteissa läsnä ja keskittyä kuuntelemaan on tärkeämpää, kuin sujuva supliikki. Olen täysin vakuuttunut, että kyky kuunnella auttaa näkemään ja se on minulle vuorovaikutuksen tärkein osa.

Lintuperspektiivistä näkee kokonaisuuden

Koska oma taustani ei ollut samanlainen kuin muilla, olin jatkuvasti myös tietyllä tapaa etäällä. Se on toinen asia, joka on muokannut tekemisiäni. Tällä tarkoitan nimenomaan näkökulmaa – eräänlaista lintuperspektiiviä – en läsnäolon etäisyyttä. Tästä näkökulmasta olen tarkkaillut maailmaa myös palattuani Suomeen. Vaikka moni suomalainen tapa on pitänyt pintansa, olen ollut valtaosan elämästäni niistä erossa. Osasta tavoista olin myös poisoppinut. Edelleenkään en silti koe asemaani ikäväksi tai raskaaksi, vaan tunnen olevani etuoikeutettu. Asioiden tarkasteleminen hiukan etäältä on auttanut minua valtavasti työssäni. Ennen kaikkea se on auttanut minua näkemään kokonaisuuksien taakse.

Olen myös sitä mieltä, että fyysinen etäisyys tai irtiotto, jota olen aina tietoisesti harrastanut, on omalle mielelleni hyväksi. Irtiotto sinänsä tärkeistä rutiineista vapauttaa uusia ajatuksia ja kykyä nähdä asioita tarkemmin. Tämänkin blogini kirjoitin Välimeren maisemissa, jossa teen paraikaa työtäni.

Ajoittaiset ja pidemmät irtitot ovat myös oivia hetkiä pitää omia kehityskeskusteluja itsensä kanssa. Irtiottoja voi ja kannattaa mielestäni harrastaa aina. Jo pieni kävely- tai pyöräilylenkki keskellä työpäivää voi tuoda mukanaan ratkaisuja ongelmiin, joita on pyöritellyt koko päivän päässään. Monen ratkaisun palaset loksahtavat usein paikalleen kuin itsestään, kun niistä ottaa hiukan etäisyyttä. Itselleni se toimii myös valtavana luovuuden lähteenä.

Rutiinit ovat tärkeitä arjen raameja ja niistä on hyötyä, mutta pyrin alati muistuttamaan itseäni siitä, että kaiken voi tehdä myös toisin. Samaan ratkaisuun, ideaan tai tapoihin elää ja olla voivat johtaa hyvin erilaiset polut, jotka muuttuvat kaiken aikaa. Tärkeintä onkin löytää aina itselle parhaiten toimiva ja sopiva polku. Ja vaikka ulkoiset olosuhteet asettavatkin polullemme erilaisia haasteita, ei niiden pidä antaa määritellä tekemisiämme tai tekemättä jättämisiä.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Luuloviisaus on kavala tauti, Taito sanoa ei paaluttaa omat rajat, Ihmiset ovat organisaatioiden kestoliima, Työelämän luottopakit ja Mitä sinulle kuuluu?

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.